Kupla, joka ei päästä lävitseen.

Päiväkirjasta 26.3.2013

Vain pieni sydän näkee
nämä rikki revityt seinät.
Näkee jokaisen yön.
Kyyneleiden kastelemat tyynyliinat.
Hitaat sekunnit.
Yksinäiset sekunnit.
Kupla,
joka ei päästä lävitseen.
Ulkopuolinen,
sellainen
Minä olen.


Olipa kerran aika, jolloin kirjoitin hulluna runoja. Kynä savusi yöt ja päivät, ja runokirjat täyttyivät toinen toistaan synkemmistä pahan olon purkamisista. Sitten tuli aika, jolloin kaikki alkoivat kirjoittaa runoja, ja oma kirjoitushimoni katosi sen siliän tien. Nyt tuntuu siltä, että menneisyys voisi olla tänään, se voisi olla joka päivä. Tulevaisuus voisi olla tänään, se alkaa joka päivä uudestaan. Sen takia pidänkin tulevaisuudesta... Tänään voisi olla vaikka mitä. Sen sijaan makaan sängyssä täänKIN netflixin, teekupin ja puurolautasen kanssa (tosin muutaman tunnin kuluttua teen sitä Emilian ja haalariprokkiksen kanssa). Loma on nyt. Tulevaisuuden ehtii aloittaa huomennakin, sitä mieltä olen tänään.

Jos yhtään kiinnostaa lukea runoja tai olet muuten vain kiinnostunut millaista runoblogia saan aikaiseksi, klikkaa itsesi TÄNNE! Innostuin ilmeisesti uudelleen runoista (olisikohan ollut lyriikan analyysin ansioita - kenties?), mutta haluan pitää runoblogin ainakin toistaiseksi erillään tästä täysin genrettömästä löpinästä. Eli pistäppä TÄMÄ kirjanmerkkeihisi!