Tähdenlentoja pimeydessä

Emilia kirjoitti blogissaan tähdistä, jotka katselevat meitä ja suojelevat - ovat  mukana arjessa ja tekevät siitä juhlaa. Tiedän, että hän kirjoitti minusta. Nyt minä kirjoitan omasta tähdestäni. Emiliasta eli Aromurmelista, kuten hän puhelimeni nimitiedoissani on.

Emilia on ensimmäinen ystäväni Turussa. Kaikki alkoi suomen kielen pääsykokeissa ja vaikka siitä on vasta reilu kuukausi, tuntuu kuin olisin tuntenut Emilian aina. Hän on minun sielunsiskoni ja tähteni - valoni pimeydessä. Tuki ja turva. Kallio ja lämpö. Emilia on iso osa sitä, minkä takia rakastan tätä kaupunkia, miksi tunnen oloni täällä kotoisaksi.

Mulla on aina iso suojamuuri ympärilläni, mutta saman tien musta tuntui helpolta kertoa kaikesta Emilialle. Vain muutaman viikon tuntemisen jälkeen annoin Emilialle vara-avaimen kotiini. 
Arvostan ja ihailen tätä naista niin paljon! Emilialla on todella suuri, lämmin sydän - hän välittää niin paljon ja niin aidosti. Emilia hymyilee ja hehkuu - ja hänen hymynsä ja naurunsa on muuten tarttuvinta sorttia! Emilia kuuntelee ja lohduttaa aina, löytää ne oikeat sanat jokaiseen hetkeen - itkee kanssani kaikki itkut, nauraa kanssani kaikki naurut. Hän jaksaa kannustaa ja kehua aina - piristää viesteillä pitkin päivää. Voin jakaa Emilialle kaiken - uudestaan ja uudestaan. Märehdimme samoja asioita kyllästymättä koskaan. Enkä kyllästy kuuntelemaan hänen juttujaan, hän osaa puhua niin hyvin, fiksusti ja luontevasti kaikesta!

Istumme yhdessä luennot (muistiinpanot pitää tehdä aina värikkäiksi), käymme yhdessä jumpassa, käymme yhdessä kahvilla. Syömme yhdessä (brygge on lemppari), vietämme tyttöjeniltoja (ruokaa, musiikkia, naurua), lähettelemme toinen toistaan rumempia selfieitä itsestämme. Välttelemme luentoja tai pidämme lukupiiriä, parannamme maailmaa, juttelemme, nauramme - mutta emme kyllästy toisiimme tai huumoriimme.

Emilian seurassa on niin helppo ja turvallinen olla: voin olla täysin oma itseni ja hyvin nopeasti Emilia on oppinut lukemaan minua kuin avointa kirjaa. Kumpikin huomaa, kun toisella ei ole kaikki hyvin. Kumpikin osaa piristää toista.

Välittämisen lisäksi Emilia huolehtinut minusta ja pitänyt minut ruodussa syömisen kanssa. Hän opettaa minulle jatkuvasti kaikkea uutta: miten nauttia elämästä, miten tehdä hyviä lohkoperunoita. Emilia ymmärtää perfektionismin, värikkäät muistinpanot, suoristuskeskeisyyden, omistautumisen opiskelulle.

Kaiken edellämainitun lisäksi, Emilia on todella päättäväinen ja arvostaa samoja asioita kuin minäkin. Hän pyrkii haaveitaan kohti luovuttamatta ensimmäisten vaikeuksien edessä. Arvostan Emiliassa myös hänen aitouttaan, hänen lämpöään, hänen teräshermojaan! Hän ei esitä olevansa mitään muuta, kuin mitä oikeasti on - vihaajat painukoon sinne syvälle. Emilia ei ota elämää liian vakavasti, hän ymmärtää nauttimisen päälle! Ystäväni on pieni, mutta pippurinen! Hän osaa yllättää minut ja piristää päiviäni lähettelemällä kuvia. Ja aina kun näen Emilian, huomaan itsekin piristyväni ja hymyileväni. Ei tämän ilopillerin seurassa voi mököttää.

Arvostan ja rakastan sinua ja kaksin vietettyjä hetkiämme: yökyläilyjä, yönauruja ja sekoiluja. Hiljaisuuskin tuntuu luonnolliselta. 

Olet nähnyt minut pahimillani, olet nähnyt minut parhaimmillani. Olet nähnyt minun itkevän, olet nähnyt minun nauravan (kuin porsas). Olet kestänyt minua humalassa, olet kestänyt minua stressaantuneena. Et tuomitse koskaan, et arvostele ikinä. Tiedät minusta kaiken, osaat lukea minua kuin kirjaa. Olet tukenut minua jokainen hetki ja tiedän että valaiset tietäni minne ikinä päädynkin. Sinun kanssasi en pelkää mitään. Sinun kanssasi kaikki on hyvin.
Teemme suunnitelmia yhdessä ja uusien muistojen tekeminen kanssasi on etuoikeus.
Olen aina rinnallasi, mihin ikinä menetkin ja teen mitä tahansa, että saan sinut hymyilemään. Kotini ovet ovat sinulle aina avoinna.