Äidille

Eilen oli äitienpäivä. Harmittaa, etten ollut tänä vuonna kotona juhlistamassa sitä, tuomassa äidille aamiaista sänkyyn ja suukottamassa poskelle. Harmittaa, etten edes lähettänyt korttia. Tai kyennyt ostamaan lahjaa. Mutta sitten tajusin, että äitienpäivä on joka päivä. Ainakin haluan osoittaa arvostukseni äidilleni joka ikinen päivä. Tästä lähtien pyrin siihen, sillä minulla on hirmuisesti mistä kiittää ja olla kiitollinen.

Äitini on maailman paras äiti - kuten varmasti jokaisen muunkin. Äitini on vahva, sisukas, kaunis ja hauska. Hän on lämmin, epäitsekäs, rakastava ja hellä. Kasvatuksessa on pidetty kuri ja rajat, mutta myös rakkautta on annettu sylin täydeltä. Minut ja veljeni on aina asetettu poikkeuksetta ensimmäiseksi. Äitini on paras ystäväni, yksi niistä monista. Hän tukee minua päätöksissäni, myös niissä hulluissa! Äidin kanssa meillä on ihan omat juttumme ja omat vitsimme, tietenkin aina ne parhaat! Hänelle on helppo puhua huolista ja murheista, tai jakaa elämän iloiset asiat. Äitini iloitsee aina mukanani, mutta hän myös suree kanssani. Äiti neuvoo, auttaa ja kuuntelee, huolehtii yhä, että kaikki on hyvin. Äidin läsnäoloon, tukeen ja apuun on voinut aina luottaa.

Vaikka olen äidin tyttö, ole ollut mikään ihannelapsi. Olen ollut vaikea ja julma, sanonut pahasti ja kiukutellut.. Minusta on pitänyt kantaa huolta ja murehtia. Olen sanonut äidilleni, etten rakasta häntä. Olen sylkenyt pahoja sanoja päin äitini naamaa, koska tiesin miten satuttaa häntä pahimmalla mahdollisella tavalla. Äitini on joutunut katsomaan sivusta, miten olen vihannut itseäni, satuttanut itseäni, nälkiinnyttänyt itseäni. Hän on katsonut, kuinka olen kärsinyt, kuinka olen itkenyt ja kuinka olen ollut vähällä luovuttaa elämästä. Hän on syyttänyt itseään, hän on kärsinyt minun kärsimyksissäni mukana. Hän on vannottanut minua, etten saa tehdä itselleni mitään monta, monen monta kertaa. Mutta huolimatta kaikista vaikeuksista tiesin aina, että äitini syli oli vapaana - äidin olkapää oli valmis ottamaan itkuni vastaan. Ja joka ikinen kerta kun putosin, äitini oli valmiina ottamaan minut vastaan ja käärimään syliinsä. Jokainen kerta hän otti minusta kopin ja ottaa yhä.

Lapsena parhaat hetket olivat ne, kun äiti tuli peittelemään sänkyyn. Myös elämäni pahimipien nuoruusvuosien parhaat hetket olivat ne samat hetket; kun äiti peitteli sänkyyn kuin pienen lapsen. Suukotti poskelle ja sanoi hyvää yötä, rakastan sinua. Yhä parasta on kääriytyä sohvalle niin, että äiti silittää hiuksia tai hipsuttaa selkää. Enkä häpeä sitä, vaikka ikää on pian jo kaksikymmentä.

Äidin tuoksu, äidin syli. Niitä en ikinä elämässäni unohda, tapahtui sitten mitä tahansa. En myöskään unohda miten paljon äitini on kestänyt elämässään. Miten vahvaksi ja sitkeäksi naiseksi hän on kasvanut. Ja miten kirkkaasti hän hymyileekään - miten hänen nappisilmänsä välkehtivät nauraessa ja miten hymyrypyt kehystävät hänen kasvojaan. Äitini elämänasenne on ihailtava, siitä haluan ottaa mallia!

Äitini on idolini. Hän on toinen esikuvistani - toinen on isäni. Äitini on epäitsekkäin, rakastavin ihminen kenet tunnen. Joku kaunis päivä toivon olevani yhtä hyvä äiti omille lapsilleni, kuin mitä oma äitini on ollut. Se on iso haaste täytettäväksi, niin hyvin oma äitini on hommansa hoitanut, ottamatta roolistaan yhtäkään lomapäivää.

Äiti, olet ainutlaatuinen, maailman paras ja rakastan sinua. Kiitos kaikesta mitä olet eteeni tehnyt ja teet yhä. Olen ylpeä joka kerta kun kuulen olevani ihan näköisesi.
Rakkaudella, tyttäresi♥

ps. Huomenna nähdään!

Kotihaikeutta

Muistan erään syksyisen päivän, kun lähdin tentin jälkeen Valkeakoskelle. Tarvitsin vähän aikalisää ja laatuaikaa äidin kanssa. Oli ihana vain olla ilman huolia siitä, mitä laittaisin ruoaksi tai mitä minulla on varaa ostaa kaupasta - kuten aina, kun palaan kotiin.
Muistan tuolta reissulta, miten ihana oli käydä uimassa ja lukiolla. Miten ihana oli päästä ajamaan autoa ja nukkumaan vanhassa sängyssäni. Kerrankin minua ei ahdistanut olla Koskissa, tuntui itseasiassa pahalta lähteä takaisin Turkuun (se kylläkin muuttui kun pääsin takaisin kotiin. Oma rauha, oma vapaus!)
Sain olla hetken taas lapsi ja äiti pääsi hyysäämään jotakuta muuta kuin iskää. Nyt on vierähtänyt jo yli kuukausi siitä, kun viimeeksi kävin kotona. Aika vähän haaveilla siitä, että olisi aikaa palata kotiin.

 

Ilmeeni, kun tajusin pääseväni itsestääntäyttyvän jääkaapin talouteen!

 

Kotona olemisessa parasta on nolo, mukava yöpuku!

 

Lukuintokin löytyi taas! Tosin kotona se vähän katosi uudelleen...

Kotiinpaluun seuraavana aamuna äiti jo oli oven takana toisen ruokakuljetuksen kanssa. Se oli tosin suunniteltu juttu. Oli mielttömän hauskaa viettää äidin kanssa päivää Turussa, näyttää koulu ja käydä syömässä ja kahvilla. Tuntuu ihan erilaiselta saada äiti Turkuun, kun olla itse poissa täältä. Se piristi mielettömästi varsinkin kun olin ollut monella tapaa lipumassa ahdistukseen ja masennukseen.

Äidin kanssa on ihanaa mennä syömään! 

Nyt sitä tajuaa, miten paljon vanhemmat oikeasti merkitsevät. Huomaan miten paljon uhrauksia vanhempani ovat tehneet, ja tekevät edelleen eteeni. Toivon, että osaan tulevaisuudessa olla samanlainen vanhempi. Olen muutamissa jutuissa toki eri mieltä ja muutamat asiat haluan tehdä eri tavalla, mutta pääpiirteissään kuitenkin. Varsinkin äitini on tehnyt eteeni niin paljon ja kantanut huolistani niin monta niskassaan, että en enää tiedä miten kiittää. Aina hän asetti minut ja veljeni kaiken edelle, esimerkiksi joka kerta kun olimme kipeänä hän oli kotona kanssamme kyseenalaistamatta sen enempää. Vaikka äiti oli töissä Tampereella, oli yhdestä puhelusta kiinni saada äiti kotiin hoitamaan sairastajaa. Kun asuimme vielä Kotkassa, vietin suuren osan ajasta äidin kanssa kaksin kotona koska töitä ei silloin oikein irronnut. Äiti kulutti aikansa ompelemalla nukelleni vaatteita tai leikkien kanssani. Sen takia ja siitä lähtien olemme varmaan aina olleet äärettömän läheisiä.

Edelleen äiti tekee uhrauksia puolestani, vastaa jokaisen itkupuheluun ja stressiviestiin. Itkee kanssani, nauraa vitseilleni. Ajaa Turkuun vain tuodakseen viltin ja maton, jotta saan kotiin väriä tai maksaa kauppareissulla ruokaostokseni, lähettää parikymppiä tai antaa lähtiessä kouluruokarahat seuraavaksi viikoksi. Whatsappailen äidin kanssa joka päivä, monta kertaa päivässä. Soittelemnme aina, kun siltä tuntuu. Vieläkin äiti sanoo, että Valkeakoskella on aina paikka minulle. Äiti on paras ystäväni, yksi niistä monista. En tiedä onko olemassa asiaa, josta en voisi äitini kanssa puhua.

Vaikka lapsuuteni ja teini-ikäni ei muuten ollut siitä onnellisimmasta päästä, vanhempani ovat tukeneet minua aina. Tottakai olemme ottaneet yhteen, mutta se kuuluu asiaan. Olen kolistellut raja-aitoja ja paiskonut ovia, sanonut pahasti ja lähtenyt kesken riitojen ulos. Silti, vanhempani ovat kestäneet kaiken. Olen ollut pohjalla, olen ollut pilvissä ja aina vanhemmat ovat ohjanneet, neuvoneet, tukeneet. pitäneet huolta. Kuten aiemmin sanoin: toivon, että minusta tulee samanlainen vanhempi. Samanlainen äiti. Kiitos äiti ja isä ♥

Näin sydämeeni joulun teen...

9.00 Herään herätykseen. Älkää kysykö miksi minulla on jouluaattona herätys, joten minun ei tarvitse vastata, että pidän kiinni arkirytmistä loman alun pienen unirytmin ympärikääntämisen jälkeen (kyllä, kolmelta yöllä on ihan hyvä syödä jätskiä katsellen netflixiä).

9.10 Menen joulupuurolle. Päälle runsaasti kanelisokeria ja kylkeen iiiiiiiiiso kuppi (0.75l) kahvia!

9.30 Ihastelen isoveljen kanssa ikkunasta lumisadetta. Maistelen ensimmäisen joulukonvehdin ja vihreän kuulan (jouluaaton ensimmäisen, älkää luulko ettenkö olisi mussuttanut joulusuklaata jo marraskuusta.)

10.00 Lähdemme käymään Sääksmäen hautausmaalla. Sukulaisemme on haudattu Kotkaan ja Anjalaan, joten kun joulunvietto on siirtynyt tänne pohjoiseen, niin käymme vain menneitten sukupolvien muistomerkillä sytyttämässä muutaman kynttilän. Lunta sataa ja viimein saavutan lapsuudesta tutun joulufiiliksen!

 

10.35 Laitan lahjat kuusen alle. Se on taitolaji, koska kuusemme on tuuhea alaoksia myöten, ja lahjasäkkimme ovat sangen pulleita tänä(kin) vuonna. Mikä taantuma? Ei, ei ainakaan meillä. Isälleni olen ostanut Viivin ja Wagnerin juhlakirjan (jolle isäni nauroi onnessaan jo heti paketin avattuaan) sekä Gordon Ramseyn Pubiruokaa-keittokirjan. Äidilleni ostin Kalevalan Perniön sormuksen, jota hän on kuolannut varmaan viimeiset kuusi vuotta. Veljeni sai tummansinisen neuleen, kuumavesipullon (ja siihen kudoin vihreäkirjavan suojan tuplahelmineuleena) ja ison kasan suklaata.

10.40 Huomaamme kuusen olevan ihan vinossa ja nauramme.

10.45 Sauna laitetaan lämpenemään. Istun koneelle hetkeksi ja sallin itseni katsoa yhden kesken jääneen jakson Kolme miestä ja tyttö:ä netflixistä.

11.00 Katan äidin kanssa joulupöydän (minä päätän mitä laitetaan, äiti etsii). Silitämme pellavaliinan, otamme äidin parhaan ja harvoin käytetyn Villeroy & Boch:in French Garden- juhla-astiaston esiin ja kiillotamme pöytähopeat, sekä lautasliinarenkaat. Pöytään päätyvät myös kristallilasit ja Iittalan Essence-viinilasit. Laitan lisäksi muutaman Iitalan kivituikun pöydälle ja kiillotan hopeiset pöydänjalat. Edes kerran vuodessa on kiva laittaa pöytä oikein koreaksi ja nauttia. Yleensä meillä on jouluna myös pellavaiset lautasliinat, mutta tänä jouluna emme jaksa vaivautua silittämään niitäkin (plus niistähän tulee kauheasti pyykkiä... krhm=laiskuus iski loppumetreillä).

 

11.35 Lumiukko ja glögiä rusinoiden sekä mantelilastujen kera. Lumiukon jälkeen joulurauhanjulistus, ja pieni hetki koti-ikävää. Katselen ikkunasta lumisadetta. Joulufiilis on parempi kuin moneen vuoteen. Olonikin on rennompi ja parempi kuin pitkään, pitkään aikaan.

12.15 Isä ja veli ovat käyneet saunassa. ja nyt on minun ja äidin vuoro. Viihdymme saunassa aika tovin, koska iskä on ostanut vihdan, jossa on hitunen eukalyptusta. Laitan hiusnaamionkin päähän, sammutan valot ja katson vaan puukiukaan loimua lasisen luukun lävitse. Ihanaa.

 

13.00 Alan laittautua. Meikkaan ja kiharran hiukset samalla fiilistellen Michael Bublén joululevyn tahtiin.

 

14.30 Käymme joulupöytään. Alkuruoaksi tarjolle on laitettu kylmäsavulohta, graavilohta ja -siikaa, mätiä, erilaisia kaupan sillejä (mauste-, tomaatti- ja sinappisilliä) ja äidin tekemää smetanasilliä. Lisäksi on keitettyjä perunoita, valkoviiniä ja alkusnapsit.

15.15 Alkuruoka on saatu siivottua ja pääruoka tuotua pöytään. Aloitamme varsinaisen jouluaterian, johon kuuluu tietenkin kinkkua, savukalkkunaa, sinapit ja itsetehty punaherukkahyytelö. Lisäksi pöydästä löytyy äidin tekemät rosolli ja laatikot: lanttu-, bataatti-, porkkana- ja suosikkini imelletty perunalaatikko. Muut juovat punaviiniä, minä pysyn edelleen vissylinjalla.

16.00 Siivoamme jouluaterian jäljet pois ja tiskaamme tiskit. Sitten laitamme toisen joululevyn soimaan ja käymme istumaan olohuoneeseen. Nauramme vinoa kuusta. Juttelemme hetken, ja sitten isä ja veli jakavat lahjat. Nauramme ja vitsailemme ja jokainen tarkistaa lahjasaldonsa, josta saamme taas naurun aihetta. Isä voittaa tänäkin vuonna (mutta se nyt vaan johtuu siitä, että iskä on tuotantopäällikkö, joka saa joka vuosi asiakkailtaam joululahjat). Avaamme ensimmäiset paketit. Paketistani paljastuu lahjakortti H&M:lle.

16.15 Juomme kahvit ja nautimme palat äidin tekemää suklaakakkua. Nauramme jälleen vinoa kuusta. Muut ottavat lisäksi kahvin kanssa pienet avecit leikattua konjakkia.

16.35 - 18.15 Taas lahjojen pariin! Meillä toimitaan niin, että jokainen avaa vuorollaan lahjan ja muut katsovat sivusta ja lahjan antaja saattaa sanoa jotain lahjastaan. Kierämme ringissä niin kauan, kun jokainen on avannut kaikki pakettinsa. Jos jollain on vähemmän lahjoja kuin muilla, hän saa odottaa. Meillä on aina ollut vähän tälläinen epävirallinen "se, kuka on vikana avannut lahjansa on voittaja"-peli meneillään. Pitkitämme siis lahjojen avausta mahdollisimman kauan!
Ei siis ole mitään erikoisuus kuulla olohuoneestamme jouluaattona "Iskän vuoro. Avaa nyt se! Ei mulla on viis, sulla kuus. EN AVAA, sun vuoro. Avaan sun jälkeen. Mun vuoro oli äsken. Ei mulla oo kiire, avaan loput sit vaikka tapanina." Isä voittaa joka vuosi (koska sillä on eniten lahjoja....) PAITSI tänä vuonna minä olin voittaja (sekin johtui siitä, että viimeisen lahjani sisältä paljastui kaksi erillistä lahjaa kääreissään!)

18.15 Katselemme lahjojamme ja nauramme taas vinoa kuusta. Tänä vuonna lahjasaalini on aivan törkeä, enkä koe ansainneeni tälläistä määrää lahjoja - ainakaan käytökseni perusteella. (Toisaalta vuosi on ollut äärettömän raskas ja muutoksia täysi, joten ehkä käytökselleni on ollut syy - huono, mutta syy sekin.) Sain ystävältäni Ystäväteetä, Clipperin mansikkateetä, teesihdin ja mustakeltaisen päiväkirjan. Äidiltä sain uudet Niken Lunarglidet - maailmankaikkeuden parhaat pronaatiotuetut lenkkarit (TOISET LENKKARIT JO TÄNÄ VUONNA, ehkä pitää rajoittaa tota juoksemista?!), harmaat kirjoneulotut vaellussukat ja beiget ylipolven villasukat, punaisen kalenterin, mustan muistivihkon runokirjaksi ja luentomuistiinpanokynät. Veljeni antoi minulle lilat Scullcandyn UpRockit (RAKASTUIN! En ole koskaan omistanut yhtä hyviä kuulokkeita, musiikin kuuntelu ei enää ole sama, se on pala taivasta jokaisella tahdilla ♥). Serkuiltani sain sen H&M:n lahjakortin. Isäni antoi minulle valkoiset tietokoneen kajarit ja muokattavan My iMenson:n hopeariipuksen. Lisäksi sain punaisen sydämenmuotoisen uunivuoan, kahdet silkkiset yöshortsit ja Ikeasta kaksi vaaleanpunaista kuppoa ja mukia (itseltäni...krhm)!

18.35  Laitan äidin uuteen puhelimeen näyttösuojan kiinni. Kiusaan hetken äitiä, joka on tapellut vanhan samsunginsa kanssa ikuisuuden suostumatta ostamaan uutta puhelinta ja nytkin valittaa, miten vaikeaa uuden puhelimen kanssa tulee olemaan. Äiti ja isä jäävät sohvalle, ja minä ja veljeni siirrymme omiin huoneisiimme.

18.45 Avaan blogin ja kirjoitan tämän blogitekstin alun. Kuuntelen uusilla Scullcandyilläni Emeli Sandéta ja vuodatan pari joulumielen liikuttamaa kyyneltä. Mietin kulunutta vuotta, ja miten asiat ovat muuttuneet ja tunnen oloni surulliseksi.

19.30 Piristän itseäni katsomalla "pari" jaksoa Kolme miestä ja tyttö:ä. Nauran.

20.10 Iltapalaa, eli juustoja. Meillä on sini- ja valkohomejuustoa, cheddaria, savujuustoa ja vahvoja edam ja emmentaljuustoja. Lisäksi lemppariani eli entistä "pikkusiskoa" - valkosipulituorejuustoa. Niiden kanssa juustokeksejä, piparkakkuja, hapankorppuja, glögiä, viiniä...

20.20 Palaan Kolme miestä ja tyttö:n pariin ison suklaavuoren kanssa. Tietenkin uusilla scullcandyillä varusteltuina! Teen samalla soittolistaa spotify:ihin ja odotan erästä whatsappiin...

22.00-22.50 Yhtäkkiä todellisuus joulun ulkopuolella alkaa kolkutella minua, joten lähetän  isäni siskolle sähköpostia mummistani, joka makaa pallolaajennuksen jälkeisessä hoidossa teholla. Olen huolissani ja utelen, koska voisin mennä katsomaan mummia. Juttelen hetken ystävän kanssa facebookissa ja palaan perheeni pariin.

 

23.00- Lisää joululauluja, yhdessäoloa. Glögiä, irish coffeet. Juttelemme, nauramme, katsomme digiboxilta vanhoja konserttitaltiointeja ja olemme joulufiiliksissä. Jokainen menee nukkumaan yksi kerrallaan, kun jouluaatto vaihtuu jouluyöhön, mahassaan jouluherkut ja mielessään jouluriemu.

Oikein ihanaa, onnellista, rauhallista, piparirikasta, suklaasyöppöistä, pehmeää, söpöä ja muutenkin tosi ihanaa joulunaikaa ♥

xoxo

Mä olen laumaeläin

Rakastan lentokenttiä. Niiden hajuveden tuoksua, iloisina rullaavia matkalaukkuja, hymyileviä ihmisiä.
Sitä rentoa tunnelmaa, kun tiedetään että kohta päästään kauaksi kaikesta.
Tai niitä ihmisiä, jotka odottavat läheisiään lennoilta porttien ulkopuolella jännityksestä täristen.

Itse kuuluin jälkimmäisiin tänään. Odotin jalat tutisten ja kädet väpisten jouluni kohokohtaa, parasta etukäteisjoululahjaa saapuvaksi Skotlannista - omaa ihanaa isoveljeäni. Sieltähän hän tulikin. Silmälasit sympaattisesti vinksallaan, hiukset liian pitkiksi kasvaneina ja vaatteet pari kokoa liian suurina roikkuvina. Hassu historiaa opiskeleva ruipelohan se siinä ♥

Jälleennäkemisen riemu neljän ja puolen kuukauden jälkeen yllättää aina. Miten se saakin kyyneleet silmiin, kun saat kietoa kädet veljesi kaulaan ja mumista tervehdyksesi toisen kaulahuiviin? Miten lohduttavalta tuntuu saada halata toista oikeasti monen skypehalauksen jälkeen. Heti sen päälle on pakko ottaa se sellainen sisarellinen kiusoittelu käyttöön, jottei tunnelma mene kiusalliseksi.

"Sun hiukset  näyttää helvetin tyhmiltä. Hiton lipputanko, oon menny taas kasvamaan? Söisit jotain, sä oot taas laihtunu!"
"Kiitti. Susta on tullut ihan kirjallisuusnörtin näköinen, oot vissiin karannu jostain ku hymyilet tollee."

Huomenna vien tuon veljenrepaleen elokuviin katsomaan Hobittia ja viikonloppuna suunnataan vikoille jouluostoksille. Ensi viikolla kuusen haku ja joulusiivous. Nyt voi joulu tulla, se sellainen yhdessäolon ja elämästä nauttimisen joulu. Lahjoista viis, mulla on mun perhe - lahjoista tärkein, parhain, ihanin - kasassa ♥