Kauneinta, mitä minulle on koskaan tehty on laulettu Kymppilinjan Kauneinta nuotin vierestä (selvinpäin ja vakavana). Myös jokainen kerta, kun joku sanoo rakastavansa (tarkoittaen sitä), on kaunista.
Tyrmistyttävintä, mitä olen läheiseni suusta kuullut on isoäitini "Et sopisi koskaan kätilöksi. Sä et ole lämmin tai osaa tukea toisia. Susta tulee parempi opettaja, olet tollainen pomottelija."
Kauheinta mitä minulle on sanottu on "Sä et koskaan tuu löytämään ketään tollasena", "En tiedä rakastanko sua enää." "Huora."
Kauheinta, mitä minä olen sanonut on ehdottomasti omalle äidilleni "Sä olet maailman paskin äiti, en rakasta sua." Nämä sanat haluaisin niin kovasti pyyhkiä pois.
Suurimman valheeni on, jos totta puhutaan, sanonut ensirakkaudelleni. Väitin kyyneleisin silmin, etten enää rakasta häntä, jotta hänen olisi helpompi jättää minut. Tosin itse jätin hänet.
Söpöintä on, kun poika, josta välität, ottaa kädestä kiinni. Oli se sitten kesken rakkauslaulun, kahvilla tai leffassa. Tai kun poika punastuu.
Romanttisimmat tekoni olen tehnyt yhdelle ja samalle ihmiselle kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen kärsinyt vaihtelevasti joko kusipäistä tai (siitä johtuen) sitoutumiskammosta sekä uskon puutteesta.
Parhaat lapsuusmuistot ovat veneilystä Kotkan saaristossa. Ja lapsuusjoulut mummolassa, ne joulut kun maailma oli turvallinen, ja minä pieni sekä viaton.
Viimeiset ihanimmat teot on tehnyt kaikki Emilia! Tämä kultakimpale toi viime viikolla lahjan ilman syyttä, aina kuuntelee kaikki masennuskohtaukset, itkee mukana kaikki itkukohtaukset ja nauraa läpi kaikki naurukohtaukset.
Viime kerta kun tunsin oloni yksinäiseksi, oli viimeviikon perjantaiyönä itkiessäni Turun kauppatorin hesellä sipulirenkaiden päälle.
Viime kerta, kun itkin niin, etten saanut henkeä oli samana yönä kun kävelin baarista yksin kotiin.(Alla kuva baariin lähdöstä.)
Lapsena pelkäsin eniten murtovarkaita ja joulupukkia.
Elämäni paras vuosi oli 2011. Elämäni huonoin puolestaan 2013.
Asia, jota kadun eniten on kun lapsena äiti oli tehnyt minulle pikkuisista sinisistä kukista seppeleen, ja minä heitin sen mereen. Olin neljän.
Kaunein paikka maailmassa on Kotkan saaristo. Erityisesti Pitkäluodon saari, jonne en enää ikinä elämässäni tule pääsemään. En ole oikein hyväksynyt asiaa.
Asia, jonka häpeän myöntää on 1) etten pidä oikeastaan lainkaan juomisesta, humalassa olemisesta tai humalaisista ihmisistä. Teen sitä koska muutkin tekevät. 2) Rakastan klassista musiikkia. 3) Andrea Bocelli & Sarah Brightonin - Time to say goodbye on maailman kaunein kappale, mikään muu kappale ei herätä minussa yhtä vahvoja tunteita. Finlandia-hymni tulee toisena. Kolmantena Junnu Vainion - Kotkan Poikii Ilman Siipii 4) en osaa keittää perunoita, riisiä tai pastaa oikeaoppisesti
Pelkään eniten sitä etten elä täysillä ja sitä, että kuolen ilman että ehdin hyvästellä läheiseni.
Eniten haluan elämässäni adoptoida tyttölapsen kiinasta, mennä naimisiin ja hankkia ehkä ihan omia lapsia. Joku päivä haluan myös väitellä tohtoriksi. Asua meren rannalla valkoisessa, vanhassa puutalossa jossa on mansardikatto ja puulattiat, sekä ranskalainen parveke.
Pelottavin kokemukseni oli veneily 21 km/h tuulessa pikkupaatilla. Meri on armoton.
Kauhein piirteeni on armottomuus itseäni kohtaan. Etten salli itselleni koskaan virheitä tai epäonnistumisia - ikinä, missään tilanteissa. Jossain määrin myös valehtelen itselleni aivan liikaa.
Perinteitä, joista en luovu ovat Tuntematon Sotilas & Finlania Hymni uutenavuotena, Jouluaattona Lumiukon ja joulurauhan julistuksen katselu ja Juhannuksena Georg Ots:in Saarenmaan Valssin kuuntelu. Vappuna myös hoilaan Junnu Vainon - Käyn Ahon Laitaa. Näistä en tingi mistään hinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti