sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Se kolikon toinen puoli

Epäilen, että erään aiemman kirjoitukseni perusteella monet luulevat minun nyt vihaavan täysillä yliopistoa- Sen sivityssanaviidakoita ja pitkästyttäviä kasvatustieteen luentoja (ei ne aina oikeesti oo niin huonoja) sekä liian fiksujen ihmisten massaa, jossa tuntee älykkyysosamääränsä lähtentelevän perunaa.
Asioilla, kuten ihmisilläkin, on kylläkin kaksi puolta. Olette nähneet vain yhden, hyvin kapea-alaisen, tiukasti rajatun ja vääristyneen, subjektiivisen näkökulman aiheeseen "Suhteeni instituutioon yliopisto", mutta tämä kirjoittaja aikoo nyt kuitenkin raottaa ajatusmaailmaansa, arkeaan ja näkemyksiään vähän enemmän. (Kyllä, yritin tunkea alkuun mahdollisimman monta tänään oppimaani sanaa - ei sillä mitään väliä mikä niiden kokonaiskompositio on. HAHAA)

Asioita joita rakastan yliopistossa (eivät ole millään tapaa paremmuusjärjestyksessä):
Osassa saattaa olla pientä haentaa vielä termien oikeellisuuden ja paikkaansapitävyyden kanssa, mutta se sallittakoot. Nämä ovat omat oletukseni ja hattaraiset mielikuvani.

Sana yliopisto. Mietikkää nyt kuinka hieno se sana on. Yliopisto. YLIiopisto. Siitä hehkuu ylivertaisuus, viisaus, kypsyys, aikuisuus. Se kuiskii hyvää toimeentuloa, viiden (tai kymmenen) vuoden ahkeraa opiskelua, vähintäänkin sitä nobelpalkintoa, insinööriaviomiestä, hienoa tutkintonimikettä! Voi mitä lennokkaita mielikuvia. Kuinka hienoa olla tälläisessä instituutiossa ja näissä hattaraunelmissa osallisena. Onhan siinä se kääntöpuolensa, mutta herranjestas, yliopisto.

Sijainti. Ei olisi Turun yliopistoa ilman Turkua (no shit Sherlock). Sen jokirantaa, satamaa, pikkukahviloita... Turku on täysin aliarvioitu paikka, pakko rakastaa.

Emilia - my partner in crime! Nainen, kuka saisi ensimmäisen puhelun, jos lattiallani olisi ruumis. Nainen, joka saa whatsappinsa koristukseksi rumimmat selfiet ja huonoimmat vitsit. Tämä tyty on niin huippu, että ansaitsee oman lukunsa! En olisi tutustunut ilman yliopistoa tähän äänekkääseen, lämminsydämiseen ilopilleriin (ja olisin menettänyt PALJON). Tällä naisella on kyky saada huonostkin päivästä hyvä ja tylsästäkin luennosta siedettävä. Kaikki ne naurut, kahvit ja luennot. - ja luentojen skippaukset. Fanks homur!

Maisemat, ja näillä ei tarkoiteta vain Emiliaa tai Sirkkalan jylhiä ulkoseiniä ja puhtaita vessoja, vaan myös silmänruokaa, esimerkkinä ja ihan pintaraapaisuna kyseiseen otsikkoon: Dentalin kuumat hammaslääkäriopiskelijapojat. Mmm-m, jos et ole kokenut, kannattaa käydä syömässä Dentalissa - ihan vain silmien hyvinvoinnin kannalta.

Tästä päästäänkin taikasanaan ruoka! Kampusalueella on lukuisia vaihtoehtoja ruokailulle - niin paljon, että välillä tulee tuskainen hiki yrittäessä tehdä valintaa parhaiden menujen väliltä. Paikoilla on omat, löyhähköt funktionsa (jotka eivät kylläkään ole mitenkään tarkkaan rajattua), esim. Bryggestä saa pääasiassa kasvisruokaa, Assarin ullakolta monta kertaa viikossa tortillaa. Mitenkään sen tarkemmin lokeroimatta, on jokaisella raflalla omat asiakaskuntansa riippuen lähellä olevista rakennuksista (Dental:issa sattuu olemaan paljon hammaslääkäriopiskelijoita, Macciavelli:ssä kasvatustieteilijöitä.) Ihaninta on yrittää arvailla pienessä päässään, minkä alan opiskelijoita muut asiakkaat ovat!

Periodit. Ei jaksot, vaan periodit. Neljin kappalein. Kaksi syksyllä, kaksi keväällä. Niin selkeää, niin helppoa. Niin hienoja sanoja (voi ehkä huomata, kuinka pidän hienoista sanoista). Niin fiksua... Tähän saumaan myös opetuksesta vapaat viikot periodien välissä. Ensimmäiseni on seuraavalla viikolla, tosin sen katkaisee keskiviikon tentti. (MUTTA ihanaa saaada edes vähän pidennetty viikonloppu. Luulen, että jos olisin koko viikon aivan toimeeton, suorittaisin 9238 suursiivousta, juoksisin kolme maratonia, söisin kuusi levyä suklaata, katsoisin yöt lävitseen huonoja leffoja, sekottaisin unirytmini totaalisesti tai vaipuisin talviuneen, laukaisisin kolmannen maailmansodan ja kirjoittaisin seuraavan huippuromaanin - hyvä siis, että edes joku rytmi pysyy elämässä.)

Kirjasto, eli Teutori. Aivan oman kampukseni vieressä, lukuisine työskentelytiloineen, mukavine lukunurkkineen, houkuttelevine kirjoineen. Kyllä, aivan mainio pikku kolo ja pakopaikka. Siellä jopa opiskelu, tai ainakin ranskan verbien listaaminen, onnistuu kuin tanssi.

Akateeminen vapaus osallistuako vai eikö osallistua luennolle, lukeako tenttiin vai eikö lukea tenttiin. Eli oma vika pikkusika, jos tuloksina tulee ykkösiä. Jokainen on vastuussa omasta opiskelustaan, kukaan ei valvo tai hengitä niskaan! Siinä on hyvät ja huonot puolensa,

Opiskelujen vapaus yleisestikin, eli vapaus valita opiskeltavaksi juuri niitä sivuaineita ja kursseja, jotka itseä kiinnosta (tietyin rajoin ja ehdoin). Viikko-ohjelmistaan saa tehtyä todella oman näköisen ja ihanan vaihtelevan - viikot ovat usein luentojen suhteen todella rentoja ja vaihtelevia, ainoastaan itseopiskelu on ainoa huono puoli. Se kun nyt vähän välillä tuppaa jäämään vähemmälle eheheheehehehe. Eikä tarvitse muuten enää päntätä fysiikkaa tai kemiaa. Nyt saa upputua proosan ja lyriikan maailmaan, kellua vähän kirjallisuudenhistoriassa ja käännellä itseään kasvatustiedehiessä.

Juhlat keskellä viikkoa, piristämässä arkea, häiritsemässä aamuluennoille nousemista. Ei ainakaan voi sanoa, että elämä olisi tylsää!

Yliopistoliikunta. 58 euron maksulla on mahdollisuus käyttää  ryhmäliikuntatunteja ja kuntosalia niin paljon, kuin sielu sietää. Aivan äärettömän loistavaa! Sen ansiosta olen käynyt venyttelemässä (olen askeleen lähempänä spagaatia), zumbailemassa, hämmentymässä vaikeista liikkeistä Dance fit - tunnilla, verryttelemässä hartioita niska-hartiajumpassa ja kuolemassa Aerofit-tunnilla. Ties mitä kaikkea kivaa sitä tulee vielä kokeiltua!

Tietyt professorit. Ihmisiä, kuten professoreitakin, on erilaisia. Toisille on ominaista puhua papattaa jumalallisesti muita korkeammalla koko luento, toiset ääntelevät ja ähkivät sanojensa väliin, jotkut säikäyttävät oppilaat välillä karjaisemalla lujaa, jotkut puhuvat h i  t a a s t i  ja painottaen joka toista sanaa, jotkut vaan puhuvat koko luennot silmät kiinni, hiljaa ja ignooraavat kaikki kysymykset. Mutta on niitäkin, ketkä istuvat rennosti pöydällä ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa, ottaen kaikki huomioon. Itse pidän viimeisestä, nimeltä mainitsemattomata professorista kaikkein eniten.

Muusa. Eipä tämä mitään perusteluita sinällään tarvitsisi, mutta ihan vain niille, jotka ette tiedä mistä on kyse: Ihana, upea ainejärjestöni. Tissikassit, muusapinssit, haalarimerkit. Meitä yhdistävät erilaisuus ja kirjallisuus. Pieni lämminhenkinen porukka, joka juoksee hätiin kun pää hajoaa. Upeita ihmisiä, jotka valavat uskoa, kun oma on lopussa, jotka kannustavat ja sytyttävät liekkeihin (vertauskuvallisesti) kun oma liekki on hiipumassa.'




(Kyllä. Rakastan yliopistoa. Ei, en ole luovuttamassa.)

4 kommenttia:

  1. Tää oli aivan älyttömän kiva postaus - en ymmärrä, miten osaat kirjoittaa näin hyvin! #kade

    VastaaPoista
  2. Jee, tätä oli kiva lukea! :) Yliopistossa on niin paljon ihania asioita ja ihmisiä, joten se helpottaa tenttiahdistusta huomattavasti. Juhlat keskellä viikkoa on parhaita juttuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja jos aina keskittyy huonoihin asioihin, menee moni hyvä ohi silmien :>

      Poista