Ikisinkku tässä päivää

Kuvittele tämä; Yksi kerrallaan, jokainen kaverisi astuu parisuhteen ihanaan satamaan. Lopulta huomaat olevasi porukan ainoa sinkku: kaikki kaverisi seurustelevat onnellisesti ja sinä tyydyt kääriytymään sänkyyn yksin iltaisin, viikonloppuisin, juhlapyhinä. Leffat katsot yksinäsi, mutta ainakin leffaeväät riittävät aina loppuun asti. Nyyhkyleffojen jälkeen tyydyt halailemään tyynyä. Kauhuleffojen jälkeen kääriydyt kämppäsi kulmaan peittojen ja tyynyjen kanssa ja pelkäät jokaista askelta rappukäytävästä. Kuuntelet kavereiden tarinoita ihanista, huomaavaisista poikaystävistä, mutta toisaalta kuuntelet myös riidat ja ruodit läpi miesten kusipäisyyksiä. Kaverisi katselevat yhteisiä asuntoja, salaa vilkuilevat kihlasormuksia ja häämekkoja. Sinä katselet netflixiä ja ostat jäätelöä ja välttelet limaisia tarjouksia Tinderistä. Kuuntelet kavereiden vinkkejä poikaystävän söpöistä kavereista ja kieltäydyt (melkein) jokaisesta sokkotreffitarjouksesta. Kun haluat lähteä laivalle/yökerhoon/humpalle, kaverisi jäävät mieluummin poikaystävänsä kainaloon sohvalle. Arkipäivää, arkipäivää.

Filtterillä tai partavedellä on huono peittää kusipään luonnetta. Sen olen huomannut. Mies voi olla päällisin puolin vaikka kuinka komea, kuinka ihana ja kuinka hauska, mutta yleensä yhtälö menee niin, että mitä komeampi, sen todennäköisemmin sinut feidataan ilman ilmoitusta. Minut on feidattu kahden viime vuoden aikana ilman ilmoitusta ömmm...nojoo, ei mennä lukuihin. Sanotaan, että niin on tapahtunut liian monta kertaa. Puhutaan kuitenkin yli kymmenestä kerrasta.

Deittailu on perseestä. Monet seurustelevat kaverini lohduttavat, että onneksi minä olen vapaa ja saan tehdä mitä haluan; voin deittailla vapaasti. Seurustelevilta kuitenkin unohtuu se, että deittailu on hanurista. On rasittavaa yrittää noudattaa jokaista deittailun kultaista sääntöä, miettiä koska voi soittaa/laittaa viestiä ja koska ei. On tuskastuttavaa odottaa saatko koskaan vastausta viesteihisi tai että kiinnostuuko toinen sinusta ollenkaan. On tuskaa yrittää pohtia, koska on ok pyytää toista kahville, ja että millä mielellä toinen on sinne kahville lähdössä. On tuskaa yrittää pohtia kumpi edes pyytää toista treffeille ja vielä tuskaisempaa on valmistautua treffeille. Treffitkin ovat tuskaa. Vihaan niitä. Vihaan deittailua. Vihaan pettymistä.

Vihaan myös yksinäisyyttä. Ja sitä, että tunnen polttavaa tarvetta etsiä jonkun rinnalleni. Vihaan sitä ääntä päässäni, joka väittää etten ole tarpeeksi hyvä yksin. Totuushan on se, etten oikeasti tarvitse miestä määrittämään arvoani. Olen hyvä tällaisena.

Toisaalta ärsyttää sekin, että sinkkuutta ihaillaan, mutta samalla säälitään. Tiedän myös sinkkuja, jotka ovat sinkkuja omasta tahdostaan. Omallakin kohdalla on ollut monta ihan kivaa jätkää, mutta olen vähän nirso ja jos en heti tunne sitä jotain, en sitä myöskään yritä pakottaa. Sen takia varmaan olenkin tässä tilanteessa - sen, ja ison vaatimuslistani.

Olen seurustellut kerran. KERRAN. Siitäkin tulee tänä vuonna neljä vuotta. Tässä välillä on tullut tavattua jos jonkinmoista miestä, mutta nyt alkaa ihan oikeasti riittää - riittää kaikki deittailusäännöt ja feidaukset ilman ilmoitusta, viestit joihin et koskaan saa vastausta tai henkilöt, joista ei koskaan kuulu mitään. Olen päättänyt olla ilman miehiä ja keskittyä vaan opiskeluun, ITSEENI ja ystäviini. Tiedän, että sinkkuus takaa minulle mahdollisuuden lähteä esimerkiksi ulkomaille ja olen siitä tällä hetkellä tyytyväinen. Sanokaa romantikoksi, mutta se oikeakin tulee vielä vastaan.