Lukio vs. yliopisto

Lukiosta yliopistoon vaihtaminen silloin vuosi sitten oli aikamoinen kulttuurishokki. Suoralta kädeltä ajatellen, eiväthän lukio ja yliopisto nyt niin eroa toisistaan, vai? Kyllä eroavat. Tässä muutamia empiirisiä havaintoja näiden kahden opintoahjon eroista.

Yhteneväisyydet.

Edelleen saat itse päättää lukujärjestyksesi (tosin opintojen sisältö on aivan erilainen). Menet kouluun, pääset koulusta, välillä on hyppytunteja. Tunneilla, tai siis luennoilla, kirjoitat usein suoraan taululta opettajan diat ylös (tosin hedelmällisempäähän olisi itse muokata muistiinpanot, mutta kuka sitä aina jaksaa?). Mutta siihen se taitaakin jäädä.... tai ainakin omalla kohdallani jäi.

Lukujärjestys

Sen sijaan, että valitsisit selkeästi joltain kurssitarjottimelta kurssisi, joudut etsimään kurssikuvaukset, ajat yms. kaikki netistä. Ja tietenkin tieto on tiputeltu ympäri ämpäri nettiä, joten muutama kymmentä välilehteä on aina auki lukujärjestystä suunnitellessa. Eikä sekään takaa, että löydät edes jotain tietoa. Joudut itse myöskin ilmoittautumaan kursseille sekä olet itse vastuussa siitä, että olet menossa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Vaikeammin sanottu kuin tehty.

Lisäksi, tiedekunnat eivät keskustele kurssitarjonnastaan toistensa kanssa. Samaan aikaan saattaa pyöriä samalla paikalla kolmekin kurssia, mutta on tehtävä armotonta karsintaa ja valittava vain joku niistä kolmesta (on vähän rankkaa yrittää kloonata itsensä kolmeen paikkaan samaan aikaan: totta kai aina voi pyytää jotakuta ottamaan itsellensä muistiinpanot ylös, mutta ei luento ole sama asia, jos sen lukee vain muistiinpanoista.)

VAIKKA sanotaan, että yliopistossa ei tarvitse lukea enää "lukioaineita", on siellä pakko suorittaa kansainvälistymisopintoja; virkamiesruotsia ja vähän sitä tiedekuntakohtaista englantiakin. Lisäksi opetellaan vielä kertaalleen, että miten kirjoitetaan hyvää akateemista tekstiä, tai miten vaikkapas tehdään referaatti. Lisäksi on puhekurssi, jolla harjoitellaan esiintymistä.

Päivät

Harvemmin muistan lukiossa pitäneeni opiskelusta vapaapäiviä - tai siis että kyseisenä päivänä ei olisi ollut mitään aineita. Yliopistossa taas minulla tulee ainakin yksi vapaapäivä viikkoon. Lisäksi päivät eivät ole yhdenmukaisesti 8-16 tms, vaan minulla saattaa olla yksi luento jonakin päivänä, toisena kolme ja luentojenkin välissä kaksi tuntia vapaata. Joskus päivät ovat siis kevyitä luentojen puolesta, joskus taas raskaita. Mutta jos haluaa menestyä ja saada jotakin irti kursseista, ne lyhyemmät päivät ja vapaapäivät ovatkin oikeasti itsenäistä opiskelua varten.

Luennot

Lukiossa istutaan paikoillaan ja opettaja puhuu. Yliopistossa myös istutaan paikalaan luentosalissa ja kuunellaan professorin esitelmöintiä aiheesta x ja y. On myös olemassa luentoja, joilla istutaan pienessä luokassa, opettaja puhuu ajan x ja sen jälkeen keskustellaan yleisesti. Tai sitten on harjoitusryhmiä, joista minulla ei itse ole kokemusta - vielä ainakaan.

Suoritustapa

Lukiossa opiskellaan kurssi ja sitten tehdään koe. Yliopistossa voidaan joko istua luennoilla ja tenttiä aine taikka kirjoittaa essee/esseitä, opiskella kirjapaketteja kotona ja mennä sitten (tiedekunta-)tenttiin. Tai sitten voidaan opiskella kotona ja kirjoittaa pitkä essee aiheesta (noin. liuska tai 1½ per opintopiste....). Kurssien aikana tulee myös kotona tehtävää kotiin; lukemista, itsenäistä opiskelua, esseiden/referaattien/tiivistelmien tekoa. Kuten ylemmässäkin kohdassa sanoin, yliopistossa suurin osa opiskelusta itseasiassa tapahtuukin luentojen ulkopuolella - se oli itselleni uusi juttu.

Kirjat

Lukiossa ostetaan itse kirjat joko uusina tai käytettynä. Yliopistossa kirjoja tulee niin paljon, että on melkeinpä turhaa alkaa kaikkia ostamaan - edes käytettynä. Itse olen ostanut vain kielikeskuksen kirjat kielikursseille. Muutoin yliopiston aikana tulee kyllä kulutettua kirjaston palveluita aika lailla. Viime vuonna taisin saada kahdessa periodissa kymmenen euron varausmaksut tai vieläkin enemmän, en muista tarkasti. Summa summarum, luettavaa tulee. Paljon.

Lukiossa lukemista on myös, kurssia varten on joko kirja tai puolikas. Noh, yliopistossa yhtä kurssia varten saattaa olla jopa viisitoista kirjaa riippuen aineesta, kurssista, professorista ja kaikista muistakin kaikenkirjavista muuttujista. Tosin jakson pituuskin on eri, josta pääsemmekin sitten sulavasti seuraavaan kohtaan!

Jaksotus ja lomat

Niin, siis lukiossa puhuttiin jaksoissa. Yliopistossa niitä kutsutaan periodeiksi. Omassa lukiossani oli käytössä viisi periodia, yliopistossa niitä on kaksi: kaksi syksyllä ja kaksi syksyllä. Periodien välissä on noin viiden päivän (viikon) vapaat, jolloin professorit tarkistavat tenttejä ja sensellaista. Varsinaisia "syyslomia" tai "hiihtolomia" ei ole. Sitten lomaillaan, kun periodi loppuu. Jouluvapaa on ainakin Turun yliopistossa aika muhkea. Viime vuonna taisin olla joululomalla joulukuun alusta tammikuun toiselle viikolle. Kesälomani alkoi vappuna, ja loppui syyskuun ensimmäiselle viikolle. Mutta tämäkin riippuu siitä, miten paljon näkee vaivaa ja millä vauhdilla kursseja suorittaa.

Vapaus

Lukiossa Wilman uhalla oli pakko osallistua tunneille ja tehdä tehtävät. Paitsi sitten abivuonna, kun oli kahdeksantoista ja sai itse söhlätä Wilmaansa. Muistaakseni abivuotena poissaoloni olivat aika muhkeat ja värikkäät. Heh eheh.

Noh, yliopistossa kukaan ei yleensä pidä kirjaa oletko luennoilla vai et. Harjoitusryhmät ja seminaari-tyyliset kurssit ovatkin asia erikseen. Massaluennoilla voi mennä tai olla menemättä, mutta tottakai läsnäolo, tai sen vähäisyys, näkyy sitten numerossa. Harjoitusryhmissä ja seminaarityylisissä kursseissa on tietty määrä poissaoloja, jotka sallitaan. Sen jälkeen saa tehdä ilo sydämellä korvaavia tehtäviä; referaatteja, esseitä tai tiivistelmiä. Ah.

Tiedekunnat

Tiedekuntien sisällä tapahtuu kaikennäköistä, mutta harvemmin lääkisopiskelijat tekevät mitään humanistien kanssa. Yliopistomaailmaan tullessa on tietenkin ymmärrettävä, että alat pitävät itseään toisiaan parempana. Esimerkiksi humanistina olet haahuilija, joten parempi tottua esimerkiksi ylimielisten ekonomien silmienpyöräytyksille ja huonoille humanistivitseille. Yliopistohenkeen kuuluu kuitenkin se, että oma haalari ja tiedekunta kannetaan ylpeydellä - olit sitten kasvatustieteilijä, biologi, lääkäri tai filosofi. 

Vinkkejä fukseille

Älkää olko liian ahneita opiskeluja suunnitellessane. 45 opintopistettä ekana vuonna on hyvä saavutus sekin! Keskittykää periodissa noin 3-5 kurssiin, jotta saatte parhaimman hyödyn ettekä uuvuta itseänne turhaan.

Menkää yliopistoliikuntaan, saatte aivoille vaihtelua ja kuntokin kohoaa.

Käyttäkää hyväksi opiskelijaruokailua.

Menkää myös opiskelun lisäksi bileisiin ja juhliin, pitäkää hauskaa ja liatkaa haalarinne! Yliopistossa elämästä ehtii vielä nauttia, ennen kuin työelämä kutsuu.

Mitä vuosi opiskelua on tuonut tullessaan

Vuosi opiskelua takana, toinen pitäisi kohta aloittaa. Puhuin aiemmin, että vaihdan alaa/lähden vaihtoon/tms. Noh, kuvio on nyt se, että en mennyt valintakokeeseen, en tiedä vaihdosta, mutta ensi keväänä lähtenee ala vaihtoon. Miksikö? No siksi, että onhan tietenkin tämä opiskelu antanut hirveän paljon uutta, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei tästä ole seurannut mitään huonoakaan. Tilanne on ehkä plusmiinusnolla, mutta katsotaanpas tarkemmin mitä vuosi akateemista opiskelua on tuonut tullessaan.

1. Tiedän mikä on nettiopsu, utumail, moodle. Tiedän mikä on opintopiste, mikä on kela ja miten sen kanssa tulee toimia. Tiedän, miten muodostaa opinnot, tiedän miten ilmoittautua tentteihin, mutta en aina tiedä koska tentit ovat ja missä salissa. En myöskään aina tiedä mistä löytää mikäkin tieto tuolta nettiopsun ihmeellisestä maailmasta.

2. Osaan puhua sujuvasti kirjallisuusjargonia. Kyllä, siis kirjallisuudenopiskelijan peruskäsitteistöä käyttäen muodostaa tavallisille ihmisille täysin hölynpölyltä kuulostavia lauseita, jotka vielä oikeasti merkitsevätkin jotain. En laita tähän yhtäkään, koska käsitteet eivät tällä hetkellä hyväile peppuani millään miellyttävällä tavalla.

3. Opintojen kokoamiseen liittyen, osaan tehdä täysin utopistisia opiskelusuunnitelmia. Kuten tänä aamuna. Listasin ylös kaikki kurssit ja sivuaineet joita olis kauheen kiva opiskella, mutta opintopisteiden lukumääräksi tuli lopulta 95. Hell no. Se tarkoittaa hmm... 10.56 opintopistettä kuukaudessa. HELLLL NO.

4. Opiskelun edetessä opin lukemattomia erilaisia tapoja tutkia lukemaani kirjallisuutta. Tapoja kiinnittää huomioita erilaisiin elementteihin ja tehdä niistä päätelmiä. Noh, nyt en osaa enää lukea ilman että alkaisin analysoida esimerkiksi implisiittisen tekijän tai lukijan arvoasetelmia, kerronan tasoja tai ilman että yrittäisin abstrahoida teemoja, etsiä aiheita tai kenties topoksia. Ilman, että alkaisin pohtia onko teoksessa jotakin postmodernille tai modernille kirjallisuudentutkimukselle tyypillisiä piirteitä. Tai ilman, että löytäisin teoksesta hyperteksuaalisia tai intertekstuaalisia viitteitä. En myöskään osaa lukea runoja, ilman että yrittäisin selvittää niiden perimmäistä tarkoitusta, metakielisyyttä, rytmiikkaa tai mitä näitä nyt on. Voitte siis kuvitella, miten paljon tavallisten romaanien lukeminen vituttaa minua juuri nyt.

5. Äskeiseen kohtaan liittyen, nyt kun osaan juuri näitä kirjallisuuden peruskäsitteistöä ja teoriaa, olen kehittynyt kirjoittajana aika lailla. Esimerkiksi runot merkitsevät enemmän kuin ennen, tai ainakin niiden symboliikkaa on mietitty perusteellisemmin ja se on selkeämpää. Eli ei kai tässä nyt mitenkään huonostikaan mene.

6. Tiedän, etten varmasti jaksa tehdä tätä viittä vuotta tulematta hulluksi. Mutta en myöskään tiedä mitä sitten jaksaisin. Haluanko opettajaksi, vai haluanko kauppisrotaksi. Haluanko markkinoida vai abstrahoida, kirjoittaa vai pyöritellä lukuja. Haluanko tutkia vai tehdä.

7. Olen saanut upeita ystäviä, joiden kanssa voin puhua aiheesta kuin aiheesta. Liittyi se sitten kirjallisuuteen, ihmissuhteisiin tai sukkien väriin. Kaikki käy ja kaikesta voi keskustella joko kakkupalan tai viinilasin ääressä.

8. Opiskeluni on ollut hyvin pitkälti pienryhmäopiskelua, jossa siis joutuu olemaan esillä ja osallistumaan aktiivisesti pienryhmäkeskusteluun, vaihtamaan mielipiteitä ja tuomaan uusia näkökulmia esille. Olen tämän myötä kasvanut varmemmaksi ja saanut varmuutta oman ääneni kantavuuteen. Puheviestintä, ruotsin alkeiskurssi ja humanistienglannin ykköskurssi olivat minulle sellaisia koetuksia, että niistä selviytyminen teki oikeasti vahvemmaksi ja varmemmaksi. Siitä olen todella onnellinen.

9. Olen oppinut paljon. Sanavarastoni on kasvanut, ruotsin taidot ovat parantuneet, englannin taidot kehittyneet, ranskan taidot moninkertaistuneet. Että ei tässä todellakaan mitään vastavalmistuneita ylioppilaita enää olla. :)

10. Olen oppinut elämään makaronilla ja puurolla. Olen myös oppinut ryömimään luennolle kahvin voimalla. Olen oppinut löytämään parhaat opiskelijaruoat ja -ravintolat sekä oppinut välttämään hyvältä kuulostavat, kamalaksi mössöksi paljastuvat paskaruoat. Olen oppinut vilauttamaan opiskelijakorttia ja juoksemaan alennusten perässä. Olen oppinut miltä tuntuu olla itsevarma ja tietää, että joku päivä olisi ihan kiva valmistua ja saada palkkaa.

Humanistifuksin ensimmäinen vappu!

Huh. Hyvän vapun merkki on varmaan se, että kömmit 2. päivä toukokuuta kotiin, viiden jälkeen iltapäivällä rättiväsyneenä? Älä äiti huoli, en juonut kolmea päivää putkeen (ainoastaan kaksi) ja kävin välillä kotonakin. Jopa töissä. Eikä tämänaamuisessa ollut kyseessä mikään walk of shame, vaikka olo onkin aika kuitti none the less.

Tämän vapun ympärille mahtuu kaunistakin kauniimpi tarina. Se käsittelee nuoren naisen ylpeyttä, yksinäisyyttä ja vapautumista oman itsensä kahlitsemisesta. Siihen mahtuu yllättävä käänne ja traagisuudesta onnellisuuteen kääntyvä loppu. Voisinkin siis kertoa tästä vapustani, opiskelijan juhlista suurimmasta!

Olipa kerran synkkä ja sateinen, tuulistakin tuulisempi vapun aatonaatto. Aamu avautui kaikkena sellaisena, millaisena et haluaisi ensimmäistä kesäloma-aamuasi tervehtiä. Oppiaineen kevättapaamisen jälkeen suuntasin kuitenkin Empun ja Nooran kanssa Räntämäkeen. Vappufiilis oli kadonnut päivän mittaan vesisateen mukana viemäreihin, ja illanvietto alkoi osaltani tahmeasti. Halusin vain Niclaksen sohvalle tuijottamaan televisiota ja mussuttamaan burritoa. Muutaman tunnin könöttämisen jälkeen jätin muut muusat prevappuilemaan, ja siirryin pois räntämäen räntäsateesta, takaisin Turun keskustaan.

Niclaksen luokse päästyäni, tuli työkeikkatarjous vappuaatolle. Köyhän opiskelijan katkeruudella, otin työkeikan vastaan. Tottakai alkoi puhelimeni täyttyä samantien ihanista ystävien vappuaaton suunnitelmista aamupäivälle. Hetken päästä istuinkin Niclaksen sohvalla marttyyrin ilme kasvoilla. Jokaisesta suunniteluviestistä naamani kääntyi aina suurempaan murjotukseen, ja taisin todeta "No en minä sitten jumalauta osallistu koko helvetin vappuun. Niih. Menen töistä suoraan kotiin ja nukkumaan ja nukun koko vapun enkä syö yhtäkään munkkia tai lasiakaan simaa, nih."

Aamulla kymmenen aikaan kömmin silmät ristissä töihin. Eilisen sade oli vaihtunut auringonapaisteeseen, ja työmatkalla haalari-ihmisiä pussikaljoineen bongaillessani, alkoi vappuriemu tarttua minuunkin. No jos sitä sitten töiden jälkeen jaksaisi kuitenkin vetää haalarit päälle ja lakin päähän? Liittyisi kavereiden seuraan rosée viinin kanssa ja pitäisi vähän hauskaa?

Asia selvä. Kuusi tuntia töissä kotisiivouksen merkeissä.
*Siivoaa kissankusta lipaston alta.*
"Niin, missäs tämä teidän kissanne on?" 
"Kuoli helmikuussa."
Hetken päästä heitin työkaveriani kissankusisella liinalla. Nauruhan siinä herähti. Sopimaton nauru.

Kuuden tunnin kissankusen hinkkaamisen, koirankarvojen imuroimisen ja sormenjälkien kuuraamisen jälkeen, rynnin nopeasti kotiin, suihkun kautta haalarit päälle ja Noraa vastaan kauppatorille. Lakkipäisiä ihmisiä joka puolella, koska tottakai tuhkimo myöhästyy aina lakituksesta! Eipä se mitään, suunnaksi Sirkkala ja Mimesis. Muutaman mutkan kautta löytyivät opiskelukaveritkin ja viinipullon suunta oli ääntä kohti. Vappufiilis alkoi kutkutella humanistin mieltä. Puoli pulloa katosi kauniisti ja alkoihan se juttukin luistaa. Viime viikon överikännit mielessä, otin varauksella lasin boolia ja sitten suuntasinkin jo kotia kohti. Juhlafiilis jäi jonnekin työväsymyksen alle, eikä edes vaaleanpunainen viinihattara sitä pelastanut. Päätunnelma jäi siltikin kirkkaasti plussalle pohjustelemaan seuraavan aamun olotiloja.

Vappupäivän aamu sarasti aurinkoisena. Akut oli ladattu ja juhlafiilis kutkutteli mieltä. Jos sitä vaikka menisi vartiovuorelle picnikille muiden muusamussujen kanssa? Aamulenkin ja pilatestreenin jälkeen suihku, ja sitten suunnaksi aurinkoinen Turku. Aurasillalla tapasin Merin ja Noran. Picnikille olin pakannut nestepainotteiset eväät; kahvia, viiniä ja vettä. Kaikki katosivat aurinkoisen vartiovuoren huipulla aika nopeasti jonnekin janoisen humanistin syvimpiin sisuksiin - ja sen jälkeen löytyi vielä jonkun kassista punaviiniä ja gintonicia. Naurua löytyi, viini kupli päässä ja kaikki oli hyvin. Ihania ihmisiä ympärillä, kauniin keväisenä levittäytyvä Turku aivan vieressä. Enää puuttui se mies siitä rinnalta, sekin krapulassa kotona.

Puoli viideltä alkoi vartiovuori tyhjentyä, ja itsekin otin suunnaksi paikan x, jossa oli tarkoitus pitää kisastudiota Nicken ja miehekkeen parhaan kaverin kanssa. Siinä sitä muutama kalja katosi, ehkä vähän viskiäkin ja pari shottia jallua. Yllätys kyllä, aamupäivästä asti jatkunut humala ei noussut mihinkään yllättävän suuriin sfääreihin, ja järki sekä kontrolli olivat koko päivän tallessa. Samoin muistikuva ja ylpeys. Kisastudion jälkeen katseltiin 22 Jump street, ja sitten otettiin suunnaksi suomenruotsalaisten ekonomien salakapakka jossain Åbo Akademin synkimpien kulmien salaisimmissa sopukoissa - niin kuin kunnon hämärään salakapakkameininkiin kuuluu. Ja ehkä vähän vappuunkin.

"Olen saapunut uuteen kulttuuriin. Nämä ihmiset ovat äänekkäitä, riehakkaita ja kuuloni lähtee pian. Eipä sillä, en juurikaan ymmärrä mitä nämä jurriset hurrit oikein puhuvat. Kunhan nyökyttelen. nauran ja juon edustusvaimon roolissa kaljaa."

Olipa kulttuurishokkia todellakin! Ei vain se, että olin humanistina aivan oman turvallisuusvyöhykkeeni ulkopuolella, mutta jokainen ihminen mongertaa vähän huonoa suomiruotsia. Mutta niin..mitä enemmän kello näytti, sitä korkeammaksi nousi melu ja sitä hauskempaa ihmisillä oli. Sitä enemmän myös itsekin aloin jutella ihmisten kanssa, tehdä jopa tuttavuutta Nicken kavereiden kanssa ja taisin ehkä jopa nauttia olostani. Ja laulaa. Olkootkin, että jokaisella ympärilläni olevalla ihmisella oli hassut ylioppilaslakit sekä päällään jotain Stockalta hankittua ja kallista - jotain sellaista joka viestii korkea elintaso, etuoikeutettu, suomenruotsalainen.

"Näiden uuden kulttuurin edustajien kanssa voi jopa kommunikoida. He lähestyvät horjuen ja sumeasilmäisinä, yleensä käpälä ojossa tavoitellen kättäni. Tämä muistuttaa hyvin paljon oman lajini edustajia melkein jokaisena juomiseen oikeuttavana juhlapyhänä. Buuklubbenin tunnusmusiikin kajahtaessa, kaikki yhtyvät yhteiseen jengimylvinään. Pidän tätä lajille ominaisena tapana synnyttää yhteenkuuluvuutta. Saatan oleskeluni aikana myös huomata, että tämän lajin urospuolisilla edustajilla on tapana laittaa jotain mustaa ja pahalta haisevaa töhnää ylähuulensa alle. Luulen tämän olevan soidinviesti naaraille, jotka heti laukkaavat näiden urospuolisten paksuhuulisten hurrien luokse."

Niin. Taisi nuo nuuskasoitumet ja jengimylvinnät onnistua, kun salakapasta lähdin yhden komean ja rouhean hurrin matkaan jatkoille. En tiedä lasketaanko sitä, koska oltiin parisuhteessa jo ennen kyseiseen loukkoon astumista, mutta olkoot tämä sitten tämän tarinan onnellinen loppu <3 Enkä tiedä voiko sitä laskea jatkoiksi, jos olimme unessa aika heti kämpille astuttuamme - hurjat bilehileet indeed. Tämän vapun perusteella voi herätellä jotain toiveita siitä, että minusta joskus joku edustusvaimon kaltainen naisolento koulitaan... Tai ylipäätään nainen. Mutta mitäs siitä ja kaikesta muusta, uusiksi ottaisin koko vappuroskan koska tahansa!

Niin, se tarina sitten ja sen teemat? Noh, kunhan suollan tavalliseen tapaani sontaa. Pääpiirteissään taisin viimein tajuta, että osaan kyllä käyttää alkoholia, kunhan en tee sitä väärissä tilanteissa ja yritän juoda jotain hyvin etovaa, aikuismaista ja herkkäpäisille sopivaa juomaa. Ja kunhan luotan itseeni omana itsenäni enkä yritä muuttaa itseäni joksikin toiseksi. Vapauduin myös ennakkoluuloistani suomenruotsalaisia kohtaan, nautin jopa illastani heidän seurassaan. Kävin uusissa paikoissa, tapasin moooonta uutta ihmistä. Nauroin, juhlin ja muistan kaiken. Tänään heräsin darrattomana toisen darraa potevan vieressä, vedin vain navan täydeltä pizzaa ja netflixiä, äskein tein sämpylöitä ja jaksoin jopa heittää pienen iltalenkin vesisateessa. Ei häpeää, ei darraa, ainoastaan paljon hyviä muistoja! TYYlikästä vappua, ellen sanoisi heh, heh.

Tuntuu hassulta, että ensi vappu saatetaan viettää toisessa maassa. Tällä hetkellä oma elämäni on sellaisissa kantimissa, että vaihtoajatukset tekisi mieli tunkea vain syvimpiin syvyyksiin. Mutta se on unelma, jonka tahdon toteuttaa. Läheisten tuki ja mahdollisuus ovat käsillä, mutta mihin katoaa uskallus? Ehkä se on vain sitä lapsen pelkoa karata maailmalle omista hattaraunelmista?

Aikatauluja ja viimeisen periodin iloja

Enpä olekaan lätissyt vähän aikaan opiskelujutuista! Olisikohan taas aika?

OLISI! Onhan se nyt sentään jo aivan nurkan takana - ensimmäisen yliopistovuoteni viimeinen periodi. Paljon on opittu; esimerkiksi kaikkia kivoja käsitteitä joita on oikein kiva viljellä arkipuheeseen ja saada läheiset raivon partaalle. (Välihuomio, tänään lukiesssani Työmaana runous -kirjaa, tajusin olevani todella käsiteviisas.) Lisäksi olen oppinut aikatauluttamaan - tai ainakin piirtelemään teoriassa kamalan kivoja lukujärjestyksiä. Ei sitten puhuta mitään, mitä silloin olisi pitänyt tehdä, kun näitä lukujärjestyksiä tuhertelin.

Miltä näyttää siis viimeinen periodini? Puhun paljon paskaa tai siis olen maininnut usein blogissani taikasanan nimeltään akateeminen vapaus ja velvollisuus, ehkä on aika näyttää mitä se parhaimmillaan (ja pahimmillaan) on.

ENSIKSI KUITENKIN! Muistinne virkistämiseksi vielä kuva ensimmäisen periodini lukujärjestyksestä.

Enemmän luentoja ainakin kuin tässä periodissa. Mikä tässä lukujärjestyksessä sitten on hassua? Noh, paneudutaanpa asiaan ja vilkaistaan viimeisen periodini ohjelmaa.

Laitetaan viikko-ohjelmaan pelkät luennot: kuusi (6) kappaletta! Ranskan alkeiskurssi kakkonen, virkamiesruotsin johdantokurssi idiooteille (minulle), modernia ja postmodernia ja kirjallista asiaviestintää joka toinen viikko! Eikös näytäkin aika kivalta?

Ja mitä kaikkea tuohon vapaa-aikaan voisi keksiä; netflixiä, pitkiä uneliaita aamuja, kynsien lakkaamista, lenkkeilyä, uusia harrastuksia, työntekoa, kavereiden kanssa hengaamista, ryyppäämistä (mikä tuntuu olevan näissä yliopistopiireissä ja muissa tiedekunnissa jotenkin tosi kova juttu)... Noh, noita tuota tuossa syksyllä kokeilin. Shokki olikin tajuta kantapään kautta, että tässä on itseasiassa opiskelustani se 10%. Akateeminen vapaus tarkoittaa siis sitä, että olet itse vastuussa omasta opiskelustasi luentojen ulkopuolella.  

(Se, että tässä näkyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoista vain tuo Modernin ja postmodernin murros, johtuu taas jostakin sellaisesta, mistä selitän aivan pian.)

Lisätäänpäs siis tähän kaikki se, mistä olen tähän mennessä vaiennut kiltisti esimerkiksi naamakirjassa tai instassa (esim. kun päivitän torstaina, että hyvää viikonloppua. Se on ironinen ilmaus siitä, että nyt ne hommat sitten vasta alkavatkin)! Koska onhan se nyt kivempi välittää kuva itsestäni kaljatuoppi kourassa, kotikalsarit jalassa katsellen netflixiä.




Noin ikkään! Eiköhän nyt näytä vähän masentavammalta (teille muille, ei minulle).
Maanantaina onkin laiskottelun sijaan vuorossa läksyjä illalle! Sanastojen opettelua ja tehtävien tekoa (kyllä, kielikeskuksen ranskankurssilta tulee niitä lukiosta ja peruskoulusta tuttuja, mekaanisia läksyjä!).
Tiistaina pitäisi neljä tuntia käyttää itseopiskeluun, kuten esimerkiksi Modernin ja postmodernin kurssikirjallisuuden lukemiseen. Illalla on pumppi.
Keskiviikkona taas vähän läksyjä ja illalla lenkkiä. Pidän keskiviikot rennompina päivinä, ettei pää räjähdä, mutta silti illalla aion lukea vaikka jotain kurssikirjallisuutta ilman muistiinpanojen tekemistä.
Torstaiaamuna ei nukuta puoleen päivään, vaan käytetään aamu lyriikan tutkimuksen muistiinpanojen tekoon, myöhemmin esseen kirjoittamiseen. Illalla on ruotsin luento, sen jälkeen tehdään läksyt, jotta päästään sitten siitä virkamiesruotsistakin joku kaunis päivä läpi.
Ei, perjantaina ei laiskotella. Silloin luetaan vaikka kirjallisen asiaviestinnän tenttikirjallisuutta, tehdään vaadittavia, roikkuvia harjoitustöitä tai esseitä/referaatteja, tai tehdään muistiinpanoja lyriikasta. Illalla on lempparini, eli tunnin pumppirääkki! Sen jälkeen saa rentoutua...
...JOTTA LAUANTAINA JAKSAA TAAS OPISKELLA! Ellei minulla ole kuolemantärkeää menoa, kuten vanhempien tapaamista, sosiaalisten suhteiden hoitamista, kaupassakäyntiä tai maailman karmein flunssa, iltapäivän kulutan jälleen joko lukemalla tentteihin, tekemällä esseitä, harjoitustöitä tai muistiinpanoja. Tai sitten luen sanakokeisiin (kyllä, ranskan kurssilla on niitäkin...). Mutta lauantaina opiskellaan vain, jos hommaa on. Joskus saan jopa levätä.
Sunnuntaikin on opiskelupäivä, jos on hommaa. Periodin alussa saattaa olla rennompaa, mutta ei välttämättä. Kuviot selkiytyvät aika nopeasti... Aamupäivän suoritan ainakin lyriikan tutkimusta, joka minulla on itsenäisenä. Illalla menen joko zumbaan tai body attackiin, en kuitenkaan molempiin.

Eli siis, tein aloittelijan virheen syksyllä kun jätin merkitsemättä kaiken itseopiskelun lukujärjestykseen. Sanotaanko niin, että tuli pienet paniikit ja stressit. Huomasin toisessa periodissa, että ilman lukujärjestystä kaikki oli yhtä kaaosta. Hommat tuli loppujen lopuksi hoidettua ajoissa, mutta olin ihan löysä peruna sen jälkeen. Kaikkea tietoa ei kannata yrittää omaksua viimeisessä illassa. Se opetettiin jo lukiossa, mutta viimein opin sen kantapään kautta. Enää kun ei riittänytkään vain pintapuolisten faktojen tankkaaminen.
Kolmannessa periodissa aloin merkitä kalenteriin kurssit ja itseopiskelut, jolloin homma alkoi sujua paljon paremmin. Siksi olinkin kolme viikkoa etuajassa kaikkien hommien kanssa. Sanotaanko vaikka että energiat periodin lopussa olivat aivan eri tasoa. Tiedon määrä päässäkin oli pikkaisen eri sfääreissä.

Niin. Pakko kiittää taiteiden tutkimusten laitosta määrärahojen leikkaamisesta. Pakotatte minut opiskelemaan itsenäisesti näitä aineopintoja... Ihan rehellisesti, luennot ovat pidemmän päälle vähän helpompi tapa suorittaa kursseja - helpompia itselle, sillä niissä joku valvoo koko ajan ja sinulla on konkreettisemmat deadlinet. Itsenäisessä opiskelussa on se sana itsenäinen, joka ilman kovaa itsekuria taipuu muotoon olematon. Lopulta tämä olematon johtuu ilmiöksi viimehetken tuskanhikinen (ja itkun siivittämä) kuivahko inspiraatiokohtaus - jos puhutaan esseistä. Kirjatentin kohdalla tämä saattaa johtaa hepuliin tentin jälkeen, koska pää lyö tyhjää koko tunnin ajan minkä salissa kulutat niistä annetusta neljästä tunnista (hehehehe, terveisiä sinulle estetiikka).

Kurssien yksipuolisuus johtuu myös siitä, että minulla ei vielä ole sivuainetta. Ensi vuodelle onkin kova homma hankkia joku! Ehdokkaina ovat suomen kieli tai mediatutkimus. Lisäksi kasvatustiede on ehkäpä tekemässä paluun. JAIKS!

Ja kyllä. Olen perfektionistinen ylisuorittaja, joka aikatauluttaa vapaa-aikansakin, eikä osaa ottaa rennosti. Totuusthan tässä nyt kuitenkin makaa sellaisena, että oikeasti en joka viikko opiskele lukujärjestykseni vaatimalla ahkeruudella. Jos opiskelu ei todellakaan inspaa, se ei inspaa. Silloin on parempi oikeasti keksiä muuta elämää. Toisinaan saattaa myös ihana punainen vuosikalenterini pitää viikonlopun tai arkipäivän kohdalla maailman kauneimman sanan: "VAPAAPÄIVÄ." Se ei ole mikään hieno metafora vapaalle opiskelun tuottamalle euforialle, se on ihan vapaapäivä, jolloin en tee yhtään mitään. Tai siis yritän olla tekemättä yhtään mitään, joka on sekin aika kuluttavaa jos on yhtään niin suorittaja kuin minä. (Suoritan jopa ei-suorittamista...mitä se kertoo minusta?)
Joskus myös jätän luennon väliin ja nukun: Välillä siis teen hommia, välillä en. Olen ihminen ja ihmiset tekevät itseään sekä opiskeluaan helpottavia päätöksiä, jotka pidemmän päälle ovat aivoille ja opiskelumotivaatiolla naminaminannaa. (Ellei laiskuus sitten jää päälle, joka on arvosanoille papapapa...papanaa).

Tämä lukujärjestys on loppujen lopuksi vain suunnitelma itselleni, ja muistutus siitä ettei opiskelu rajoitu vain luennoille puolitiedottomana silmät ristissä konttaamiseen (sangen mielenkiintoinen mielikuva itsestäni konttaamassa tuomiokirkkotorilla)... Viimeistään täällä yliopistossa on tajunnut, ettei tieto tartu päähän taianomaisesti nukkumalla kirjat tyynyn alla. Lisäksi täällä yliopistomaailmassa se tarjottu tieto on oikeastaan (toisinaan) äärettömän mielenkiintoista. Sellaista, että sitä haluaakin omaksua - omaksua siksi, että sitä voi tarvita tulevaisuudessa; käyttää ja soveltaa myöhemmin. Vaikka se sitten olisikin vain siksi, että voin joko ärsyttää äitiäni kirjoittamalla turhauttavan vaikeaselkoisia viestejä tai jakamalla hulvattoman hassuja akaatemisen kapulatekstin kultakatkelmia tenttikirjoistani ystävilleni.

Kunpa olisin tehnyt samanlaisia lukujärjestyksiä kirjoituksiin lukiessani! Olisin varmasti pärjännyt paremmin. Mutta joo, ehkä tästä vielä laiskistun jälleen tulevaisuudessa. Aikatauluihin kyllästynyt osa minusta ainakin toivoo niin...

Unelmat uusiksi ja kontrollit kiville!

Mulla oli joskus selvät sävelet miksi haluan isona. Ensimmäisen luokan ensimmäisestä päivästä halusin opettajaksi. Kun kasvoin, haaveet kasvoivat mukana; ala-asteen opettajasta, yläasteen opettajaksi, sitten lukion lehtoriksi ja yliopistossa ehdin haaveilla jopa professorin hommista.

Unelmat eli vahvana elämässä. Olin ihan innoissani, kun pääsin yliopistoon; enää pari hassua vuotta ja pääsisin tositoimiin! Sitten tuli vastoinkäyminen; kasvatustiede. Tiedän, että kaikkien asioiden ei pidäkään tuntua kivalta. Tiedän, ettei kaikesta voi pitää. En esimerkiksi pidä fysiikasta tai ruotsista ja silti lukiossa nekin vedin kunnialla loppuun; fysiikasta sain jopa kiitettävän ja ruotsin kirjoitin kirjoituksissa...
Mutta se viha, mitä koin kasvatustiedettä kohtaan, vei vihan ihan uudelle tasolle. Ensimmäisestä luennosta lähtien sain niin mielettömän hylkimisreaktion, ettei kaltaista ole historiassani koettu. Ikinä. Onhan se nyt kivaa opetella käsitteen käsite ja määritelmän määritelmä, opetella mitä tarkoittaa opettaminen tai mikä on koulu, mutta siinä vaiheessa kun opetus viedään Piagetin vaiheteorioihin ja Vygotskyn lähikehityksen vyöhykkeisiin tai muihin nippelinappelitietoihin, joita yrität sitten liittää kiinni kokonaisuuteen, joku minussa löi jarrut pohjaan. Asiat alkoivat mennä niin yli hilseen, niin että ne rupesivat jo lähtemään omalle kiertoradalleen. EI, EI TÄLLAISTA KIITOS. 

En minä ajatellut että opettamista varten pitää opetella jotain ihmeen teorioita ja muuta roskaa. Itkua vääntäen, turhautuen, kiroillen, kirjoja heitellen, muistiinapanoja repien, väsyneenä ja masentuneena vedin kuitenkin kasvatuspsykologiatkin kunnialla loppuun. Sitten tuli muitakin kapuloita rattaisiin; kuulin opintotuen loppumisesta viidennen vuoden jälkeen ja opiskeluiden jatkumisesta kasvatustieteen takia vielä vuoden pidempään, ja aloin panikoida toden teolla, koska olin ottanut niin kamalat paineet itselleni opettajan ammatista ja kaikista kelan aikatauluista; en ollut edes antanut itseni ajatella vakavasti valmistuvani yliopistosta mihinkään muuhun. Olin jo lopettamassa yliopiston kesken, vaihtamaan vaikka kätilöksi, merikapteeniksi, muumimammaksi, merkonomiksi tai roskakuskiksi. Sitten tajusin miten paljon hyvää opinnoissani kuitenkin oli; Emilia, kouluruokailu, akateeminen vapaus, estetiikka, lyriikka, muusa.... Tajusin myös miten paljon minulle oli mahdollisuuksia, joilta olin sulkenut silmäni.

"[---]Sillä hetkellä hautasin opettajanunelmani (ainakin toistaiseksi, ellei kasvatustiede yhtäkkiä muutu kolmen suklaan jäätelöksi). Päätin, että ensi syksynä haen sivuaineeksi mediatutkimuksen tai ehkä luovan kirjoittamisen - jonkin mikä oikeasti kiinnostaa... Aloitan vaikka italian. Ja nyt jatkan ranskaa. En pakota itseäni enää sinne, mikä ei tunnu oikealta, vaan teen jotain tällä elämällä ja näillä opinnoilla. Tästä lähtien en enää ota paineita tulevaisuudesta tai tulevasta ammatista, niistä Kelan fantasioimista valmistumisaikatauluista, opintolainan takaisinmaksuista tai mistään muustakaan opiskeluun liittyvästä turhanpäiväisyydestä.
Anna Puun sanoin; tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta.
Amen."
Lainaus facebook-päivityksestäni 13.1.2015

Iso juttu ihmiselle, joka suunnittelee jopa päiväohjelmansa tunnin tarkkuudella. Nyt olen ihan hurahtanut estetiikkaan ja filosofiaan ja naureskelin tässä että mitäköhän minustakin vielä tulee;
kotimaista kirjallisuutta, ranskaa, ensi vuonna italiaa, mediatutkimusta, filosofiaa....ehkä jopa sukupuolentutkimusta! Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tulevaisuus ei huoleta - ei se, että valmistunko viidessä vai kuudessa vuodessa. Valmistun sitten, kun valmistun. Suuntaudun niihin tehtäviin mihin suuntaudun.
Ehkä olen viimein oppinut elämään nykyhetkessä ja saamaan itselleni edes jonkinmoisen rauhan.

"If you are depressed, you are living in the past.

If you are anxious, you are living in the future.

If you are at peace, you are living in the present."

-Lao Tzu

Sinä OLET kaunis

Maailma on pursollaan naisia, jotka eivät pidä itseään tarpeeksi kauniina. Myös kaveripiirissäni on monta upeaa kaunotarta, jotka eivät mistään uskotteluista huolimatta usko kohdalleen lausahdusta "olet kaunis". Minusta on alkanut tuntua, ettei tässä enää toimi tunteisiin vetoavat keinot, vaan on aika vedota järkeen, Estetiikan klassikoihin ja ideatodellisuuteen - jos saan edes yhden ihmisen harkitsemaan "rumuutensa" uudelleen, olen onnistunut.

Keskiajalta on peräisin ajatus siitä, että vain mahdollisimman täydellinen lajin ilmentymä on kaunis. Täydellinen lajin edustaja on myös eräänlainen mitta-asteikko sille, ovatko muut lajin edustajat kauniita - sen riman alapuolelle jäävät eivät siis ilmeisesti kuulu kauneuden määritelmään. Ihmiset ovat kuitenkin kauniita monin eri tavoin...ja mikä ihme muka on täydellistä?

Nykypäivänä kauneuden käsite on hyvin kapea-alainen, ja jokaisella meillä on omat ajatuksemme ja ihanteemme kauniista ihmisestä - oli se sitten nainen tai mies. Eikä siinä ole mitään väärää, että pidämme eri asioista. Kummallakin sukupuolella on tottakai omat ihanteensa, mutta yhteistä kauneusihanteille on se, että ne yhdistetään myös menestymiseen kaikilla elämänsaroilla. Yhteiskunnassamme vallitsee ajatus siitä, että jos olet yleisen ihanteen mukaan kaunis olet myös menestynyt. Tämä määritelmä on kuitenkin sangen ongelmallinen.

Humen giljotiinin mukaan, jos asialla on ominaisuus x (tosiasia) ei siitä voida tehdä mitään sääntöjä. Eli jos ihminen on kaunis, ei voida suoraan ajatella hänen olevan menestyvä. Näin ainakin teoriassa, mutta tottahan se on että kun on yleisten sääntöjen mukaan tosi vetävän näköinen, niin taloudellinen mestyminen on helpompaa. Mutta menestymistäkin on erilaista; onnellisuutta, tyytyväisyyttä elämään.

Kauneus ja menestyminen on ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia asioita, aivan kuten kauneus ja hyvyys. Kauneus ei kuitenkaan ole pelkkä aistihavainto, se on enemmän. Se on myös sisäinen tunne. Aristoteleen filosofian mukaan kukin pyrkii toteuttamaan oman muotonsa mahdollisimman täydellisesti, mitä täydellisemmin toteutat siis itsesi, sitä enemmän olet olemassa. Miksi siis tuhlata aikaa olemalla puoliksi olemassa jonakin muuna. Ole rohkea. Ole oma itsesi. Ole aktuaalinen. Elä.

Tämä ei nyt ollut se mistä halusin puhua, vaan aion perustella kauneuskäsityksen estetiikan keinoin. (Yliopisosta on kerrankin hyötyä.) Olen taiteiden tutkimuksen laitoksen opiskelija - en ole mikään asiantuntija, mutta koen silti olevani tarpeeksi kirjaviisas sanomaan seuraavat asiat KOSKA

Ihminen on periaatteessa jo kokonaisuutena aivan kuin taideteos. Taideteoksien; kuvien, veistosten, maalausten, runouden ja nyt myös ihmisen, kauneutta pohtiessa voidaan käyttää estetiikan määritelmiä ja teorioita.

Ensinäkin se sana kaunis. Sillä tarkoitetaan esteettistä arvoa, eli ulkonäön arvoa; miltä jokin näyttää. Yhteiskunnassa sillä tarkoitetaan hyvää ulkonäköä, ihanteiden mukaista ulkonäköä. Määritelmänä se on kuitenkin kovin ahdas, sillä se on kytketty vain ihanteisiin ja mielihyvän tunteeseen. Kaikki mikä jää ihanteiden ulkopuolelle, ei ole määritelmänä kaunista. Mutta se ei tarkoita, etteikö ihminen voisi olla kaunis. Klisee tai ei, kauneus ON katsojan silmässä.

Minusta tuntuu, että nykypäivänä yhteiskunnassa ajatellaan, että ihminen on kaunis vain jos sillä on ulkonäöllisesti tietyt piirteet, esimerkiksi mittasuhteiltaan. Kauneuskäsitys on siitä ahdas, sillä vain tietyt piirteet ovat ihanteellisia - nämä piirteet tottakai muuttuvat ajan mukana; laihuus, lihakset, isot tissit, tietynlainen pärstä ja lista jatkuu. Tietenkin nämä ihanteet vaihtelevat myös kulttuureittain, mutta silti voisin kirjallisuustermein sanoa, että aina on ne kaanonteokset, tietynlaiset ulkonäköseikat joita arvostetaan enemmän kuin toisia. Tälläisen ajattelutavan sijaan, minusta pitäisi huomioida enemmän se, että jokainen on kaunis tavallaan. 

Kauneuden idea ei kuitenkaan ole se, että vain tietyt asiat olisivat kauniita; ei voida sanoa, että nähty ihminen on kaunis, mutta nähty ei voi olla kaunista, koska se nähdään. Joko menee vaikeaksi?

Platonilla on ideaoppi, jossa kerrotaan myös kauneuden idea; Jotta tajuaisi kauneutta, pitää ensin nähdä ulkoisesti kaunis ihminen. Sen jälkeen alkaa nähdä useita ulkoisesti kauniita ihmisiä. Siitä seuraa, että huomaa sielun kauneuden. Sen jälkeen huomaa kauniit taidot, sitten kauniit tiedot ja lopulta tajuaa koko kauneuden idean. Oikeasti aika osuva teoria.

Tiettyjen ulkoisten kauneuspiirteiden sijaan tulisi tarkastella sitä, mitä on sisällä; tietoja, taitoja. 

Jos nyt kuitenkin vasaroidaan ulkoisia kauneuskäsityksiä, tulisi miettiä miten hyvin keho palvelee tarkoitustaan. Miten se toimii, miten se jaksaa, miten se voi. Miten se suoriutuu päivän askareista. Miksi siis ihailla syömishäiriöisen laihaa kroppaa, jos se ei kestä tavallisen arjen haasteista? Miksi siis ihailla huikeita silikonirintoja, jos ne ovat aina tiellä ja saat selkäkipuja? Miksi siis yrittää saada itärajan yli näkyvät vatsalihakset, jos keho suoriutuu askareista niitä ilmankin? Miksi haaveilla reisivaosta, jos jalat toimivat ilman sitäkin - tosin onhan se nyt kiva olla kannettava tuulitunneli jalkovälissä.

Minusta olisi kuitenkin ihanteellisempaa ajatella Arthur Schopenhauerin kaltaisesti, että kohteen kauneus ei edellytä itse kohteelta mitään. Se vaan vaatii tietynlaista tarkastelutapaa. Kohteen näkeminen tekee meidät objektiiviseksi ja vaatii meiltä tietynlaista suhtautumista. Kauneus ei siis riipu kohteen ominaisuuksista, vaan kyvystämme irroittautua tietynlaisesta, tahdon hallitsemasta tarkastelutavasta. Kohde on siis aina kaunis - se ei edellytä kohteelta mitään (laihdutuskuuria, kauneuskirurgiaa, hiustenpidennyksiä, lihaksia, pakkelikerrosta, huigeeta berberiä).  Mikään ei myöskään ole toista kauniimpaa. 

Kauneudesta ei siis voi kiistellä: jos minä onnistun vapautumaan yhteiskunnan kauneusihanteista, ei siitä seuraa mitään toisten kannalta - paitsi, että he voivat ottaa mallia. Uskon vahvasti, että itse ihmisen katselukokemus tuottaa koko kauneuden. 

Aristoteleen mukaan kauneuden edellytyksiä ovat järjestys, symmetria ja määräytyneisyys. Joojoo, tällä ei nyt ihan tarkoiteta sitä, että kaikkien pitää näyttää samalta ja kuvankauniilta jne. Aristoteleen mukaan myös kookas esine on miellyttävämpi kuin pieni, mutta itse koko ei saa olla liian määräyttävä tekijä. Eli siis miksi olla liian symmetrinen muiden ihmisten  kanssa? Kauneus ei myöskään siis riipu siitä koosta, se ei oikeasti edes asu sen kanssa samassa talossa.

Aristoteleen mukaan edelleen "Kaunis kohde on saavuttanut päämääränsä ja siten ilmentää muotoaan tai ideaansa selvästi." Jos siis olet saavuttanut päämäärsi, ja ilmennät itseäsi ja ideoitasi selvästi, olet jälleen uudella tavalla kaunis. (En usko, että itseasiassa Aristoteles tarkoitti aivan näin, mutta ketä kiinnostaa?)

Kauneus on positiivinen arvo. Sitä pidetään tavoitteellisena ja hyvänä. Se on sisäinen tunne, joku mikä miellyttää. Platonin mukaan kohde on kaunis, kun siinä ilmenee kauneuden idea tai kun siinä ilmenee selkeästi sen oma idea. Olet siis kaunis, kun näytät itseltäsi. Kun erotut massasta ja olet selkeästi oma itsesi. Olet kaunis sellaisenaan, sillä muista että sinun katselemisesi tuottaa kauneuden. 

Joku fiksu mies sanoi, että rakkaus kohdistuu kauneuteen. Sen voi ymmärtää monellakin eri tavalla, mutta itse ajattelisin tässä kontekstissa niin, että jokaista meistä rakastetaan tai on rakastettu - rakkaushan ei koskaan katoa, se vain muuttaa muotoaan. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan myös rakastava olento, joten rakkaus kohdistuu kauneuteen siinä suunnassa. Eli jokainen ihminen on kaunis ja rakastava - jokainen säteilee omaa kauneuttaan, siinä missä rakkauttaan.

Lopuksi: "Se, mikä voidaan liittää tai poistaa kokonaisuudesta, ei ole kokonaisuuden osa." sanoi Aristoteles Antiikin aikana nykypäivän irtoripsille, hiuslisäkkille ja silikonitisseille. 

Ne eivät määrittele kauneutta, ne eivät saa olla kauneuden edellytys. Kauneutta on ilman niitäkin, niiden ulkopuolella.

Olet siis kaunis luonnollisena, omana itsesi ilmentymänä. Olet kaunis. Piste.

Oivallusten lukuvuosi?

Huh. Viimeisetkin tämän vuoden yliopistojutut on viimein hoidettu (enää vain esseen palautus ja huomenna lyriikan harjoitystyön palautekeskustelu). On vaikea tajuta, että yliopistoa on takana jo neljä kuukautta. Näihin kuukausiin on mahtunut paljon oivalluksia, joista ajattelin jakaa pari - tai ehkä vähän enemmänkin. Lista vähän paisui, ja oletan sen paisuvan keväällä yhä lisää.

- Vaikka et heti omaksuisi käsitteitä, ei se tarkoita ettet koskaan omaksuisi niitä. 

- Kaikkea ei tarvitse oppia heti.

- Kaikkea ei tarvitse myöskään tehdä heti, mutta toisaalta se helpottaa stressiä.

- Stressistä ei seuraa mitään hyvää.

-Opiskelumotivaatio iskee silloin, kun sitä vähiten odottaa (ja se on kateissa juuri silloin, kun sitä tarvitsisi.)

- Kolmonen on yliopistossa hyvä numero. 

-Vitonenkin on täysin mahdollinen numero, jonka voi saavuttaa joko kovalla työllä, luovuudella tai puhtaalla sattumalla.

- Professorit eivät aina osaa opettaa.

- Humanisti ei tarkoita alkoholistia - ilman alkoholiakin voi olla hauskaa ja se on ihan ok.

-Oikeastaan yliopistoelämässä se kännäys ei ole niin suuressa osassa, kuin puhutaan: on ihme jos jaksaa vielä raskaiden luentopäivien jälkeen lähteä vetämään päätä täyteen.

- Vapaapäivät eivät tarkoita nukkumista tai rellestämistä. Ne ovat itsenäistä opiskelua varten.

- Muusa on suomen paras ainejärjestö (ihan objektiivisesti katsottuna).

- Muusat ovat leppoista ja ihanaa porukkaa.

- Yliopistoon pääseminen on iso saavutus.

- Imuria arvostetaan liian vähän. Samoin mankelia. Kahvia. Juustoa. Hiljaisuutta. Viikonloppuja. Unta.

- Opiskelijaruokailu on äärettömän hyvä keksintö.

- Yksin asuminen on ihanan vapauttavaa.

- Hyvä rahatilanne on hetkittäinen ilmiö, joka katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyy.

- Opintotuen maksupäivä on kuukauden helpottavin päivä.

- Laskut eivät maksa itseään.

- Eläminen on kallista.

- Opiskelijaelämä on todellakin penninvenytystä ja kitkuttamista mahdollisimman pienellä viikkobudjetilla.

- Töiden tekeminen opiskeluiden ohella on helvetin rankkaa. Oikeasti.

- On mahdollista oppia tuntemaan toinen neljässä kuukaudessa ja kiintyä niin paljon, ettet enää osaaa kuvitella elämää ilman toista. On mahdollista samaistua toiseen samalla, kun olette kumpikin omat itsenne. (Emilia ♥) 

- Oikeat ystävät erottuvat ajan myötä.

- Terveys menee kaiken edelle. KAIKEN. 

- On ok myöntää ettei osaa, pysty, jaksa, halua. On ok pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.

- Itseensä uskominen on tärkeää opiskelun kannalta.

- Minä osaan.

- Opiskelu voi myös olla hauskaa. Sen kanssa voi myös haluta viettää koko viikonlopun - vapaaehtoisesti.

- Kirjallisuus on äärettömän mielenkiintoinen käsite.

- Olen juuri oikeassa paikassa opiskelemassa.

- Olen muutaman vuoden päästä (toivottavasti) opettaja.

- Akateeminen vapaus on äärettömän hieno juttu.

- Yliopisto on äärettömän hieno juttu.

- Mahtava ryhmä on vieläkin hienompi juttu. On upeaa, miten ryhmämme tukee ja tsemppaa toisiaan ja on mieletöntä saada jakaa kokemukset näin hienojen ihmisten kanssa.

Nyt siis enää pitää jaksaaa huominen sekä perjantain esseen palautus, ja sitten on aika siirtyä kuukauden hyvin ansaitulle joululomalle. Viikonlopun aion nukkua ja herkutella ja ensi viikolla otan suunnaksi Valkeakosken. Keskiviikkona koittaa kauan odotettu ilonpäivä, kun saan perheeni jälleen jouluksi kasaan! Tämä lukuvuosi on mennyt niin nopeasti, mutta niinhän se menee, kun on hauskaa.

Tuhat kiloa opiskeluiloa

Olen itsestäni äärettömän ylpeä.
Huolimatta stressistä, kaikista päänsisäisistä myllerryksistä, motivaatio-ongelmista ja niskaan hengittävistä deadlineistä, sain viimehetkellä otettua itsestäni niskasta kiinni ja opiskeltua toisen periodin kunnialla (otan oikeuden käsiini sanoa näin, vaikka oikeasti periodi jatkuu vielä ensi viikon) loppuun.

Lyriikan harjoitustyö syntyi puolivahingossa kurssin aikana, joten se nyt kun deadline on perjantaina, on se ollut koneella valmiina jo muutaman viikon. Sivumäärä ylittyi yhdellä - tiedä sitten onko esseessä seitsemän (7) sivua turhaa paskaa vai kentis perinpohjaista syvällistä pohdintaa... Noh, sen näkee arvostelussa. Näkökulmani esseeseen oli kielikuvallisuus ja tematiikka Sanna Karlströmin teoksessa Taivaan mittakaava (2004). Toisaalta näkökulmani lässähti käsiin, kun iski paniikki siitä, etten osaa analysoida runoja professorin toivomalla tavalla. Sitten aloin vähän haalimaan kaikkea sinne ja nyt se on vähän sellainen näkulmaton läpivalaisu teoksen runoihin lukujen nimien kautta.

Pakko tunnustaa, etten kirjallisuushistorian luentosarjalle en lukenut yhtäkään kirjaa kurssin aikana. Aiemmin olin kuitenkin lukenut Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Anni Swanin Iris rukan, joten menin vähän sellaisella "Heeei ootsä lukenut sen kirjan? Kiva, tuun sun ryhmään." periaatteella. Tiesin kylläkin jo kurssin alussa, että työni tulee käsittelemään Iris Rukkaa, joten miksipä olisin turhaa stressiä ottanut kirjoista, joita en mistään kirjastosta saanut käsiini? Niinpä. Joillekin täysi itsestäänselvyys, mutta entiselle - ja nykyiselle - perfektionistille suurtakin suurempi päätös, uhraus ja projekti.

Mitä siihen esseeseen tulee, aloitin sen eilen. Väsyneenä, vittuuntuneena ja nälkäisenä tulin kello 20 kotiin 10 tunnin opiskelupäivän jälkeen, ja olisin vain halunnut käydä kerälle sänkyyn syömään ja vähän velloa itsesäälihiessä. Noh, tottakai inspiraatio iski, ja kirjoitin esseetä silmät ristissä pari tuntia kunnes meinasin nukahtaa naama näppäimistölle. Esseen deadline on ensi viikolla. Yleensä teen kaiken heti kun mahdollista, joten se, että valitsin luennoilla viimeisenä käsiteltävän kirjan esseeni aiheeksi, oli myös itseltäni äärettömän suuri juttu. Noh, luento oli tosiaan eilen ja esseen sain abouttiarallaa viisi minuuttia sitten valmiiksi. Viisi (5) sivua mielestäni sangen lennokasta tekstiä. Turha paskanjauhanta on karsittu minimiin (toivottavasti) ja ainakin pyrin keskittymään pelkästään faktoihin. Aiheeni oli siis lastenkirjallisuuden tyypilliset lapsikäsitykset, konventiot, arkkitekstit ja intertekstuaaliset viitteet teoksessa Iris rukka. (Tuota näkökulmaa katsoessani tunnen ääretöntä hämmennystä. Miten paljon (hassuja käsitteitä) olenkaan oppinut KAHDESSA periodissa!)

Lisäksi tähän periodiin kuului johdatus kirjallisuuskäsityksiin, jonne piti valmistella luennon alustus parin kanssa. Emilian kanssa teimme aiheesta ekokritiikki ja posthumanismi, ja se tuli esitettyä tänään (eilen). Omasta mielestä se meni ihan okei, vaikka olinkin äärettömän hermostunut ja hukkasin jatkuvasti ajatusteni punaisen langan. Toisaalta aihe oli minulle ennestään täysin tuntematon, enkä ollut koskaan tullu edes ajatelleeksi, että joku oikeasti tutkii kirjallisuutta ekokriittisesti, eli ympäristökeskeisesti. En myöskään ollut aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, miten vaikea käsite luonto on käsitteenä, koska se on aina niin kulttuurillisesti välittynyt.

Woah. Nyt on pakko etäännyttää itsensä tästä koulumaailmasta ja huolestuttavan opiskeluinnokkaasta tekstinsävystä, joten aion mennä toipumaan tästä höyhensaarille. Halusin vain sanoa sen, että kaikki asiat järjestyvät kyllä aina lopulta. Ennen en itse uskonut siihen lainkaan, mutta nyt kun tuijotan sitä silmästä silmään, on asia pakko myöntää. Tunnen tällä hetkellä itseni enemmän itsekseni kuin hmmm ehkäpä kolmeen vuoteen.

Se kolikon toinen puoli

Epäilen, että erään aiemman kirjoitukseni perusteella monet luulevat minun nyt vihaavan täysillä yliopistoa- Sen sivityssanaviidakoita ja pitkästyttäviä kasvatustieteen luentoja (ei ne aina oikeesti oo niin huonoja) sekä liian fiksujen ihmisten massaa, jossa tuntee älykkyysosamääränsä lähtentelevän perunaa.
Asioilla, kuten ihmisilläkin, on kylläkin kaksi puolta. Olette nähneet vain yhden, hyvin kapea-alaisen, tiukasti rajatun ja vääristyneen, subjektiivisen näkökulman aiheeseen "Suhteeni instituutioon yliopisto", mutta tämä kirjoittaja aikoo nyt kuitenkin raottaa ajatusmaailmaansa, arkeaan ja näkemyksiään vähän enemmän. (Kyllä, yritin tunkea alkuun mahdollisimman monta tänään oppimaani sanaa - ei sillä mitään väliä mikä niiden kokonaiskompositio on. HAHAA)

Asioita joita rakastan yliopistossa (eivät ole millään tapaa paremmuusjärjestyksessä):
Osassa saattaa olla pientä haentaa vielä termien oikeellisuuden ja paikkaansapitävyyden kanssa, mutta se sallittakoot. Nämä ovat omat oletukseni ja hattaraiset mielikuvani.

Sana yliopisto. Mietikkää nyt kuinka hieno se sana on. Yliopisto. YLIiopisto. Siitä hehkuu ylivertaisuus, viisaus, kypsyys, aikuisuus. Se kuiskii hyvää toimeentuloa, viiden (tai kymmenen) vuoden ahkeraa opiskelua, vähintäänkin sitä nobelpalkintoa, insinööriaviomiestä, hienoa tutkintonimikettä! Voi mitä lennokkaita mielikuvia. Kuinka hienoa olla tälläisessä instituutiossa ja näissä hattaraunelmissa osallisena. Onhan siinä se kääntöpuolensa, mutta herranjestas, yliopisto.

Sijainti. Ei olisi Turun yliopistoa ilman Turkua (no shit Sherlock). Sen jokirantaa, satamaa, pikkukahviloita... Turku on täysin aliarvioitu paikka, pakko rakastaa.

Emilia - my partner in crime! Nainen, kuka saisi ensimmäisen puhelun, jos lattiallani olisi ruumis. Nainen, joka saa whatsappinsa koristukseksi rumimmat selfiet ja huonoimmat vitsit. Tämä tyty on niin huippu, että ansaitsee oman lukunsa! En olisi tutustunut ilman yliopistoa tähän äänekkääseen, lämminsydämiseen ilopilleriin (ja olisin menettänyt PALJON). Tällä naisella on kyky saada huonostkin päivästä hyvä ja tylsästäkin luennosta siedettävä. Kaikki ne naurut, kahvit ja luennot. - ja luentojen skippaukset. Fanks homur!

Maisemat, ja näillä ei tarkoiteta vain Emiliaa tai Sirkkalan jylhiä ulkoseiniä ja puhtaita vessoja, vaan myös silmänruokaa, esimerkkinä ja ihan pintaraapaisuna kyseiseen otsikkoon: Dentalin kuumat hammaslääkäriopiskelijapojat. Mmm-m, jos et ole kokenut, kannattaa käydä syömässä Dentalissa - ihan vain silmien hyvinvoinnin kannalta.

Tästä päästäänkin taikasanaan ruoka! Kampusalueella on lukuisia vaihtoehtoja ruokailulle - niin paljon, että välillä tulee tuskainen hiki yrittäessä tehdä valintaa parhaiden menujen väliltä. Paikoilla on omat, löyhähköt funktionsa (jotka eivät kylläkään ole mitenkään tarkkaan rajattua), esim. Bryggestä saa pääasiassa kasvisruokaa, Assarin ullakolta monta kertaa viikossa tortillaa. Mitenkään sen tarkemmin lokeroimatta, on jokaisella raflalla omat asiakaskuntansa riippuen lähellä olevista rakennuksista (Dental:issa sattuu olemaan paljon hammaslääkäriopiskelijoita, Macciavelli:ssä kasvatustieteilijöitä.) Ihaninta on yrittää arvailla pienessä päässään, minkä alan opiskelijoita muut asiakkaat ovat!

Periodit. Ei jaksot, vaan periodit. Neljin kappalein. Kaksi syksyllä, kaksi keväällä. Niin selkeää, niin helppoa. Niin hienoja sanoja (voi ehkä huomata, kuinka pidän hienoista sanoista). Niin fiksua... Tähän saumaan myös opetuksesta vapaat viikot periodien välissä. Ensimmäiseni on seuraavalla viikolla, tosin sen katkaisee keskiviikon tentti. (MUTTA ihanaa saaada edes vähän pidennetty viikonloppu. Luulen, että jos olisin koko viikon aivan toimeeton, suorittaisin 9238 suursiivousta, juoksisin kolme maratonia, söisin kuusi levyä suklaata, katsoisin yöt lävitseen huonoja leffoja, sekottaisin unirytmini totaalisesti tai vaipuisin talviuneen, laukaisisin kolmannen maailmansodan ja kirjoittaisin seuraavan huippuromaanin - hyvä siis, että edes joku rytmi pysyy elämässä.)

Kirjasto, eli Teutori. Aivan oman kampukseni vieressä, lukuisine työskentelytiloineen, mukavine lukunurkkineen, houkuttelevine kirjoineen. Kyllä, aivan mainio pikku kolo ja pakopaikka. Siellä jopa opiskelu, tai ainakin ranskan verbien listaaminen, onnistuu kuin tanssi.

Akateeminen vapaus osallistuako vai eikö osallistua luennolle, lukeako tenttiin vai eikö lukea tenttiin. Eli oma vika pikkusika, jos tuloksina tulee ykkösiä. Jokainen on vastuussa omasta opiskelustaan, kukaan ei valvo tai hengitä niskaan! Siinä on hyvät ja huonot puolensa,

Opiskelujen vapaus yleisestikin, eli vapaus valita opiskeltavaksi juuri niitä sivuaineita ja kursseja, jotka itseä kiinnosta (tietyin rajoin ja ehdoin). Viikko-ohjelmistaan saa tehtyä todella oman näköisen ja ihanan vaihtelevan - viikot ovat usein luentojen suhteen todella rentoja ja vaihtelevia, ainoastaan itseopiskelu on ainoa huono puoli. Se kun nyt vähän välillä tuppaa jäämään vähemmälle eheheheehehehe. Eikä tarvitse muuten enää päntätä fysiikkaa tai kemiaa. Nyt saa upputua proosan ja lyriikan maailmaan, kellua vähän kirjallisuudenhistoriassa ja käännellä itseään kasvatustiedehiessä.

Juhlat keskellä viikkoa, piristämässä arkea, häiritsemässä aamuluennoille nousemista. Ei ainakaan voi sanoa, että elämä olisi tylsää!

Yliopistoliikunta. 58 euron maksulla on mahdollisuus käyttää  ryhmäliikuntatunteja ja kuntosalia niin paljon, kuin sielu sietää. Aivan äärettömän loistavaa! Sen ansiosta olen käynyt venyttelemässä (olen askeleen lähempänä spagaatia), zumbailemassa, hämmentymässä vaikeista liikkeistä Dance fit - tunnilla, verryttelemässä hartioita niska-hartiajumpassa ja kuolemassa Aerofit-tunnilla. Ties mitä kaikkea kivaa sitä tulee vielä kokeiltua!

Tietyt professorit. Ihmisiä, kuten professoreitakin, on erilaisia. Toisille on ominaista puhua papattaa jumalallisesti muita korkeammalla koko luento, toiset ääntelevät ja ähkivät sanojensa väliin, jotkut säikäyttävät oppilaat välillä karjaisemalla lujaa, jotkut puhuvat h i  t a a s t i  ja painottaen joka toista sanaa, jotkut vaan puhuvat koko luennot silmät kiinni, hiljaa ja ignooraavat kaikki kysymykset. Mutta on niitäkin, ketkä istuvat rennosti pöydällä ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa, ottaen kaikki huomioon. Itse pidän viimeisestä, nimeltä mainitsemattomata professorista kaikkein eniten.

Muusa. Eipä tämä mitään perusteluita sinällään tarvitsisi, mutta ihan vain niille, jotka ette tiedä mistä on kyse: Ihana, upea ainejärjestöni. Tissikassit, muusapinssit, haalarimerkit. Meitä yhdistävät erilaisuus ja kirjallisuus. Pieni lämminhenkinen porukka, joka juoksee hätiin kun pää hajoaa. Upeita ihmisiä, jotka valavat uskoa, kun oma on lopussa, jotka kannustavat ja sytyttävät liekkeihin (vertauskuvallisesti) kun oma liekki on hiipumassa.'




(Kyllä. Rakastan yliopistoa. Ei, en ole luovuttamassa.)

Humanisti ja kuorokoelaulujen nöyryytys

´

Paras tunne on se, kun menee yliopiston kuoron koelauluihin pitkän jahkailun ja stressailun jälkeen JA SITTEN H-HETKELLÄ, kesken äänialan kartoittamisen, tuntee kuinka viikon vaivannut flunssa rupeaa salakavalasti, nuotti nuotilta ja lukuisista rukouksista huolimatta viemään ääntä sellaiseksi variksen raakunnaksi. Se tulee niin  sanotusti foneemi foneemilta sieltä jostain keuhkojen perukoilta. Alkaa tulla sellaset kutinat, että tästä tulee jotain todella mieleenpainuva ja häpeään tappavaa.

Kaiken kruunasi ehdottomasti hetki, jolloin ääni petti kokonaan. Toivoin vain että lattia olisi voinut aueta ja nielaista mut jonnekin sinne kemian laitoksen perustuksiin. Laulu, jolla mun piti huumata arvovaltainen raati mun ääneni monista mahdollisuuksista, meni rääkymiseksi jo ekan säkeistön lopussa. Mutta rohkeasti ja pää pystyssä vedin biisin toisen kertosäkeen loppuun. Sitten loppui rahkeet, pokka, kärsivällisyys ja raadin kiduttamisenhalu. Yrittämisen puutteesta on siis turha syyttää, mutta ellei nyt ehdottomasti satu olemaan sellaisen flunssaisen viskivarisäänen suurimpia faneja, uskaltaisin väittää että päin turkua meni niin että kolahti!

Mut hei, ei masennuta! Häntä pystyyn, kohti uusia viskibassoja ja ens vuonna uudestaan (ens vuosi olkoot uusien mahdollisuuksien vuosi). Tässä yliopistoelämässä alkaa jo tottumaan näihin pettymyksiin (niin, mites sen suomen kielen kävi krhm) - ollaan sit vaikka ens vuonna vähän viisaampia eikä ryypätä vähissä vaatteissa tai täysissä tiedon voimissa ennen tärkeitä tilaisuuksia ja kokeita (tai ei ryypätä ensimmäisten koelaulujen päälle), eikös? Otetaan vaikka sille päätökselle sitten huomenna.