Rakastan sitä, millaseks se saa mut itseni tuntemaan.
Rakastan sitä, miten paljon paremmalta musta tuntuu; miten paljon aikuisemmalta, vahvemmalta.
Mulla ei oo ees ikävä kotiin
Aamut on ihania. Herään, katon ympärilleni ja tajuan, ettei kukaan oo häiritsemässä.
Nousen, kävelen parvekkelle ja vedän keuhkoihin puhdasta ilmaa. Tunnen deja vu:n, en täysin saa kiinni siitä, joten suljen silmät.
Astelen keittiöön, nostelen esiin kaiken mitä tarvitsen. Keitän puuron, pilkon mansikat. Voitelen näkkärin ja laitan raejuustoa. Ripottelen päälle yrttisuolaa ja asettelen basilikanlehdet päälle. Herkullista.
Keitän kahvit. Vanhan tutun peruskahvin sijaan heitän joukkoon vanilijasokeria. Tuoksu on parasta.
Lisäks, vähän appelsiinimehua lasiin.
Entinen aamupalanvihaaja on käännytetty.
Mikään ei vois tuntua paremmalta just nyt.
On vaan minä, tämä aamupala, tää kaupunki, tää hetki.
Anteeks, on vaan niin helppoo olla vapaa ja onnellinen.
