Aina ei voi olla onnellinen. Ainakaan jos on minä ja omaa minun ajattelutapani, jossa viivytään pitkiä aikoja menneisyydessä melankolian aalloissa ja sitten loikitaan tulevaisuuteen ja koetaan stressiä siitä, että kohta koetaan stressiä siitä, että pitää kokea stressiä.
Kesä oli meni nopeasti. Se oli onnellisuuden ja autuuden aikaa. Olin onnellinen, olin niin pirun onnellinen ja stressi oli erilaista - muutoshakuista. Nyt tuntuu, että hartiat painuvat kasaan ja itku irtoaa jos vain hetkeksi keskittymiseni herpaantuu ja lakkaan pitämästä itseäni kasassa. Pumppaan rautaa salilla, jotta minusta tulisi fyysisesti vahvempi, mutta henkisesti olen aika palasina. Vuosi on ollut rankka ja nyt se alkaa toden teolla tuntua.
Vaikka tuo melankolian aalto tuntui pahalta, se selätettiin nopeasti. Kiitos ihanan tukiverkkoni. Kiitos teille siitä. Kesä oli blogissa hiljaisuuden aikaa, koska nautin kesästä enkä kuluttanut aikaani kirjoittaen tatti hiessä pitkin öitä. Ryyppäsin mieluummin - lol, vitsi äiti. Palaan silti muistoissani kesään. Onnellisuuteen, autuuteen, lämpöön. Jos näistä vaikka puristaisi voimaa sitten loppuvuodeksi!
Ikävä kesää, mutta pian se on taas täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti