When you're in love, what can't go wrong?

Nykypäivänä deittailu on kertakäyttötavaraa. Voit selata tinderiä, pitää vaihtoehtosi vapaina jos sattuukin tulemaan huono hetki ja valita ihmisestä juuri ne piirteet, mitkä haluat - juuri niin pitkäksi aikaa kun haluat. Rakkaus on laskusuhdanteessa ja seurustelu on pintaliitoa. 

Mitä pidemmän aikaa ympäristöäni tarkkailen, sitä enemmän huomaan parisuhteen arvon olevan laskusuhdanteessa. Elämän tulisi olla ikuista Sinkkuelämää; bileitä, yhdenillanhoitoja ja rajatonta vapautta (mutta onhan se nyt niin cool). On kaiken maailman Tinderit ja pettäjien deittailupalvelut; aina voi paina "not", jos sitoutuminen alkaa ahdistaa tai parisuhdearjen harmaus harmittaa.

Olen oppinut kotoani, että rakkauden ja rakastamiesi ihmisten sekä asioiden eteen tulee aina tehdä kaikkensa ja niin teenkin. En luovuta ihmisten suhteen helpolla, yleensä vasta sitten kun muut huutavat korvaani ”anna olla”. Yhdessä tämän hetken lempibiisissäni lauletaan "When you're in love, what can go wrong?", mutta olen omien empiiristen havaintojeni kautta huomannut, että kohta pitäisi pitemminkin mennä ”When you're in love, what can't go wrong”.

Olen eritoten huolissani siitä, miten monen tuttuni mielestä pettäminen on ok. Monet aloittavat avoimen suhteen, koska eivät osaa enää sitoutua. Tiedän myös henkilökohtaisesti monia pareja, jotka eivät lähde "umpinaisesta" suhteesta vaikka itse pettäisivät tai tietäisivät kumppaninsa pettävän tai kohtelisivat toisiaan kuin saastaa - eli toisinsanoen, vaikka suhde olisikin rationaalisesti ajatellen pelkkiä riekaleita. Missä menee raja rakkauden ja roikkumisen välillä?

Toisaalta, kertakäyttökulttuurissa parisuhteesta luovutaan yhä useammin heti kun on vähänkin hankalaa; alkuhuuman jälkeen ei jakseta nähdä vaivaa ja ensimmäisen arkisen vaiheen jälkeen se on moro. Mikä tahansa onkin suhteen oikea laita, julkisivu täytyy kuitenkin olla kunnossa. Some tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden - ehkä se onkin syynä siihen, että monen on vaikea lähteä huonosta suhteesta; kaikkihan on päällepäin ihan kunnossa!

Mitä meille kilteille sitoutumisihmisille, romantikoille ja tosirakkauteen uskoville jää tässä tilanteessa? Palataan väitteeseeni ”When you're in love what can't go wrong”. Vastaus on yksiselitteinen; kaikki, aivan kaikki voi mennä pieleen. Pääpiirteissään huonoin skenaario on se missä rakastut ihmiseen, joka ei halua sitoutua (ainakaan sinuun) ja satutat itsesi. Sen lisäksi että asetat rakastuessasi itsesi alttiiksi hirveälle emotionaaliselle myrkytykselle, sinun pitää opetella hyväksymään toinen ja itsesi virheineen ja pystyä jatkuvasti luottamaan itseesi sekä kumppaniisi - uskoa siihen, että ympäristöstä ja aiemmista murtuneista sydämistä huolimatta nykyinen kumppani on rinnallasi myös pitkällä tähtäimellä

On vaikea uskoa tosirakkauteen, kun joka puolelta kuulet tarinoita tuttujesi baari-illoista, jotka päätyivät vieraaseen sänkyyn. Tai kuulet, miten ystäväsi kumppani kohtelee ystävääsi. Tai sitten katsot sarjoja, joiden parisuhdedraama ei ole lähelläkään normaalin ihmisen sietorajaa. Tai katsot tv:stä sarjaa, jossa itseään kuumina pitävät ihmiset haukkuvat "normaaleja" ihmisiä, koska fyysiset ominaisuudet eivät olleet tarpeeksi. Siinä myllerryksessä mietit, että miten nuorempi sukupolvi voi ikinä saada normaalia käsitystä parisuhteista tai toisen arvostamiseta. Mietit myös, onko sinun käsityksesi parisuhteesta enää normaali - onko käsityksesi tosirakkaudesta elähtänyt? 

Olen nyky-yhteiskunnassa poikkeuksellinen ihminen. Vihaan draamaa ja etenkin parisuhdedraamaa. Jos minua ärsyttää tai harmittaa, puhun siitä ensin kumppanilleni heti kun tiedän miten saan asian perille niin, ettei toinen ymmärrä minua väärin. En voisi ikinä pettää – enkä myöskään olla toinen nainen. Mallini tulevat hyvin pitkälti kotoa, sillä en ole nähnyt vanhempieni riitelevän koskaan 32-vuotisen suhteensa aikana (tosin, olenhan ollut matkassa vasta 20 vuotta). En voisi myöskään kuvitellakaan rupeavani suhteeseen, ellen olisi varma että haluan tuon ihmisen elämääni pitkällä tähtäimellä - ja kun saan ihmisen rinnalle, pidän siitä kiinni kynsin hampain. Olenko vanhanaikainen?

Ja vielä tärkeämpi kysymys kuuluu; miten tästä kertakäyttökulttuurista pääsee pois? Ehkäpä vain omalla uskolla. Tajuamalla missä menee raja rakkauden ja roikkumisen välillä. Aina ei elämä voi olla ruusuilla tanssimista, mutta on hyvä aloittaa muistamalla vakavaan suhteeseen ryhtyessänsä ne kolme pientä sanaa ja se hölmö fraasi, joka liitetään kirkkohäihin, farmariautoihin ja kultaisiin noutajiin. 

Sillä ihan arkinenkin parisuhde tuntuu paljon paremmalta silloin, kun lupaa seistä vain siinä toisen rinnalla myötä- ja vastamäessä.