Barcelona part 1!

Viime keskiviikkona helmikuusta asti kestänyt odotukseni palkittiin ja pääsin viimein liitelemään taivaalle. Menin siis ystäväni luokse Barcelonaan viikoksi, mutta nyt kun ajattelee, niin olisin voinut olla pidempäänkin. Koko reissu tuntuu nyt silmänräpäisyltä, mutta olihan se kiva palata kotiin poikaystävän luokse.

Olen tuntenut Jaden 20 vuotta, ja sitä aiemmin äitimme ovat olleet ystäviä ala-asteikäisistä asti. Taino, tässä yhteydessä minun ja Jaden ystävyyden alkutaipaleesta pitäisi puhua varmaan tietämisestä - olimme hyvin tietoisia toistemme olemassaolosta, mutta eipä sen enempää kun itse asuin Kotkassa ja Jade pääkaupunkiseudulla. Oli miten oli, vauvakuvat ovat todisteena sille, että olemme todellakin tavanneet vauvoina. Jaden äidin 40-kymppisillä, kymmenen vuotta sitten tapasimme oikeasti. Hetkessä olimme erottamattomat. Siitä alkoi monen vuoden kirjeystävyys, joka kasvoi pitkine mesekeskusteluineen ja yhteisine joululoma- ja kesälomamuistoineen täksi ystävyydeksi, mitä se nykyäänkin on. Lukioiässä elämät olivat hetken liian erilaiset ja ystävyys jäi, mutta viime keväänä asiat palautuivat ennaalleen, kun matkustin Jaden luokse Barcelonaan ensimmäistä kertaa. Viime syksy ja talvi kulutettiin skypettämällä, ja jopa neljän tunnin skypesessiot ovat todisteena sille, että tämä ystävyys on kivikova. Äitimme varmaan kauhistuivat puolikuoliaiksi kun ilmoitimme, että Barcelona part. 2 on tulossa - sen verran villiä menoa oli viime vuonna. Pesunkestävä suunnitelma kuuluukin tulevaisuudelle, että meidän lapsemme saavat myös tulla toimeen toistensa kanssa - jos sattuvat olemaan eri sukupuolta, niin he menevät sitten naimisiin. Piste. (Tosin Nicke huikkasi juuri olkani takaa, että ei tule kuulonkaan....)

Herkistelyt sikseen, itse lomaan! En voi muuta kuin henkäistä ihastuksesta. Muistot Barcelonasta viime vuodelta eivät tehneet kunniaa tälle vuodelle. Kaikki ne kujat pikkuisine tapas-paikkoineen, leipomoineen ja vaateliikkeineen. Kaikki ne parvekkeet, ne kukat ja se iloisena poriseva espanjalaispuhe. Ne kaupat, se elämä, se rauhallinen syke, kun ihmisillä ei ole kiire minnekään. Se ranta, polttavan kuuma hiekka ja turkoosinvihreän meriveden tuoma helpotus porottavan auringon käristämälle aurinkoöljyiholle. Sää oli paljon parempi tänä vuonna edelliseen verrattuna, mutta tottakai loppuviikosta alkoi taivaalle kerääntyä pilviä ja niskaan tihuttaa pisaroita.



Barcelonahan ei suurena turistikaupunkina ole sitä perinteistä Espanjaa, mutta siitä huolimatta oikein loistava turistikohde, jossa on mahdollista yhdistää ranta-, kaupunki-, bile- sekä shoppailuloma oikein toimivaksi kokonaisuudeksi. Tosin Espanjalaisuuteen pääsee käsiksi muutamissa tietyissä paikoissa, joihin palaan postauksissani myöhemmin. Lisäksi Barcelonassa metroilla ja busseilla pääsee helposti paikasta toiseen, eikä kävelykään ole poissuljettu vaihtoehto, jos tietää mitä tekee.

Keskiviikkona lähdin Turusta yhden aikaan ja olin Barcelonassa noin puoli kymmeneltä illalla - paikallista aikaa, ja Jaden luokse pääsimme joskus puoli yhdeltätoista. Haimme kaupasta pari pulloa roséeta, mutta tämä bile-eläin ei suihkun jälkeen kyennyt muuta, kuin sammumaan sänkyyn - se siitä hurjasta aloituksesta.

Torstaina lähdettiin rannalle aamubrunssille. Ostettiin marketista tortilla de patatas'ia, joka on siis herkullinen espanjalainen perunamunakas, suklaacroissantteja, tuoreita kirsikoita ja tietty vesipullot. Käristeltiin auringossa hetki, mutta Diagonal Mare'n Primark alkoi houkutella liikaa. Otettiin metro Diagonal'iin, ja kyllähän sinne Primarkiin sitten katosikin se sata euroa ja vaatekaappi sai taas paaaaljon uutta sisältöä. Shoppailun jälkeen oli kamala nälkä, joten palattiin La Barcelonetaan ja mentiin Tapaksille paikkaan, jonka nimeä en kuollaksenikaan saa mieleen. Se on sääli, koska se ravintolan periespanjalainen tunnelma, tummine tunnelmavalaistuksineen yhdistettynä siihen tajuttoman herkulliseen ja edulliseen ruokaan saatteli minut taivaalliseen ruokanirvanaan. Annoin tarjoilijoille jopa ruhtinaalliset tipit - ennenkuulumatonta tällaisen köyhän opiskelijan elämässä. Se oli unelmapaikka se!

 

Perjantaina ja Lauantaina kulutettiin aikaa tylsästi vain käristelemällä nahkaa rannalla ja tietty tekemällä pienet kävelyretket. Perjantaina käytiin Parc de la Ciutadellassa, jossa otettiin paaljon kuvia. Innostuttiin jopa käymään picnik-ostoksilla marketissa, joissa kävi vähän niin, että sitä hintatasoltaan Suomeen verrattuna naurettavan halpaa kosmetiikkaa tarttui enemmän mukaan kuin picnik-evästä; Coca Colat ja yksi Tortilla de Patatas. Jaden ruotsalainen kämppis yritti saada meitä kanssaan juhlimaan, mutta jäimme mieluummin katselemaan Putous-videoita ja ahtamaan ruokaa itseemme - perusfinskit taas vauhdissa, eh?

Lauantaina käveltiin La Barcelonetassa, pyörähdettiin myös La Ramblalla peruskaupoissa kuten Stradivariuksessa, Pimkie'ssä, Bershkassa, Zarassa ja näissä. Niistä ei kuitenkaan mitään tarttunut mukaan, koska olin niin sokaistunut Primarkin halvasta hintatasosta. Illalla ei myöskään isketty baanalle, koska olimme niin väsyneitä päivän kävelymaratonista. Päädyimme sitten vain syömään ja juttelemaan, Jaden kämppiksen kipitellessä päätään pudistelleen yöelämään - olen aika varma, että Isa piti meitä tylsinä rantahylkeinä, jotka vain puhuivat tosi lujaa ja olivat hyviä sotkemaan koko kämpän yhdessä illassa.

Sunnuntaina herättiin yhdeksältä ja jo kymmeneltä oltiin rannalla. Koko päivä kulutettiin öljyttynä hylkeenä uuden auringonottosarongin päällä (Espanjassa jokaisella muotitietoisella, itseään arvostavalla rantahylkeellä on sellainen - siksi minullakin on nyt. Sillä on kamalasti hyötyä täällä suomessakin; voin suojautua mm. itikoilta tai kääriä sen juhannuksena kaulahuiviksi). Puoli viideltä team rantahylkeet saivat tarpeekseeen, ja siirryttiin takaisin Jaden luokse. Sitten tehtiin pikkuhuomio, että aivan, meikäläaisellä oli se aurinkoyliherkkyys, joka nyt kukoisti jaloissa kauniina ihottumana. Lohdutukseksi tehtiin pastaa ja pestoa ja parannettiin maailmaa kertaamalla elämäämme moneen kertaan uudelleen. Sekin selvinpäin. Viimeistään tänä iltana tajusimme, että emme olleet vieläkään lähteneet juhlimaan. Tätä juhlittiin sitten mussuttamalla jätskiä ja katsomalla Putous-videoita Jaden kaksion keittiössä - miksi muuttaa jotain, jos se on hyvää ja toimii?

Loppureissu ja matkavinkit seuraavassa osassa juhannuksen jälkeen ♥.
Nauttikaahan ihmiset, itse ainakin aion suunnata Hankoon (en todellakaan vadelmaveneellä, tää vitsi on kuultu jo) grillisapuskan ja Nicken sukulaisten ääreen. Jaiksis! Pidetään korkki auki, pelastusliivit päällä ja pää pinnalla, eiköstä?

Suurella sydämellä, ruskettunut rantahylkeenne.

Insta lately ja muuta pälinää

Iltauvuoroviikko alkaa olla paketissa, tai ainakin ollaan jo voiton puolella. Enää kaksi iltaa jäljellä ja sen jälkeen saan karistaa Turun tomut kahteen otteeseen, vaihtelua elämään ja etäisyyttä asioihin. Elämä on hyvä just nyt. Aurinko, Turku, kesä, keikkatyöt, ihmissuhteet. Kaikki. Ehkä kaikki parin viime vuoden aikana koettu paska on viimein saamassa tasoitusta Karmalta. Oli miten oli, mun hymyä ei voi pilata mikään.

Mietin tässä, että mistä tietää kulkevansa syömishäiriönsä jälkeen oikeaan suuntaan. Hetken pohdinnan jälkeen tajusin monia asioita, joista tietää päässeensä syömishäiriöstä parantumisen kanssa pitkälle.

1. Jos kehosta katoaa massaa esimerkiksi perseestä tai reisistä, sen sijaan että olisit salaa onnellinen ja innoissasi, oletkin paniikissa. "MIHIN MUN LIHAKSET KATOAA?!?!?!"
2. Ja toisaalta, kun perseeseen tai jalkoihin ilmestyy lisää massaa, et ajaudu paniikkiin, vaan olet onnellinen ja innoissasi.
3. Kun joku kysyy mitä tuoda kaupasta listasi ei ole äärettömän tarkka, yksipuolinen tai joustamaton, sekä loppuun saattaa tulla kuin varkain "ja jotain hyvää". Syöt myös kaiken mitä kaupasta tuodaan.
4. Ja voit myös syödä jotain hyvää ilman mitään suurempia tunnontuskia, myös vaikket olisi suunnitellut herkuttelevasi etukäteen.
5. Ylilyöntejä urheilun tai ruoan kanssa tulee aina vain harvemmin. Osaat pysyä kultaisella keskitiellä kummankin kanssa, etkä skippaile aterioita herkuttelun takia. Herkuttelu kuuluu lisänä tasapainoiseen ruokavalioosi.
6. Kauppareissuilla olet kassajonossa kymmenssä minuutissa sen tunnin kaupassa seilaamisen sijaan. Ostat tavaraa ilman, että sinun täytyy lukea jokaikinen tuoteseloste ja tutkia jokaisen tuotteen kalorimäärä.
7. Voit myös syödä tuotteita, joiden kalorimäärästä et ole varma.
8. Uskallat jälleen syödä melkeinpä kaikkia ruoka-aineita; mikään ei ole enää "taianomaisilla lihotuskaloreilla varusteltua" pelkoruokaa. Uskallat jälleen syödä niitä ruokia, joita ennen rakastit hyvällä omallatunnolla. Sinulla ei myöskään ole yksipuolista "turvaruokavaliota".
9. Edellisestä oksennuskerrsta on puoli vuotta, eikä teko houkuta enää pätkääkään.
10. Voit jakaa taloutesi jonkun toisen kanssa ilman, että sinun tarvitsee selitellä outoja syömiskäyttäytymisiäsi. Syöt suhteellisen normaalisti.
11. Tunnet palautuneesi normaaliksi niin fyysisesti kuin henkisestikin; olet saanut voimasi ja energiasi takaisin, sekä voit osallistua ihmissuhteisiin täysillä. Voit antaa itsestäsi ja ottaa vastaan. Pystyt rakastamaan itseäsi ja muita.
12. Olet onnellinen kehossasi ja muutkin huomaavat sen.

Mutta niin. Se elämä viime viikkoina? Elämääni voi seurata suhteellisen reaaliajassa instagramissa nickillä siirieveliina.

 

1. Valmiina synttäreille. Oli hyvä lauantai-ilta. Juhlat startattiin hurjassa Patterinhaassa ja päätettiin Hospodassa. Tai jotkut nimeltämainitsemattomat meistä menivät kauppatorin Hesen kautta kotiin. Heh. // 2. Wanda-kääryle ♥ // 3. Minä ja Niclas viime lauantaina valmiina lähdössä Nicken työkaverin tupareihin. Ilta päättyi randomisti Daily Newsiin eli deikkariin, josta lähdettiin Akateemisen Hesen kautta kotiin. Mikä tää hesejuttu sitten oikein on? Noh, bacon cheese burger ja ette ikinä tajua.

4. Wilma - kääryle ♥ // 5. Maanantain iltavuoron loppumisen jälkeen poljin vielä 7,7km kotiin. // 6. Edustin lauantain tupareissa siis mustassa trikoo-mekossa, valkoisissa converseissa ja farkkutakissa. Kaulassa oli uusi koru ja hiukset kiharsin. Kotiin tullessa näytin kuitenkin taas ihan pummilta. Miten mä aina onnistun, vaikka en edes ollut kovinkaan humalassa?

7. Throwback lakkiaisiin ja huvittavaan skype-yhteiskuvaan veljen kanssa. Kamala ikävä tuota idioottia, mutta onneksi huomenna veli saapuu taas kesäksi kotiin ja lauantaina nähdään! // 8. Wanda otti sunnuntaina rennosti! // 9. Oon täydellinen tyttöystävä, kun alan kokkaamaan 22.35 miehelle lounasta seuraavaksi päiväksi. Niclasta lainaten; vaimomatskuu 10/10.

 10. Eilisen iltavuoron look. Poikkeuksellisen hehkeä, mutta onneksi kotiintullessa naama ja vaatteet ovat ihan proteiinijauheessa - eivät pääse reaaliteetit unohtumaan. Hymy pyllyyn ja proteiinijauhetta myllyyn ;) // 11. Elämäni on hyvin fitness, mutta fuck it. Kroppa näyttää hyvältä, ja töissä kuluttaa kaiken... // 12. Oon hymyilevä varas, joka pöllii poikaystävän vaatteet. 

Aurinkoista torstaita♥

Helpot, herkulliset sämpylät!

En ole vähään aikaan linkkaillut mitään ruokaohjeita. Nyt päätin kuitenkin linkata ehkäpä arki-iltojeni ja viikonloppuaamujeni pelastajan! Herkulliset ja helpottavasti muokattavissa olevat sämpylät! Näistä saa pienellä vaihtelulla vaikka minkälaisia erilaisia versioita. Kuvassa näkyvissä rukiisissa hunajasämpylöissä olen käyttänyt ruisjauhoja, sämpyläjauhoja, oliiviöljyä ja hunajaa.

Tarvitset:

5dl       vettä

1 pss    kuivahiivaa

½ dl     öljyä / sulatettua voita tai margariinia

2  tl      suolaa (ruususuolaa, yrittisuolaa, you name it!)

3  rkl    siirappia tai hunajaa

4 dl      ruisjauhoja / grahamjauhoja

n. 4 dl  sämpyläjauhoja tai tavallisia vehnäjauhoja

1 dl      hiutaleita, esim ruis- tai kaurahiutaleita

Laita kulhoon vähän kädenlämpoistä lämpimämpi vesi. Sekoita hiiva ruis/grahamjauhoihi ja lisää veteen. Lisää suola, siirappi ja öljy. Sen jälkeen hiutaleet ja toiset valitsemasi jauhot. Lisää vehnäjauhoja tai sämpyläjauhoja, kunnes taikina on kiinteä. Pyörittele sämpylät sopivan kokoiseksi pellille kohoamaan. Voit nostattaa niitä jopa puolisentoista tuntia. Suihkuta uuniin menevien sämpylöiden päälle hieman vettä.

Paista 225 asteessa 12-15 min, kunnes sämpylät ovat saaneet sopivasti väriä. Voit suihkuttaa sämpylöiden päälle myös kerran paiston aikana (esim peltiä käännettäessä) vettä. Se tekee sämpylöiden kuoresta rapeamman.

Nauti kera voin ja juuston!

Mitä minä syön?

Opiskelijan ruokailua. Nojoo, johan tässä on tullut taas linkkailtua jos jonkinmoista ruokaa tänne. Mutta mitä muuta ruokavaliooni kuuluu, kuin ne proteiiniletut ja makaronilaatikko?



1. Soijamakaronilaatikko on helppo ja edullinen opiskelijaruoka! Maistuu! Ohje!
2. Salaatit ja eteenkin sellaiset, joissa on proteiinia ja päällä paahdettua sipulia. Tässä uunikanasalaattia (aka paistettu, revitty kanan koipireisi ja salaattia. Nam!)
3. Kouluruoka kuuluu myös ruokavaliooni. Yliopiston ruokaloiden ruoka on ensilaatuista. Tässä kuvassa näette kasvispurilaisen! Hieman palanut, mutta silti elämäni yksi parhaimmista purilaista hintaan 4.45€ ja jouduin odottamaan tätä vilkkuvan kiekon kanssa. Lisäksi kyseinen purilainen muka tuhosi uuden valkoisen toppini, mutta totally worth it.
4. Ei pidä unohtaa herkuttelua! Kahvia ja toisinaan kylkeen munkkia, pullaa tai kakkua. Aivan sallittua!



5. Uuniohrapuuro on ehdoton lempiruokani! Voisilmä, mehukeitto tai marjat sopivat loistavasti tämän edullisen herkun kanssa. Kyllä kahden tunnin odotus on sen arvoista ;)
6. Ups mitäköhän tämä täällä tekee, enhän minä osta 300gramman karkkipusseja kun väsyttää ja vituttaa? Hmm. Ostanpas! Olen ihminen, welcome to the club.
7. Uusin kokeiluni oli jauheliha-perunavuoka, johon tuli perunasipulisekoituksen ja tarjousjauhelihan lisäksi myös hernemaissipaprikaa ja ruokakermaa. Hieman lisää mausteita, niin tästä tulee ihan hyvä ruokavaihtoehto viikonlopuille.




8. Ja sitten lemppari iltapala- ja jälkiruokavaihtoehtoni. Proteiinilettu rahkalla ja vadelmasoseella. Mmmm! Nopeaa ja helppoa. Kylkeen vaniljateetä. Ei paljon paremmaksi muutu.

 

9. Bataatti-appelsiini-linssikeitto kookoskermalla ja lidlin kurpitsansiemensämpylä! Päällä raejuustoa, appelsiininkuoriraastetta ja yrittsuolaa. En enää syö omaa bataattikeittoani millään muulla tavalla!
10. Ja kanankopireisiä uunissa. Aivan mieletöntä, kun jaksaa vähän nähdä vaivaaa, ja hölvätä nahkaa paiston aikana rapeaksi :----)

Mitä te syötte? Onko jotain helppoja arkiruokavinkkejä?

Lohturuokaa

Välillä opiskelijana kyllästyy jauhelihaan, keittoihin ja laatikoihin. Mieli halajaa jotain vähän parempaa. Opiskelijan rahavarat vaan ovat vähän rajatummat, joten esimerkiksi ravintolassa syöminen ei aina käy laatuun. Lapsuudenkodissani valmistettiin aika usein itseasiassa kanaa. Ei niitä suikaileita, joiden kilohinta hipoo kattoja, vaan reisikoipia. Tämä helpo ja halpa ruoka ei vaadi kauheasti vaivaa tai rahaa, mutta pienellä vaivalla voi saada aikaiseksi todella maittavan ruoan jopa pariksi päiväksi.

Uunikana (3 annosta)

3 kpl     broilerin reisikoipia. (Niitä, missä tulee se iso reisipala mukana, kiitos!)
1-2 kpl    sitruunaa tai 2 limettiä
1-2          sipulia, keltaista tai punaista maun mukaan
1/2          valkospuli

Ota kanat huoneenlämpöön noin puoli tuntia aiemmin.
Voitele uunivuoka. Pilko sipulit veneiksi ja laita ne vuokaan. Ota puolikas valkosipuli ja erottele kynnet toisistaan, mutta älä kuori niitä. Heitä ne sipulien sekaan uunivuokaan. Asettele kanat vuokaan. Pese sitruuna ja kuori vain pintakuori esimerkiksi kuorimaveitselle. Vältä valkoista. Laita jokaisen koiven alle 2-3 kuorisuikaletta antamaan makua.

Laita kanat keskitasolla 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Sitten käännä kanat.
Valmista sen jälkeen maustekastike.

Tarvitset

soijaa
sweet chili -kastiketta
sitruunan tai limetin mehua
öljyä
mausteita, kuten inkivääriä, broilerimaustetta, chiliä...

Sekoita aineet kupissa, en mittaa aineita, laitan niitä niin, että maut menevät tasapainoon. Kokeile itse, mikä miellyttää sinua! Kastiketta pitäisi tulla alle puoli desiä.

Viimeisen vartin ajaksi sivele kanojen pintaan kastiketta. Itse laitan tässä vaiheessa uunin 250 asteeseen. Kastikkeen sokeri tekee kanan kuoresta rapean ja maustaa kanan aivan uskomattoman makuiseksi! Ota kanat pois, kun kuori on saanut väriä ja muuttunut rapeaksi. Varo, ettei kuori pala.

Lautasella voit vielä hieman kaataa kastiketta kanan päälle. Vannnon, että toimii.

Sipulia, valkosipulia ja limetin/sitruunankuoria, jotka olivat kanan kanssa uunissa, voi ja pitääkin syödä. Meillä on aina vähän kinaa kotona, kuka ehtii syömään eniten noita uunissa makeaksi muuttuneita herkkuja!

Kanan kanssa toimii salaatti, riisi, couscous tai kvinoa.

Maailman paras bataattikeitto

Rakastan bataattia. Ranskalaisina, uunissa fetan ja punasipulin kanssa, keitoissa... you name it!

Pari viikko sitten menin ja kehittelin uuden bataattikeitto-ohjeen kahdesta tai kolmesta eri reseptistä. Yleensä olen vain keittänyt bataatit (ja ehkä sipulin) ja sitten soseutan sekä heitän mukaan kermaa. Olipa kerran päivä, kun tein jotain ihan uutta.

Aluksi koko ohje saattaa tuntua hassulta; kuka laittaa appelsiinia suolaiseen keittoon? Tai kardemummaa? Mutta usko minua, appelsiini sopii bataatin makeuden kanssa oikein mainiosti yhteen. Kardemumma tuo mausteisuutta ja inkivääri puolestaan antaa pienen potkun. Kookoskerma tuo täyteläisyyttä ja linssit kaivattua ruokaisuutta. Tätä ohjetta kannattaa kokeilla - itse en ainakaan aio enää syödä bataattikeittoa millään muulla tavalla.

Aurinkoinen bataattikeitto kardemummalla

n. 500g bataattia
1   iiiiiso porkkana
1   iso sipuli
1   tl kardemummaa
1-2   tl kuivattua inkivääriä (tai jos tuoretta löytyy, niin sitä raastettuna)

2   dl tuorepuristettua appelsiinimehua TAI yhden ison, mehukkaan appelsiinin mehu
2   dl kookoskermaa (itse käytin kevytversiota)
1   l   kasvislientä
1½ dl punaisia linssejä huuhdeltuna

Kuori sipuli, bataatti ja porkkana. Leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä (oliivi/rypsi/kookos) tai jos haluat; nokare voita. Kuullota bataatteja, porkkanaa ja sipulia pannulla inkiväärin ja kardemumman kanssa niin, että sipulit ovat kuullottuneet kunnolla.

Lisää sitten appelsiinimehu, kasvisliemi ja osa kookoskermasta, sekä linssit kattilaan. Anna kiehua niin kauan, kunnes linssit ja bataatit ovat kypsiä. Soseuta ja lisää loppu kookoskerma.
Lisää hitunen suolaa, esim. yrttisuolaa, aromisuolaa tai normisuolaa. Lisäksi paprikajauhe ja chili toimivat hyvin! Jos makuelämys kaipaa lisää potkua, lisää kardemummaa tai inkivääriä - meitä on moneen laivaan.

VINKKI! Jos haluat hifistellä koristelun kanssa, tee vielä ruisleipätikkuja keiton kylkeen. Eli viipaloi vaikkapa yksi reissumies pieniksi viipaleiksi tai kuutioiksi. Kuumenna pannulla voi/öljy ja ruskista leipä mukavan rapeaksi. Viimeistele ripauksella suolaa, jos mielit. Valmis leipä kannattaa jäähdyttää talouspaperin päällä, niin ylimääräinen voi imeytyy paperiin. Ei muuta kun keiton päälle! (Omani olivat niin hyviä, että ne katosivat jo ennen keittoon päätymistä)

Proteiinia saa lisäämällä annokseensa raejuustoa!

Tarjoa keiton kanssa esimerkiksi sämpylöitä! Itse hemmottelen itseäni aina bataattikeiton kanssa, ostamalla lidlistä kurpitsansiemensämpylän. Joskus teen todella rapeita sämpylöitä kylkeen, niistä tulossa ohjetta mahdollisesti myöhemmin tällä viikolla :)

Nomutta, tänään onnistuin taas yllättämään itseni positiivisesti: minulla on sittenkin nukkumiskykyjä, harmi vain että ne ilmestyvät yläkerran maanantaibileiden jälkeisenä aamuna ja juuri silloin kun "suljen silmäni vain hetkeksi, jotta särkylääke ehtii vaikuttaa ja voin lähteä luennolle". Tulipa sellaiset neljän tunnin päiväunet - heräsin sopivan reilusti luennon loppumisen jälkeen. 

Nyt kumminkin kotona kuumeen ja yskän kourissa. Kannattaa aina mennä puolikuntoisena lenkille, niin saa mukavan paineisen kivun tuohon keuhkojen yläosaan. Kannattaa kokeilla, jos on idiootti kuten minä. Noh, parhaiten oppii kantapään tai yskän ja keuhkojen kautta.

Ihme kyllä, nyt kun olen kipeänä maistuvat taas kouluhommat, esseet ja työnhaku. Mun toiminnassa ei vaan ole mitään järkeä. Eilenkin söin koko päivän vaikkei ollut edes nälkä. Illalla hain vielä jäätelöä kadun toiselta puolelta Siwasta. Sitten siinä pohdin että mitä vittua nyt taas. PMS ja kipeäksi tuleminen eivät sovi yhteen (t. mahani on turvoksissa). Tänään ei sitten olekaan tehnyt mieli mitään muuta kuin muumimamman voimajuomaa.

Viskibassoiset örinät Turusta, suojautukaa flunssalta! ♥

Yrttinen soijamakaronilaatikko

Opiskelijaruokailu ei ole oikeasti kauhean haastavaa - ellei sitten ole tehnyt itselleen rajoituksia ruokien suhteen.

Yksi opiskelijaruoan ehdottomista klassikoista on makaronilaatikko. Olen onnistunut korvaamaan sen ruokavaliossani soijamakaronilaatikolla. Oikean ohjeen löytäminen on tosin vaatinut hieman muuntelua, etsintää ja pohdintaa, mutta luulen nyt keksineeni hyvän ohjeen!

Yrttinen soijamakaronilaatikko (4 annosta)

200g tummaa makaronia

1,5dl tummaa soijarouhetta

3 dl   vettä

1       iso sipuli

3       pientä valkospulin kynttä

1       kasvisliemikuutio

1 tl    kuivattua basilikaa

1 tl    kuivattua tinjamia

1 tl    kuivattua ruohosipulia

tai muita yrittejä maun mukaan. Myös tuoreet käyvät, mutta tällä opiskelijalla ei ole varaa :(

Lisäksi soijaa, chiliä tms.

2dl    kevyttä ruokakermaa / kasviskermaa / maitoa

2dl    vettä

1       muna

Keitä ja valuta makaronit ohjeen mukaan.

Pilko sipuli ja hienonna valkosipuli. Kuullota ne öljyssä (itse vannon sitruunaoliiviöljyn nimeen, aromi on mieletön!). Lisää kuivatut yrtit ja paista hetki pannulla sipulien kanssa, niin että keittiöön leviää ihana yrttinen tuoksu. Murusta pannulle kasvisliemikuutio. Sitten lisää soijarouheet. Paahda niitä hetki pannulla niin, että ne saavat hieman tummemman värin. Lisää vesi pannulle, ja anna soijarouheen imeä vesi itseensä. 

Sekoita munamaito. Lisää joukkoon esimerkiksi yrittisuolaa, paprikajauhetta, chiliä, valkopippuria tms. Mistä nyt satut tykkäämään. Opiskelijaruoan ei tarvitse olla tylsää ja mautonta, käytä mielikuvitustasi! Kokeilemalla oppii, mitkä maut sopivat yhteen.

Voitele uunivuoka. Sekoita siinä makaronit, yrttinen soijarouhe ja munamaito. Halutessasi voit laittaa päälle esim. juustoraastetta. Paista uunissa 175 asteessa niin kauan, että munamaito hyytyy (about tunti). Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Ja pikku vinkki! Vaikka kuivatun soijarouheen hinta saattaa aluksi kirpaista, on yksi pussi aika riittoisa. Olen nyt tehnyt omasta pussistani jo parit makaronilaatikot ja ison kasan pihvejä. Vieläkin näyttää olevan ihan runsaasti rouhetta kaapissa. Tämä siksi, että soijarouhe pitää aina turvottaa ennen käyttöä :) Kokeile toki!

Tyttö, joka ei aio (enää) pyrkiä kesäkuntoon

Vuosi 2015 on lähtenyt mukavan rennoissa kuvioissa liikkelle; kermavaahtokahvia, elokuvia, kävelyitä kirpeässä pakkasilmassa... Uudenvuodenlupaukseni olen pyrkinyt nämä pari hassua päivää pitämään niin hyvin kuin mahdollista, ainoastaan yksi lupaukseni on tuottanut jo hieman hankaluuksia niin henkisesti, kuin toteuttamisenkin tasolla. Onneksi tiedän tämän muutoksen tapahtuvan - hitaasti, mutta varmasti kuitenkin!

Uusi vuosi on hyvin monelle uusi mahdollisuus pudottaa painoa, liikkua enemmän, kuntoilla, syödä vähemmän ja terveellisemmin sekä muutenkin päästä elämänsä kuntoon. Ennen olin yksi heistä. Joka vuoden aluksi päätin, että tämä on elämäni kuntoiluvuosi, kiristelyvuosi, vatsalihasten vuosi. Tälle vuodelle yksi lupauksistani oli hieman samankaltainen, mutta samalla täysin erilainen; pyrkiä terveellisyyteen. Mutta terveellisyys ei tarkoitakaan kaikille samaa asiaa. Erityiseksi tämän vuoden lupaukseni tekee se, etten aio todellakaan laihduttaa, liikkua enemmän, syödä vähemmän ja terveellisemmin, karsia syömisiäni tai pitää herkkulakkoja.

Tänä vuonna teen  asiat täysin toisin, sillä joillekin ihmisille terveellisyys onkin sitä, että ei mennä lenkille, syödään enemmän ja pienemmällä kontrollilla, ja syödään kaikkea - myöskin niitä herkkuja - tuntematta minkäänlaista syyllisyyttä. Tänä vuonna aion ensimmäistä kertaa, sitten vuoden 2009, olla laihduttamatta. Hassua ajatella, miten monta vuotta elämästäni on tuhlaantunut laihduttamiseen ja tyytymättömyyteen omaa kehoani kohtaan. Tosiaan, tänä vuonna täytän 20, ja tajusin vasta tällä joululomalla, miten onnellinen olen, kun en enää rajoita jatkuvasti elämääni ja pakota itseäni syömään pelkkää puuroa ja salaattia tai pakota itseäni kaksi kertaa päivässä joko spinningiin tai hikilenkeille. 

Vaikeaksi lupaukseni tekee se, että nyt pitäisi keksiä elämään uutta sisältöä. Lisäksi vaikeaksi asian tekee myös se, että nyt kun muut yrittävät kuumeisesti laihduttaa, tursuaa kaikista medioista jos jonkinmoista motivaatiota, "vinkkiä" ja kuntoneuvoa. Niiltä ei voi suojautua, ellei sitten lukittaudu omaan huoneeseensa, sängyn pohjalle ilman minkäänlaista kontaktia ulkomaailmaan. Yritä siinä nyt sitten syödä pasta-annosta, veljen synttäreiden kunniaksi kakkua, ja samalla pitää hyvin ansaittua lepopäivää urheilusta, kun silmissäsi kirkuu: "OTA NÄMÄ JUMPPAVINKIT TALTEEN, NIIN TEET KINKKUPEPUSTA TIMMIPEPUN!" "Näin edistät laihdutustasi" "Elämäsi kuntoon vuonna 2015!" Pudota kanssamme 20 kiloa!" "Kuukauden kiristely" "TIKIS 21 PÄIVÄSSÄ".

Plus sitten ne kaikki kaverit, jotka aikovat laihduttaa/kuntoilla/kiristellä/jumpata/juosta maratonin. Sitä kuntopuheiden määrää... Kun sinulta vuorostaan kysytään, mitä lupasit uudelle vuodelle ja toteat "Ajattelin vähentää liikuntaa, syödä enemmän ja herkutella ainakin kerran viikossa kunnolla! Niin ja ajattelin olla koko vuoden laihduttamatta.", kahvipöydässä naamat venähtää parikymmentä senttiä. "Siis täh?"

Sitäpaitsi olen nyt huomannut tässä laihdutusvinkkejä vältellessäni, että monet, omanlaiseen terveellisyyteensä pyrkivät "fitness"-bloggaajat ovat päättäneet vuodenvaihteen kunniaksi kertoa muillekin näitä ah-niin-hyviä ja varmasti todella turvallisia -laihdutusvinkkejään: "Syö ensin lautaselta kaikki kevyt ja terveellinen, kuten salaatti, ja sitten vasta raskas osuus, hyvällä lykyllä täytyt ennen epäterveellistä osuutta" tai "pidä itsesi kiireisenä kun syöt, niin unohdat syödä osan ruoastasi". "Päivässä riittää 1200 kaloria." "Kasvatan nyt lihaksia, ja syön hiilihydraatitonta, vähärasvaista, vähämineraalista ruokavaliota". Oliko tarkoituksenne aiheuttaa jollekin vasta-alkajalle syömishäiriö tai aliravitsemus tälle vuodelle?

Vaikket olisi tehnyt mitään lupausta kuntoilun puolesta, joka puolelta tuputetaan nyt uusia terveellisempiä, riisin ja kanan ja proteiinijauheiden täyteisiä päiviä vuodellesi! Ja niitä vatsalihaksia, jotka voi saada jopa kahdessa viikossa. Ja niitä laihdutuspillereitä, millä saa parissa viikossa jopa 20 kiloa pois. Jopa niille, keillä ei olisi mitään tarvetta painonpudotukselle Miksi? Onko se laihduttaminen ja kunnon kohottaminen vain se oleellisin, ihanteellisin ja tärkein asia uudelle vuodelle? Eikö elämästä ole enää ok nauttia hetkittäin esimerkiksi suklaan kanssa - olenko ylipainoinen vain koska haaveilen (ja tiedän) tekäväni niin? Enkö ole onnistunut ihminen, jos en enää halua jumpata 14 kertaa viikossa vaan olen oppinut makaamaan myös aloillani? Mites ne ihmissuhteet, itsensä hyväksyminen sellaisenaan? 

Se, mitä yritän sanoa on se, että jokaisen tulisi antaa itse päättää miten haluaa elämäänsä muuttaa - tai että haluaako muuttaa ollenkaan. Ymmärrän toki, että joillekin painon pudottaminen ja paremmat elämäntavat ovat ensisijaisen tärkeitä terveydellisistä syistä, ja että uuden vuoden alussa on motivaatiota ja parhaat mahdollisuudet tehdä muutoksia. Ymmärrän myös toki sen, että laihdutusbisneksessä liikkuu hirmuisesti rahaa, ja tämä on otollisin aika tienata sillä, mutta haluaisin pikkuisen saada enemmän vahvistusta sille, että on ihan ok olla laihduttamatta, kuntoilematta, jumppaamatta, paastoamatta. On ihan ok syödä normaalia, normaalirasvaista kotiaruokaa, pitää lepopäiviä ja hyväksyä itsensä sellaisenaan. On ihan ok yrittää löytää elämäänsä muutakin sisältöä kuin ne ainaiset lihakset tai -20 kiloa. Terveellinen elämäntapa ei tarkoita kaikille samoja tekoja - ja sen pitäisi olla ihan okei.

Toisaalta tiesin ettei lupaukseni kanssa tulisi olemaan helppoa. Tiedän että jos en opi suodattamaan tuota median välittämää ihanteellista kuvaa laihduttamisesta ja joka paikassa viliseviä vatsalihaspalkkeja, en koskaan tule paranemaan. Siksipä aion ottaa pieniä askelia: joka kerta kun joku sanoo miten suklaan voi korvata hedelmillä ja kasviksilla ja miten hiilihydraatit voi korvata proteiineilla, ja miten hiilihydraattittomalla, rasvattomalla ruokavaliolla voi kasvattaa lihaksia, aion sanoa "ei muuten voi". Kaikkea voi syödä, kunhan muistaa kohtuuden.

Tiedän, että olen ollut ylipainoinen, olen myös käväissyt siellä toisessa päässä ja tiedän, etten ole ehkä jonkun mielestä tarpeeksi hyvännäköinen tämän kokoisena, mutta olen viimein tajunnut sen, että olen itse itseeni ihan tyytyväinen tälläisenä. Ja se totta vieköön riittää minulle, niin saa luvan riittää muillekin. Totta kai aion yrittää kerätä vähän lihasta tuonne rasvan alle ja ylläpitää nykyisen olotilani, mutta en vain enää aio itkeä verta ja kyyneleitä sen takia. En aio liikkua kolmea tuntia päivässä sen takia. En aio kieltäytyä herkuista, kahvittelusta tai ulkona syömisestä, tai syödä pelkkiä kasviksia. En aio lyödä tai mollata itseäni, jos joskus nautin elämästäni suklaalevyn kera. En enää. Aion pyrkiä normaaliuteen, hyvään oloon. Normaalipainon ylläpitoon. Onnellisuuteen. Positiivisiin ajatuksiin. Aion harrastaa urheilua vain silloin, kun oikeasti sitä haluan ja saan siitä hyvän olon. Toivon, että toisenlaisillekin terveellisyyden teoille annettaisiin mahdollisuus.

Minun vuoteni 2015:

Tavaton tavallisuuden tammikuu = en aio omaksua mitään uusia, übertehokkaita laihdutus- tai kuntoilutapoja, vaan aion elää keskiverron tavallista elämää. Ei mitään kuntosalijäsenyyksiä tai ravintolisiä (korvaamaan monipuolista ruokavaliota). Aion keskittyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin; kehon, mielen ja ihmissuhteiden saralla. Opettelen laajentamaan ruokavaliooni uudelleen täysijyväpastaa ja -riisiä, siemeniä, pähkinöitä, turkkilaista jugurttia, maitoa, kalaa, kanaa, raejuustoa, hedelmiä...kaikkea mitä täysipainoiseen, terveelliseen ruokavalioon kuuluukin.
Hietön helmikuu = Vaikka ahdistus liikkumattomuudesta ja syömisestä kasvaa, en aio hikoilla yhtään sen enempää kuin jaksan. Käyn kerran/pari viikossa ryhmäliikunnassa ja lenkillä. Kuuntelen kehoani ja teen vain sen, mikä tuntuu hyvältä.
Millitön maaliskuu = En aio kiristää milliäkään kehostani. Ylläpidän hyvät elintavat ja keskityn ihmissuhteisiin, ja opiskeluun.
Haaveilun huhtikuu = aion haaveilla hirmuisesti tulevasta kesästä ja tehdä ihania suunnitelmia kesälle. Ehkä jopa suunnittelen syntymäpäiväni ja yritän saada tatuointiajan jonnekin tänne piristämään elämääni!
Täydellinen täyttymisten toukokuu = en alistu viimeisiin "kesäksi kesäkuntoon"-tempauksiin, vaan aion joka kerta sellaisen banderollin nähdessäni tai ehdotuksen kuullessani nauraa paskaisesti. Ei stressiä, vaan elämää. Juhlin kaksikymppisiä ja aloitan kesätyöt.
Kokeilujen kesäkuu = aion nauttia kesäherkuista ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Aion syödä sitä mitä huvittaa, käydä lenkillä ja uimassa siten, kun tuntuu hyvältä. Syön kakkuja, nautin jäätelöstä. Käyn laivalla, ulkomailla, festareilla...
Hehkeyden ja hallinnan heinäkuu = Täällä hehkutaan ja hallitaan elämää. Täytetään toiveita, luodaan muistoja, nautitaan ja unelmoidaan. Kerätään iloa syksyn varalle.
Elämäni elokuu = viimeiset kesän huipentumat ja uuden lukuvuoden suunnittelut. Luen suomen kielen pääsykokeisiin.
Syyllityksetön, stressitön syyskuu = jep, kehitin juuri uuden sanan. Tässä kuussa ei syyllisyyttä tunnetta (vaikka ei sinne Suomen kieleen päästäisikään...) Tehdään kaikkia niitä asioita, mitä halutaan (Suomen lain puitteissa, tietenkin.)
Lahjakkuuden ja laiskuuden lokakuu = Kun syksy alkaa kolkuttaa, aion jäädä kotiin peittojen alle. Aion laulaa, kirjoittaa runoja ja laiskotella elokuvien, kahvin ja ystävien parissa. Nauttia elämästä ja keskittyä jaksamiseeni.
Mieletön muutosten marraskuu = Täällä keskitytään pääkopan selvittelyyn, koska eiköhän aina viimeistään marraskuussa joku solmu ota kiristyäkseen. Lisäksi ajattelin hoitaa muuton halvempaan asuntoon täällä!
Jaksamisen/jatkuvuuden joulukuu = Koska koko vuosi on mennyt muissa kuin laihduttamisen merkeissä, voidaan yhä keskittyä viimeisen kuukauden jaksamiseen ja siihen, että vuoden aikana kerätyt muutokset jatkuvat myös seuraavanakin vuonna.

Minä aion kesällä mennä rannalle bikineissä, ilman että teen sen eteen kummempia kuntokuureja. Jos siis olet tyytyväinen itseesi ja kehoosi tuollaisena, anna sen kukkia sellaisenaan. Olet kaunis, vaikka vatsapalkkisi olisivatkin päiväunissasi. Olet kaunis, vaikka sinulla olisikin ne vatsapalkit. Et ole huonompi ihminen, vaikka ruokavalioosi kuuluisikin herkkuja, etkä ole yhtään sen huonompi tai parempi, vaikka nauttisitkin vähärasvaista ja -herkutonta ruokavaliota. Nauttikaa tästä vuodesta, tehkää siitä juuri sellainen kuin haluatte - mutta antakaa myös muiden nauttia ja tehdä siitä sellainen kuin he haluavat.

HUOM. TEKSISSÄ OLEN KÄYTTÄNYT KÄRJISTYKSIÄ. EN PYRI LOUKKAAMAAN KENEKÄÄN UUDENVUODENLUPAUKSIA TAI ELÄMÄNTAPAA TÄLLÄ TEKSTILLÄ.

Lankatesti - voitko luottaa silmiisi?

Ota kahta värikästä lankaa. Laita ensimmäisestä langasta pöydälle sellainen rinkula, jonka arvioisit vastaavan vyötärösi kokoa. Sen jälkeen tee samasta langasta rinkula, jonka arvioisit vastaavan esimerkiksi reitesi kokoa. 
Nyt voit pyytää jotakuta, tai tietenkin voit mitata itsekin, toisen värisellä langalla minkä kokoinen vyötärösi ja retesi oikeasti on. Laita jälkimmäinen lanka arvioimasi lankarinkulan sisään renkaaksi.

Mitä näet? Arvioitko itsesi suuremmaksi, kuin oikeasti olet?

Vaikka vääristynyt kehonkuva liitetään yleensä vain syömishäiriöön, tulee itseasiassa hyvin monelta terveenkin kehonkuvan omaavalta tässä testissä aivan vääristynyt tulos. Mitä se meistä kertoo? Sen, että näemme itsemme aivan väärällä tavalla - harmittavan usein juuri suurempana kuin oikeasti olemme.

Itse jaksan aina järkyttyä uudestaan ja uudestaan omaista tuloksistani. Tällä kertaa testin tehdessäni tulin ennen kaikkea surulliseksi. Surulliseksi sen takia, etten voi enää sulkea silmiäni tilanteelta, johon olen taas kerran päätynyt.
Arvioin reiteni olevan jopa vyötäröäni oikeaa mittaa suurempi. Meinasin purskahtaa itkuun. Niin väärin, että silmäni pettävät minut näin.
En siltikään koskaan testin jälkeen osaa nähdä itseäni sen terveemmin, mutta osaan nähdä muut vähän terveemmin - se ei siis ole mikään ihmelääke. Mutta se on kyllä ehdottoman hyvä keino tajuta miten pielessä oletukseni ovat. Se on hyvä keino tajuta, kuinka sairas oma mieli on.
Sen jälkeen kaikki eivät ole enää niin jumalallisen kauniita ja pieniä verrattuna minuun. En ole enää muukalainen. Olen enemmän samalla linjalla. "Olen jonkun noista kokoinen, en olekaan sumopainija".Turhauttavinta vain on se, etten voi luottaa silmiini.

Oikeastaan...tällä hetkellä en voi luottaa edes annoskokoihini ja vielä vähemmän peilikuvaani.  En voi luottaa itseeni siinä, etten mene lenkille kolmesti päivässä. En, vaikka niin väitin itseni. Se johti vain siihen, että sairastuin syömishäiriöön uudelleen ja kynnin pohjamutia. Päällisin puolin olin energinen ja onnellinen, sisäisesti tunsin oloni surkeaksi ja hyödyttömäksi. Ihmiset näkivät minun syövän normaalisti koulussa ja herkuttelevan silloin tälläöin, mutta se oli oikestaan ainoa päivän lämpimistä aterioistani. Herkut hyvitettiin jokaista kaloria myöten liikunnalla. Kouluruoankin söin vain pitääkseni kulissit pystyssä ja senkin skippasin aina kun oli mahdollisuus. Eikä kukaan nähnyt syyllisiä ajatuksia, joita ruoka minulle toi. Kukaan ei nähnyt, kuinka heitin ruokaa roskiin tai piilottelin sitä. Kukaan ei nähnyt itkujani kotini suojassa. Kukaan ei nähnyt, miten luulin ihmisten nkatsovat miten paljon söin tai arvostelevan vartaloani. Miten heikko ja sairas minusta oli tullut. Ainoan ilon toi vaatteiden lösytyminen, enkä osannut nähdä varoitusmerkkejä, vaikka ne tanssivat edessäni pilkallisesti.

Suojatakseni itseäni, kehittelin valheiden verkon, jonka sisään en päästänyt ketään. Mutta lopulta sotkeuduin omiin valheisiini, niin että oli pakko kohdata totuus. Kadulla kävellessä tunsin sydämen jättävän lyönnin väliin ja silmissäni sumeni. Ensimmäinen hetki, kun ajattelin tässä olevan jotain mätää. Siitäkin jatkoin, kunnes reiteni kipeytyi niin, että en painon varaaminen yhdelle jalalle toi punaiset kipinät silmiini. Liikunta ei ollut hauskaa, se oli pakkopullaa, joka toi oksennuksen kurkkuun. 14 tuntia viikossa vähintään kovatempoista sykkimistä sykkimisen päälle. Valehtelin kaikille - jopa itselleni liikuntamääristä.Spinningiä, bodya, body intervallia, pyöräilyä, jumppailua kotona... Luennoilla laskin sekunteja siihen, että pääsisin syömään tai sitten jumppaan. Kaiken sen takana laskin vain minuutteja siihen, että pääsisin lyhistymään suihkun lattialle ja itkemään kun en jaksanut mitään ja pääni oli ihan sumussa. Liikunnasta ja kaloreista oli tullut taas kaikki - kaiken vapaa-aikani käytin vain kaloreiden hyvittämiseen ja ajatuksiin ruoasta.

Syömishäiriö ei näkynyt vielä ulospäin, mutta se oli taas tiukentanut otettaan minusta niin, että halusin apua. Tajusin, että ajatukseni olivat liiaksi hämärtyneet äänestä, joka väitti minun olevan kuvottava, oksettava, lihava, ruma ja turha ihrakasa. Viikon ruoka- ja liikuntapäiväkirjan pitämisen jälkeen se iski vasten kasvojani, kuin nyrkki: olin taas sairastunut. Ymmärsin syömisten ja liikuntani järjettömyyden. Ja tajusin, etten pärjäisi enää yksin. Pelkäsin päätyväni siihen samaan jamaan, missä olin 2013 keväällä. Heikko ja kuihtunut...elämäniloni oli jo kadonnut.

Maanantaina alkoi piiiitkä matkani kohta uutta paranemista. Tiedän pystyväni tähän, koska tein tämän jo kerran, mutta jätin sen kesken. Tällä kertaa aion viedä sen loppuun asti. Haluan pystyä sanomaan joku päivä "minä tein sen". Suhtautua itseeni ja ruokaan niin kuin muut. Nauttia elämästä. Hankkia lapsia. Täyttää unelmani. Haluan hyväksyä ruoan polttoaineena, ei paholaisena. Haluan oppia liikkumaan liikkumisen ilosta ja terveyden edistämisestä - ei pakosta.

Minä pystyn tähän - läheisteni tuella.

Syömishäiriö ei aina näy päällepäin. Se on pään sisällä. Se on muille näkymätön peikko olkapäällä, joka saa sinut taipumaan jokaiseen sairaaseen tahtoonsa. Se orjuuttaa, kiduttaa ja satuttaa samalla ollen kuitenkin paras ystäväsi. Sille ei riitä mikään. Ei mikään liikunta, ei mikään vaatekoko. Koskaan et ole tarpeeksi laiha, tarpeeksi pieni, tarpeeksi luiseva. Tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi mitään. Se saa sinut tekemään kaikkea sairasta laihtumisen eteen. Kaikki vaarat hämärtyvät. Kaikki varoitukset kaikuvat kuuroille korville. "Ei sinulle kuitenkaan koskaan käy mitään pahaa." 
Sairaus varastaa identiteettisi ja ottaa sen omakseen. Sinusta tulee joku muu: ärtynyt, ruokaa välttelevä, omissa oloissaan viihtyvä, ahdistunut, onneton.... 
Etkä usko varoituksia edes silloin, kun rytmihäiriöt alkavat häiritä elämääsi ja luihisi sattuu jokainen liikunta mitä harrastat. Tai kun syöt kaiken kaapeistasi kerralla. Tai kun jokainen suupala pitää oksentaa ulos siihen asti, kunnes veri sotkee vessanpöntön reunat ja vielä senkin jälkeen. Ei edes silloin, kun palelet jakuvasti ja valkoinen untuvakarvoitus valtaa selkäsi. Ei aina edes silloin, kun istut letkuissa osastolla ja mität mitä ihmettä teet siellä. Ei edes silloin, kun jokainen luusi törröttää kuin naula seinästä. Ei edes silloin, kun se vie hengen. 
Syömishäiriö ei ole ihannoinnin tai leikin aihe tai laihdutuskeino. Se tappaa.
Hae apua, jos eksyit tekstiini toiveenasi löytää laihdutuskeinoja.

"Mulla menee ihan helvetin hyvin!"

Hmmm...

   

Niin. Eipä taida mennä.

Että miten meni näin omasta mielestä?

Tämä ihan vaan näin omaksi motivaatioksi ja ongelman olemassaolon myöntämiseksi.
Olen ylpeä itsestäni, kun tajusin hakea apua tarpeeksi aikaisin, ennen kuin tuli hyppy jyrkänteeltä.
 Parantumisessa on onnistuttu jo kerran, pystyn siihen uudestaankin.

Wish me luck.

"Ainoa keneltä minun täytyy saada lupa herkutteluun ja rentoutumiseen, on minä itse"

Sain äidiltä 18-vuotissyntymäpäivänäni sangen osuvan synttärikortin. "Pitkän elämän salaisuus on lenkkeily ja salaatti. Elämästä nauttimisen salaisuus taas on suklaa ja sohvalla makaaminen."

Joku loukkaantuisi. Minä en, vaikka kortin saadessani olinkin säälittävä ruipelo liian suurissa vaatteissa, joka söi vain salaattia ja juoksi 10 kilometriä tai pyöräili 30 kilometriä päivässä. Se oli sanoma ja herätys. Nautinko todella elämästäni?

Tietyt asiat osaan todella hyvin. Osaan esimerkiksi elää terveellisesti. Joskus liiankin terveellisesti. Kasviksia, kaikki puhdasta. Salia/jumppaa/lenkkiä ei jätetä väliin paitsi kipeänä. Joskus ei silloinkaan. Tiedän ruokien tarkat kalorimäärät, tiedän mitä pitää syödä edistääkseen terveyttään tai laihtuakseen, tiedän myös mitä pitää välttää. En osaa ottaa rennosti, enkä elä täysin opetuksieni mukaisesti. Paasaan esimerkiksi aina lepopäivien tärkeydestä, mutta itse aina lepopäivinä ahdistun ja kierrän ympäri asuntoani. Joskus luovutan ja lähden silti lenkille/salille, ja jälkeenpäin väitän itselleni etten edes oikeasti hikoillut -  ainakaan paljoa.... (vaikka lattialla olisi iso kasa hiestä märkiä vaatteita.)

Toisinaan minusta kuoriutuu varsinainen rikoksenpeittelijä. En kerro läheisilleni tarkkoja liikuntamääriä, tai väitän herkutelleeni silloinkin kun en ole. 

Sangen hassua sinällään, kun useinhan asiat menevät toisin päin. Voin siis tunnustaa, häpeän käytöstäni.

Enkä minä tästä nauti. No joo, toisinaan tunnen mielihyvää skippaillessani aterioita tai syödessäni vähemmän kuin olin suunnitellut. Se on kuitenkin sitä sairasta mielihyvää - sitä, joka katoaa hetkessä.

Joka katoaa illalla, kun et saa nälän takia unta, tai joka katoaa kun voimat katoavat kesken treenin, tai kun meinaat kadulla pökertyä. Mutta ulkopuolisen on helpompi sanoa toiselle "No mikset vain ala syömään?", kuin oikeasti ymmärtää sitä, miksei hän syö. Tai miksei hän ole liikkumatta. Tai miksi hänen on niin vaikea syödä vieraiden ihmisten edessä tai rikkoa rutiinejaan.

Parantuakseen kaikesta näistä epäterveistä tavoistaan, pitää haluta parantua. Pitää olla motivaatiota. Ja senkin lisäksi, pitää olla hitosti apua, sitkeyttä, hermoja, voimia ja tukea. Ja aikaa - eritoten sitä aikaa. Paljon olen vuodessa tullut eteenpäin, mutta paljon junnaan vielä paikallani. Omasta päätöksestäni, olen yrittänyt parantua itse. En ole kokenut Valkeakoskella saamaani apua tarpeitani vastaavaksi tai tarpeeksi monipuoliseksi. Ja hyvin olen itsekin pärjännyt. Nyt vain tajusin, etten ole niin pitkällä kuin minun pitäisi. Toisaalta, onko niitä aikatauluja? Jokainenhan on yksilö.

Kuten olen aiemmin myös maininnut, en osaa esimerkiksi herkutella. En myöskään osaa syödä spontaanisti, tai monen ihmisen edessä. Kaikki pitää suunnitella, hyvittää ja pohtia. En vain osaa. Pystyn kyllä syömään konvehdin kahvin kanssa, mutta jos syön pienenkin suklaapatukan, ahdistun silmittömästi ja alan heti suunnitella tapoja polttaa kalorit. En osaa syödä viineriä ilman seuraavan aterian skippusta. En osaa oikein pitää herkuttelupäiviä ilman kauheaa syyllisyydentunnetta ja ahdistavia ajatuksia. En nauti ruoasta niin paljon kuin haluaisin. 

Olisi niin ihanaa osata nauttia television katselusta ja rennosti ottamisesta. Eikö sitä voisi opettaa yliopistossa?

Ainoastaan ajatusmaailma ei ole se vaikea, vaan ympäristö tuo omat haasteensa. On vaikea sulkea silmänsä ja nauttia ruoasta, kun joka paikasta pursuaa miksi se suklaa on niin pahasta, miksi ei saa syödä karkkia, jätskiä, sipsiä, patonkia, ainoa oikea herkku on raakasuklaa, avocado, laihat ihmiset ovat 32.4237 kertaa onnellisempia, kuinka se ja se on nyt niin timminä ja kuumana (langanlaihana) taas bikinikuvissa, ja kuinka nyt taas olisi tarjolla 12 vinkkiä boostata rasvanpolttoa. Syömishäiriöstään parantuvalle median ja ystäväpiirien innoitusten ("pitää taas jättää herkut pois kun farkut kiristää"/mä oon herkkulakossa ku oon taas kauheen turvonnu) maailma on viidakko, josta ei millään voi selvitä naarmuitta. Vaikka yrität sulkea korvasi ja keskittyä omaan parantumiseesi, et voi olla kuulematta pieniä asioita, jotka tuhoavat mielikuviasi siitä ettei satunnainen herkuttelu tee sinusta pahaa ihmistä. Siitähän meinaan lihoo kerralla ainakin 10 kiloa ja vaan ylipainoiset tekee niin. Ei ne fitnessmimmitkään koskaan popsi mitään karkkiapussia, niin parempi vaan kun syöt kurkkua.

Pahoittelen kärjistystä.

En tarkoita vain sitä, että haluaisin päivät pitkät mussuttaa pullaa, enkä halua loukata tekstilläni ketään. Ei. Tarkoitan sitä, että haluan oppia ottamaan rennommin vähän kaiken suhteen ; ruoan, liikunnan, itse rentoutumisen... Tarkoitan sitä, että en koe olevani herkuttelun arvoinen. Tarkoitan sitä, etten osaa suhtautua ruokaan "polttoaineena". Näen sen usein vain välttämättömänä pahana. Elätän itseni terveellisellä ruoalla, josta saa vitamiineja, jossa on täysjyvää ja syön puhdasta proteiinia ja hyviä rasvoja. Kaipaan kuitenkin sitä, että joskus voisin luovuttaa kontrollista ja nauttia elämästä ja ruoasta maaten sohvalla karkkipussi kourassa, katsellen lempileffojani TAI että voisin skipata jumpan - HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA.

Eikö voisi jäädä kotiin, kun selfieissä naama näyttää tältä silloin kun tiedossa on urheilua ja luihin sattuu?

En päästä kontrollista. Jos herkuttelen, googlaan koko päivän eri syitä, minkä takia minun on oikeus herkutella. Googlaan vahvistusta tunteelleni että olen tämän arvoinen. Googlaan varmistusta sille, etten tästä yhdestä muffinssista räjähdä mammutin kokoiseksi yön aikana. Hoen myös ääneen sitä, että olen ansainnut tämän. Kysyn myös läheisiltäni syitä, miksi saan kerrankin herkutella, ilman että minun tarvitsee lähteä lenkille.

Kaipaan vanhaa. Kaipaan sitä tunnetta, kun voi syödä ilman syyllisyydentuntoisia ajatuksia. Kaipaan sitä, kun ei tarvitse suunnitella ja hyvitellä etukäteen syömiään kaloreita. Ja eniten kaipaan sitä, kun minulla ei ollut harmainta ajatusta jokikisen ruoan energiamääristä. Kaipaan sitä vapautta. Ja kaipaan sitä hyväksymisen tunnetta omasta kehostaan. Sitä arvostusta. "Olen kaunis, vaikka tänään söinkin paketin jätskiä yhdeltä istumalta - so fucking what? Itsearvostukseni ei riipu syömästäni ruoasta."

Tänään olen yrittänyt ylittää itseni. Olen valmistellut päivää henkisesti, ikävä kyllä myös fyysisesti koko viikon, hieman jo edelliselläkin viikolla. Aamun aloitin puurolla ja omenaraastella, jatkoin suklaapähkinöillä, kruunasin kasviskebabilla ja viimeisenä joudun vielä syömään iltapalan. Myönnän googlanneeni koko päivän syitä, mitkä oikeuttavat minut herkuttelemaan ja miksi ihmisen täytyy välillä herkutella - herkutella HYVÄLLÄ omallatunnolla. Paljon on työstettävää.

Tulin tänne vain sanomaan, että en onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut onnistua. Muistilapusta ja kaikesta huolimatta. En tosin mennyt lenkille, mutta pää on syyllisyyttä täynnä. Huomenna menen spinningiin, Mutta ehkä vielä joskus saan taottua päähäni, että olen kaiken hemmottelun arvoinen, ja että välillä on ihan ok syödä juuri sitä mitä tekee mieli. Eikä ruoasta nauttiminen, jumpan väliin jättäminen tai rentoutuminen tee minusta pahaa ihmistä.

Mutta on tässä päivässä ollut yksi mahdottoman iso oivallus: ainoa, keneltä minun täytyy saada lupa herkutteluun ja rentoutumiseen, on minä itse.

Aamupalarakkautta

 

Musta tuntuu et oon rakastunut tähän kaupunkiin ja aamupaloihin.
Rakastan sitä, millaseks se saa mut itseni tuntemaan.
Rakastan sitä, miten paljon paremmalta musta tuntuu; miten paljon aikuisemmalta, vahvemmalta.
Mulla ei oo ees ikävä kotiin tai nälkä.

Aamut on ihania. Herään, katon ympärilleni ja  tajuan, ettei kukaan oo häiritsemässä.
Nousen, kävelen parvekkelle ja vedän keuhkoihin puhdasta ilmaa. Tunnen deja vu:n, en täysin saa kiinni siitä, joten suljen silmät.
Astelen keittiöön, nostelen esiin kaiken mitä tarvitsen. Keitän puuron, pilkon mansikat. Voitelen näkkärin ja laitan  raejuustoa. Ripottelen päälle yrttisuolaa ja asettelen basilikanlehdet päälle. Herkullista.
Keitän kahvit. Vanhan tutun peruskahvin sijaan heitän joukkoon vanilijasokeria. Tuoksu on parasta.
Lisäks, vähän appelsiinimehua lasiin.
Entinen aamupalanvihaaja on käännytetty.

Mikään ei vois tuntua paremmalta just nyt.

On vaan minä, tämä aamupala, tää kaupunki, tää hetki.
Anteeks, on vaan niin helppoo olla vapaa ja onnellinen.