Rakastan lentokenttiä. Niiden hajuveden tuoksua, iloisina rullaavia matkalaukkuja, hymyileviä ihmisiä.
Sitä rentoa tunnelmaa, kun tiedetään että kohta päästään kauaksi kaikesta.
Tai niitä ihmisiä, jotka odottavat läheisiään lennoilta porttien ulkopuolella jännityksestä täristen.
Itse kuuluin jälkimmäisiin tänään. Odotin jalat tutisten ja kädet väpisten jouluni kohokohtaa, parasta etukäteisjoululahjaa saapuvaksi Skotlannista - omaa ihanaa isoveljeäni. Sieltähän hän tulikin. Silmälasit sympaattisesti vinksallaan, hiukset liian pitkiksi kasvaneina ja vaatteet pari kokoa liian suurina roikkuvina. Hassu historiaa opiskeleva ruipelohan se siinä ♥
Jälleennäkemisen riemu neljän ja puolen kuukauden jälkeen yllättää aina. Miten se saakin kyyneleet silmiin, kun saat kietoa kädet veljesi kaulaan ja mumista tervehdyksesi toisen kaulahuiviin? Miten lohduttavalta tuntuu saada halata toista oikeasti monen skypehalauksen jälkeen. Heti sen päälle on pakko ottaa se sellainen sisarellinen kiusoittelu käyttöön, jottei tunnelma mene kiusalliseksi.
"Sun hiukset näyttää helvetin tyhmiltä. Hiton lipputanko, oon menny taas kasvamaan? Söisit jotain, sä oot taas laihtunu!"
"Kiitti. Susta on tullut ihan kirjallisuusnörtin näköinen, oot vissiin karannu jostain ku hymyilet tollee."
Huomenna vien tuon veljenrepaleen elokuviin katsomaan Hobittia ja viikonloppuna suunnataan vikoille jouluostoksille. Ensi viikolla kuusen haku ja joulusiivous. Nyt voi joulu tulla, se sellainen yhdessäolon ja elämästä nauttimisen joulu. Lahjoista viis, mulla on mun perhe - lahjoista tärkein, parhain, ihanin - kasassa ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti