Mies vie naisensa treffeille elokuviin. Nainen on laittaunut, meikannut kauniiksi ja pukenut juuri sen kroppaa täydellisesti esittelevän mekkonsa. Elokuva on action-elokuva, jossa mies saa tehtäväkseen pelastaa maailman apurinaan fiksu, punahiuksinen ja isotissinen nainen. Sen lisäksi, että maailma pelastuu, saa mies naisen ja seksiä, loppukohtauksessa nähdään kuuma suutelukohtaus. Kumman silmille ensitreffien elokuva olikaan suunnattu?
Laura Mulvey väitti feministisessä mediatutkimuksessaan vuonna 1975, että patriarkaalinen kulttuuri määrittää miehen katseen kantajaksi ja naisen katseen kohteeksi. Naisella ei siten ole "omaa" katsetta, vaan nainen katsoo maailmaa aina miehen silmien läpi. Mulveyn mukaan myös elokuvateollisuus ylläpitää ja vahvistaa tätä valtarakennetta ja miesidentiteettiä.
Periaatteessa siis fallosentrisessä yhteiskunnassa, kun nainen katsoo peiliin, hän katsoo peilikuvaansa miehen silmin. Elokuvissa mies katsoo kankaalle heijastuvaa elokuvaa omin silmin. Nainen puolestaan katsoo ruudulle miehen silmin. Mulveyn näkökulma on saanut paljon kritiikkiä, mutta toisaalta tämä naisen näkökulmasta suhteellisen pessimistinen näkökulma on oikeastaan aika kiehtova. Kyllähän maailmassa eniten valtaa on ollut (valkoihoisilla) miehillä, mutta mikä meidän naisten asema sitten massamedian yleisönä on?
Mielestäni media on toisaalta vahvistamassa tätä Mulveyn hyvin teoreettisen oletettua rakennetta. Jos venytetään Mulveyn tutkimusta esimerkiksi naistenlehtiin, katsomme niitäkin aina miehen silmin. Onko väite kuitenkaan niin naurettava? Naistenlehtien kuvia, jos joita, muokataan raskaalla kädellä. Lehtiin pääsevät vain kauniit ja hoikat, isotissiset ja kapeavyötäröiset - tietenkin muokattuina. Naistenlehtien välittämä naiskuva on täysin utopistinen, mutta silti kuvat ovat siellä. Miksi? Jollakin sairaalla tavalla naistenlehtien kuvat ovat heteromiehen silmää miellyttäviä, vaikka lehden sisältö olisi suunnattu täysin naisille (ketä miestä kiinnostaa syksyn muoti, kirjailijan koskettava elämäntarina ja syksyn muotivärit meikkirintamalla?). Totta kai naisetkin nauttivat naisvartaloiden ihastelusta, mutta hyvin harva meistä on luonnollisesti laiha ja isotissinen. Ja minkä takia median nykyinen, rajoittava kauneusihanne muuttuu niin kamalan hitaasti?
Pohdin koko kysymystä eilen ja poikaystäväni antoi minulle sangen avartavan kommentin aiheesta. Hänestä esimerkiksi muotiteollisuus on pelkästään naisten ja homojen luoma: jos mies saisi päättää muodista, olisi se "toi paita" ja "noi housut", ja sillä asulla mentäisiin seuraavat kaksikymmentä vuotta, kunnes vaate on kulunut täyteen reikiä - ehkä vielä senkin jälkeen, kun ostetaan samaa hyväksi koettua tilalle. Väitin itse kiven kovaan, että vaateteollisuus on luotu miehiä varten; pikkumekot, alusvaatteet ja bikinimuoti, langanlaihat mallit ja niin edelleen. Poikaystäväni pudisti päätään, ja sanoi myös, että muotiteollisuuden luoma langanlaiha vartaloihanne on pelkästään naisten ja homojen luoma, sillä aidot miehet pitävät muodokkaista naisista. Nojaa, meistä on moneen laivaan, joten jätän tuon väitteen sivummalle tästä keskustelusta. Pointti oli se, että olemmeko me naiset niin tottuneita omaan katseettomuuteemme, että me alamme jo muodostaa miesten katseelle sitä, mitä oletamme heidän haluavan - kuten esimerkin treffeille mennyt nainen, pukeutuiko hän itseään vai deittiään varten?
Mediatutkimuksen luennolla syntyi keskustelua siitä, että kummalla sukupuolella oikeastaan onkaan valta? Professori Hietala nosti yhdessä mieleenpainuvassa esimerkissään sen, miten naisten valta on hyvin seksualisoitunutta. Nainen saa valtaa itsensä paljastamisella, esimerkiksi minihameella tai rintojen paljastamisella. Mutta mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että naisen täytyy osoittaa valtansa tunkemalla tissit tiskiin? Eikö silloinkin ole kyse siitä, että vallan osoittaminen tehdään miesten silmien lävitse?
Voidaan sanoa, että media esineellistää naisia. Mutta eivätkö naiset sitten itse esineellistä itseään? Otetaan esimerkiksi (sosiaalinen) media. Instagram on täynnä kuvia naisista, jotka esittelevät treenattuja pakaroitaan tai luojan luomia avujaan pikkuruisissa topeissa. (Miesten) tykkäykset hakeutuvat "valtansa" osoittavien naisten luokse. Sen lisäksi, että osoitamme valtaamme, ajaudumme samalla esineellistämään itseämme ja vahvistamaan asemaamme sukupuolena, jolla "ei ole omaa katsetta".
