Kuinka kaipaankaan Barcelonaan. Sinne, auringon alle.
Lämpimään, piiloon kylmää syystyylta, pois aamun usvasta ja sumusta.
Ruokien herkkujen pariin. Kahviloita, bistroja. Tapaksia, kahvia, vohveleita, lämpimiä voileipiä. Pitsaa. Limua, sangriaa, tequilaa.
Kieltä, jota et ymmärrä. Sanoja, joita et tajua. Kulttuuri, joka on vieras. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Niihin yöttömiin öihin, täynnä valoa, eloa, musiikkia, juhlimista. Ääntä, tanssia rannalla katsellen kuuta, kuunnellen merta. Laulaen lauluja rakkaudesta ja siitä, miten meillä on vain tämä hetki.
Sinne, kaduille, palmujen alle. Tai kattoterassille, katsomaan miten koko Barcelona levittyy kauniina, niin elävänä kaikkialle. Merta, vuoria, taloja, terasseja, teitä, ihmisiä, puita.
Rannalle. Upottamaan varpaat hiekkaan tai lämpimään meriveteen, jossa paino on vain sana. Ruumis irtautuu kaikesta. Aurinko kärvistää vauvaöljystä tahmeaa kehoa, jokaisen ruskettavan säteen voi tuntea. Musiikkia ympärillä. Latinorytmejä, niin vauhdikasta, eksoottista.
Pois tämän yksiön seinien sisältä, haistelemaan urbaaneja hajuja. Ihastelemaan päivettyneitä ihmisiä. Tummien, kiiltävien hiusten valtamerta, nappisilmien joukkoja.
Ihmismassojen väliin La Ramblalle kiroamaan hitaina matelevia turisteja. Tai matelemaan itse pienille ja idyllisille espanjalaisille sivukaduille, joilla niskat tulivat kipeäksi parvekkeiden ja auringon ihastelusta.
Kaikki ne suihkulähteet, metroruuhkat ja -kuulutukset, kaikki ne katseet ja kehut espanjalaisilta miehiltä, kaikki ne vapaudenhuudot öisillä kaduilla. Kaikki ne puistot, puut, auringonsäteet, vesipisarat.
Koko se tunteiden kirjo. Ilo, turvallisuus, hämmennys, ihastus, onni, pohjaton onnellisuus ja jotain vielä parempaa. Usko paremmasta, vapaus, huolettomuus. Paniikki, huoli, pelko, suru, häpeä. Kaikki tunteet tuhannella voltilla. Kaikki, niistä jokainen. Elämä jokaisine vivahteineen.
Kaikki se. Koko kesä. Sen kohokohta. Sen haluan nyt takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti