Kyllä. Rauha on palannut takaisin Iso-Heikkilän pikkuyksiöön. Paniikki on laantunut, itku tyyntynyt. Yhtäkään nenäliinaa en ole tämän tai edellisen päivän aikana vahingoittanut. Muistutuksena hermoromahduksesta on vain monen minuutin puhelu lokitiedoissa äidin kanssa, tyhjentynyt nenäliinapaketti pöydännurkalla ja revityt kasvatustieteen johdatusluentojen muistiinpanot roskakorissa. Perjantai-illan kulutin hyvin rauhallisna ja hillittynä paartaen kasvatuspsykologian muistiinpanojen kanssa, sillä enää tämä käsiteviidakko ei tunnu niin kauhean ahdistavalta. (Kauhean väsyttävältä se kyllä tuntuu, saatan nukahtaa kesken kirjoittamiseni.)
Villasukat lämmittävät jalkoja, kun pää menee jäähän. Sen totesin toissapäivänä. Voisin siis joskus paniikkini kesken vetää villasukan päähäni. Mutta onneksi niin ei tarvitse tehdä, sillä hätiin laukkaavat myös ihanat, mahtavat, upeat, suurisydämiset, huiput Muusatoverit. Kiitos kaikille kannustuksesta, olen sanaton (henkisesti) ♥ Taas nähtiin mikä voima on sillä, ettei pidä suutaan kiinni mieltä painavasta asiasta. Kiitos äiti siis neuvostasi, että pitää avata suu (tai minun tapauksessani kirjoitushanat) kun mieltä painaa.
Viikonloppua ovat piristäneet ulkoilman, opiskelun ja villasukkien vastapainoksi ihan vain rentoutuminen. Venyttely. Suklaakeksit. Tee. Bridget Jones. Kanawok. Nukkuminen. Ensi periodin muistiinpanovälineiden hankinta (miten voi kuluttaa kaksi kynää loppuun kahdessa kuukaudessa, kertokaapa se). NIIN JA SELLAISET HUIPPUSIISTIT, TOSI MAUTTOMAT JA EPÄMUODIKKAAT TIGERIN 3€ MAKSANEET SORMIKKAAT JOILLA VOI NÄPRÄTÄ LUURIA!
Kävin venyttelemässä tunnin verran yliopistolla. Kiitokseksi siitä, maailma päätti antaa minulle pierun vasten kasvoja. Ei se mitään maailma, ei se haittaa. Kyllä parhaimmatkin meista joskus sortuvat.
Elämä (ja opiskelu) on oikeesti ihan (sairaan) kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti