sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Loman päättymisiä ja uudenvuoden toisintoja

Loma alkaa olla ohi. Viimeinen kuukausi on ollut elämäni parasta aikaa. Olen saanut ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen vain olla. Katsoa netflixiä, syödä ja olla sängyssä vaikka koko päivän.
Suunnitelmat ovat loman osalta kusseet montakin kertaa, mutta toisaalta se ei enää haittaa. Loma oli sellaisenaan oikein hyvä ja opettavainen.

On ihana palata kylläkin opiskeluiden pariin. En uskoisi sanovani näin, mutta on ihana saada takaisin sellainen asia, joka on mieluisa. Kevään aikana pääsen tutustumaan moneen itseäni erityisesti kiinnostavaan asiaan; estetiikkaan, realismiiin ja naturalismiiin, lyriikantutkimukseen, lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.... Tämä on sitä mitä haluan. Minkä parissa haluan viettää aikaani. Ei enää haittaa istua koko päivän kirjojen ääressä, kyllästymistä ei ole ainakaan vielä tullut.

Yllättävää on, että ajankäytön puolesta tämä elämä sopii paljon paremmin minulle kuin lukio. Itsenäistä hommaa tietysti on, mutta vaikka päivät ovat vaihtelevasti joko parituntisia tai /yo-liikunnan jumppien takia) saatan tulla vasta kahdeksan aikaan kotiin. Siltikin, se on ihanaa. Parasta ovat myös ne päivät kun ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan voi vaan opiskella itsekseen. Opiskelussa on myös sekin hyvä puoli, että minun ei tarvitse vielä tietää mihin päädyn tästä. Voin antaa elämän kuljettaa. Olen viimein alkanut pikkuhiljaa arvostaa yliopistoa ja omia taitojani.

Olen tehnyt kaiken oppikirjan mukaan. Ymmärrän myös, että lähipiirissäni on ihmisiä jotka ovat joko ylpeitä tai kateellisia siitä, että olen pystynyt hoitamaan kaiken näin joustavasti ilman taukoja huolimatta kaikista omista hidasteistani. Lähipiirissäni on jopa ihmisiä, jotka ovat minua vanhempia, eikä heillä ole mitään koulutusta - ei edes lähimaillakaan. Siksi itsekin olen itsekin osannut laittaa saavutukseni oikeisiin mittakaavoihin, enkä pidä enää itsestäänselvyytenä...

Suurin osa lomastani kului Valkeakoskella äidin helmoissa. En ole paljoa missään liikkunut, lähinnä ollut netflixin parissa, nukkunut, makaillut sängyssä, syönyt ja nauttinut perheeni parissa. Monelle perinteikästä lomailulle ovat ne bileet kummassakin päässä, välissä, keskellä ja ymmärsitte kuvion.  Minulle ei niinkään, joten loman aluksi en mennyt mihinkään suuriin bibiksiin vetämään päätä täyteen, vaan nukuin. Oikeastihan en edes juo usein. Pari kertaa vuodessa kunnolla. Nyt loman lopuksi, vähän puolivahingossa päädyin jostain kumman syystä Varissuolle - nevö ögen. Silti, hands down, tämän alkuvuoden paras ilta.

WP_20150109_005 (2) 

Olin kaverini luona: kuunneltiin musiikkia, juteltiin, pelattiin juomapelejä ja taisin saada jotain kielikylvynm tapaista koska suomenruotsi. Kaikki tämä ilman naisille tyypillistä draamaa, taino ainakin sillai suunnilleen, koska seurani koostui miehistä. Ilta venähti enemmän tai vähemmän pitkäksi: aamulla iltapitsan jälkeen kello 10 kömmin sänkyyn ja nykäisin peiton naamani päälle. Iltapäivällä herätessäni tunsin vain niiden lukemattomien oluiden ja punaisen malboroaskin takapotkun (50 tölkkkiä kolmeen pekkaan meni hienosti - meni niin hienosti, että meni vähän enemmänkin, damn you ville vallaton!) Istuin pyyhe otsalla vessan lattialla viiteen - siinä vaiheessa en tuntenut oloani kovinkaan sankarilliseksi. Viideltä uskalsin jo mennä sohvalle. Föliin kömmin darraisena joskus seitsemältä ja voin vaan muistuttaa itsellein kaikki ne syyt miksi juon vain muutaman kerran vuodessa - jos se pääsee unohtumaan, niin eiköhän kaveri muistuta...olin aika fresh. Onneksi edes jollakin oli hauskaa aamulla.

WP_20150109_006



Ei sillä, tuo nk. UUSIVUOSI VOL. 2 aloitti tämän vuoden oikein hyvin. Pilalle menneen uv 1:sen jälkeen, tälläinen aivojen nollaus oli ihan mielettömän tervetullut (nyt kun saisi vielä nukkumis- ja unirytmeistä kiinni). Mukava omistaa kavereita, jotka jaksavat inttää viikkoja ja sitten viimein raahaavat, noh Varissuolle. Tältä uuveen toisinnolta sain jopa ne raketit, tai ainakin yhden. Sain selvitettyä välit tärkeään kaveriin ja tapasin uuden ihmisen. Mentiin kyllä aika lailla kaikilla saroilla juuri sillä tavalla, kuin miten uuden vuoden toisinnolta (tai edes oikeaoppiselta uudelta vuodelta) voidaan odottaa. En valita.

Nyt jaksaa taas painaa seuraavat kuukaudet ihan uudella innolla :)

Tässä teille biisi, jota kulutettiin eilen ja tänään. Nyt aion mennä nukkumaan, vanhuus iskee kun ei kestä tuollaista illanviettoa ilman tälläisiä jälkipotemisia.

EDIT. Julkaisen koko paskan päivän myöhässä koska nukahdin naama näppäimistölle. Hups



I'm a flame
Shot of fire
I'm the dark in need of light
And we touch, you inspire
Will it change in me tonight

Our hearts are like, firestones
When they strike, we feel the love
Sparks of light, they ignite our bones
When they strike, we light up the world

We light up the world
So take me up, take me higher
There's a world not far from here
We can die in desire
Or we can burn in love tonight

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti