Mitä toivon, että minulle olisi kerrottu ennen mielialalääkkeitä

Aika puhua aiheesta, joka on kirvellyt mieltäni jo pidemmän aikaa. En ennenkään ole vaiennut vaikeista aiheista, vaan olen avannut suuni rohkeasti kaikesta. Tämä on kuitenkin sellainen aihe, josta arveluttaa puhua julkisesti. Yleisesti on ihan okei puhua niistä vakavemmistakin mielenterveyden häiriöistä, mutta siirryttäessä lääkitykseen asia muuttuu vaikeaksi. Se, että myöntää julkisesti syövänsä psyykenlääkkeitä aiheuttaa yleensä tietynlaisen leiman saamiseen keskelle otsaansa.
"Hullu. Se on hullu, lääkkeitäkin se syö, saatana. Ja käy terapiassa. Sillä ei todellakaan oo kaikki ruuvit paikallaan. Sillä on varmaan vakavia ongelmia. Kohta se varmaan käy päälle ja..." 
Saanen nyt kuitenkin oikaista. Ne lääkkeet ja terapia ovat syy. minkä takia minä ja moni muu olemme toimivia kansalaisia, normaaleina ihmisinä teidän muiden niin normaaleiden joukossa. Lääkkeet mahdollistavat minulle normaalin elämän; käyn yliopistoa, kahvittelen ystävieni kanssa, harrastan liikuntaa ja joskus jopa käyn töissä. Lääkkeiden ja terapian avulla me "hullut" itseasiassa ollaan askeleen lähempänä "normaalin" ihmisen elämää. Ne ovat meille keino olla osa yhteiskuntaa, eikä lukittuna jollekin osastolle. Siispä aion puhua tästäkin. Koska tämä on minulle arkea, on minusta luontevaa puhua aiheesta blogissani. Ehkä aiheesta puhuminen auttaa jotakuta muutakin miettimään elämäänsä ja hyväksymään omat mielenterveysongelmansa osaksi itseään. Mielenterveysongelmissa ei ole mitään hävettävää.

**********

Aloitin lääkitykseni viitisen vuotta sitten. Olin 15 enkä tiennyt mielialalääkkeistä oikein mitään. Aiempaa kokemusta minulla oli vain paniikkihäiriöön saamastani lääkkestä, joka heitti minut aivan sekaisin. En kuitenkaan osannut kyseenalaistaa lääkärin määräystä; en osannut kysyä haittavaikutuksista tai sivuvaikutuksista puhumattakaan toisista vaihtoehdoista. Minulle esitettiin lääke ja hyväksyin sen mukisematta, olinhan vain 15. Nyt toivon todellakin, että olisin ottanut tarkemmin selvää siitä, mitä kehooni aloin tunkea.

Syön siis uuden sukupolven antipsykoottia kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sairaus itsessään johtuu biokemiallisesta välittäjäainaiden epätasapainosta aivoissa. Usein sairaus on perinnöllinen. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön voidaan määrätä lukuisia erilaisia lääkkeitä mielialantasaajista antipsykoottiin sekä näiden yhdistelmiä, enkä mene niihin sen tarkemmin itse lääkkeiden ominaisuuksiin (niiden esittelyssä menisi ikuisuus). Yksinkertaistetusti ne kumminkin tehoavat niin, että ne tasaavat mielialaa: estävät/helpottavat masennusjaksoja sekä hillitsevät (hypo)maniaa. Kun elät oireetonta jaksoa, joidenkin lääkkeiden annostusta voidaan laskea, mutta hoitoon kuuluu sitoutuminen mahdollisesti loppuelämän kestävään lääkitykseen. Hurja ajatus - enkä sitä tajunnut viisi vuotta sitten. Ajattelinkin nyt kertoa rehellisesti elämästäni yhden lääkemuodon kanssa.

Totta kai elämä antipsykoottien kanssa on paljon helpompaa, varsinkin kun oikea annostus on pääkopan suhteen löytynyt ja osaan kontrolloida tekemisiäni "vuoristoradan" kummassakin vaiheessa. Usein lääkkeitä mainittaessa jätetään mainitsematta ne kaikki inhottavat sivuoireet. Eniten puhutaan vain painon noususta. No joo, se on kyllä kieltämättä inhottavaa. Olen kuullut joidenkin lääkäreiden suusta, että ei se itse lääke muuta tee kuin suurenna ruokahalua - oma valinta mitä sinne suuhunsa sitten pistää. Jaahas. Itseasiassa mielialalääkkeet saattavat aiheuttaa diabetestä ja insuliiniresistenssiä. Paino nousee, eikä painosta pääse helposti eroon. Saadessani omat lääkkeeni, ei vielä tiedetty kyseisen lääkkeen osalta painoon vaikuttavista ominaisuuksista. Ne on huomioitu myöhemmin, myös omalla kohdallani. Paino kun lähtee nousemaan, se saattaa nousta 10 kiloa puolessa vuodessa tai jopa kolmessa kuukaudessa, vaikken edes herkuttelisi. Sitten saan pudotettua ehkä yhdeksässä kuukaudessa painosta puolet, tai kahdessa vuodessa 20 kiloa juuri ja juuri.

Ainakin oman lääkkeeni kohdalla, toinen inha haitta on erilaiset mahdolliset vaikutukset sisäelimiin. Joudun käymään verikoekontrolleissa vähintään puolen vuoden välein, jossa tarkistetaan kilpirauhasarvot, maksa-arvot, munuaisarvot, kolestroliarvot sekä sydänfilmi. Hauskaa tietää syövänsä lääkettä, joka saattaa joku kaunis päivä aiheuttaa tuhat muuta sivuoiretta... mitäs niiden lääkitykset sitten??

Mutta kuten ostoskanavatyyliin kuuluu, EIPÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Mitäs muuta? Noh, onhan niitä vähän näitä "vähäpätöisempiäkin" sivuoireita. Omaan lääkitykseeni kuuluu myös sama lääke lyhytvaikutteisena, jota käytän vain masennukseen tai hypomanian aikana. Sivuoireena tulee aivan zombi olo. Tuntuu, kuin kaikki olisi ihan puuroa. Et tunne yhtään mitään. Pää on sumussa. Ajatus ei kulje, muisti ei pelaa. Luovuus on perseessä. Sangen ihastuttava olo, mutta on se joskus sen arvoista.

Toinen, mikä on tullut pikkuhiljaa lääkkeen aikana on se, että aivojeni oma luonnollinen nukahtamismekanismi on häiriintynyt. Kärsin siis melkeinpä viikottaisesta unettomuudesta. En saa unta ja olen jatkuvasti väsynyt. Sen korjaamiseen on tietysti näitä rentoutumiskeinoja, melatoniinia ja ties mitä erilaisia tapoja kylmistä petivaatteista tiettyihin asentoihin. Joskus ne toimivat, joskus eivät. Liikunta saa kuitenkin energiani aika hyvin loppuun illaksi, jolloin nukahtaminen on helpompaa. Tämän kanssa siis toisinaan pystyy elämään.

JOS TILAATTE NYT, SAATTE MYÖS... Lääkkeiden myötä olen alkanut kärsiä satunnaisesta käsien tärinästä. vatsan toiminnan häiriöistä, sormien turpoamisesta, noh siitä ruokahalun suurentumisesta, puhekyvyn eli sanojen muodostamisen häiriöistä (vaikeus muodostaa pitkiä sanoja, lausua niitä jne.), nenän tukkoisuudesta, sekä myös lukemisen ymmärtämisen ongelmat. Lisäksi minulla on suurentunut riski saada esimerkiksi MBO-oireyhtymä, suolitukos, diabetes, hepatiitti, sydämen toiminnan häiriö ja mitä näitä on. Houkuttavaa, elämä on oikein ruusuilla tanssimista ja huoletonta. Not.

TILAAJALAHJANA SAATTE MYÖS suuret apteekkilaskut. Eli siis lääkkeitä ei voi käsitellä puhumatta niiden hinnasta. Ne ovat kalliita, eteenkin uuden sukupolven antipsykootit. Ilman Kelan erityiskorvausta hinta riipaisee jopa työssäkäyvän ihmisen sisintä. Sitä korkeinta, täyttä erityiskorvattavuutta kun ei saa heppoisin perustein. Niin, ja se pitää uusia kahden vuoden välein. Siinä sitä riemua sitten kun tappelet Kelan kanssa.

JOS ETTE OLE TYYTYVÄINEN.... Okei vitsi meni jo. 

Onko kaikki sitten sen arvoista? On ja ei. Elämänlaatuni on toisaalta parantunut hurjasti, mutta varsinkin viimeaikoina sivuoireiden ja haittavaikutusten lista on kasvanut sellaisiin lukemiin, että olisin toivonut perehtyväni enemmän eri vaihtoehtoihin ja niiden haittavaikutuksiin. Ei ole ihan se ja sama mitä kehoonsa tunkee. Varsinkin viidessä vuodessa keho alkaa tottua lääkkeeseen ja annostusta joudutaan muuttelemaan. Toisaalta myös sivuoireet alkavat paljastua ja ne joko hyväksyy tai ei. Oma lääkkeeni on vielä suhtellisen maltillinen näiden sivuoireiden ja haittavaikutusten vaarallisuuden kanssa. Litium esimerkiksi vaikuttaa sydämeen, munuaisiin, kilpirauhaseen, painoon. Lisäksi sillä on neurologisia ja kongitiivisiä vaikutuksia ja vakavia ihoreaktioita. Niin, ja onhan noita, jotka aiheuttavat esimerkiksi sikiölle kitalaki- tai huulihalkioita - vaarallista? Not much. Että siinä suhteessa oma lääkkeeni on aika "turvallinen" tai mitälie.

Haluan myös huomauttaa, että haittavaikutukset ovat jokaisen kohdalla yksilöllisiä; se mikä sopii toiselle, ei istu lainkaan toiselle ja toisinpäin. Nämä ovat omat sivuvaikutukseni.

Mihin siis tekstilläni pyrin? Kyseenalaista. Jos sinulle ollaan määräämässä mielialalääkkeitä, kyseenalaista lääkäri ja vaihtoehdot. Kysy muista vaihtoehdoista. Kysy toinen mielipide, se ei vahingoita ketään. Sitoudu terapiaan, ratko ongelmat ja opettele itsesäätelyä. Uskalla vaihtaa lääkkeet jos ne eivät sovi. En kuitenkaan suosittele lääkkeiden lopettamista eteenkään vakavempien mielenterveyden häiriöiden kanssa, kuten skitsofrenian tai juuri kaksisuuntaisen. On kuitenkin fakta, erityisesti bipon kohdalla, että aivojen välittäjäaineiden toiminnassa on todella pysyvä häiriö, joka pahenee eteenkin stressitilanteissa. Ilman lääkkeitä psykoosit ovat enemmän kuin todennäköisiä. Joten syö lääkkeesi, mutta mieti kahdesti MITÄ suuhusi pistät.