Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo viikko. Viikko aikuisuutta takana ja elämä hymyilee niin kuin se parhaiten osaa. Asiat eivät ole täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin, jotta kasvoilla olisi hymy ja silmäkulmissa hymyrypyt.
Viikkoon on mahtunut paljon, mutta samalla ei juurikaan mitään. Hoitokissat saapuivat, pakkasin kassini ja siirryin poikaystävän nurkkiin kissaäidiksi ajanjaksoksi x, olen tehnyt töitä, levännyt, juhlinut synttäreitäni ystävälössillä, potenut pientä dagenefteriä pitsan päällä ja muutenkin herkutellut ruoan kanssa. Ennen kaikkea, olen kuitenkin nauttinut auringosta ja kesälomasta, vai pitäisikö kutsua sitä pieneksi opiskelutauoksi?
Oli miten oli, tässä lista asioista, jotka ovat tehneet minut viime viikon aikana onnelliseksi:
- Kaunis olo ja uudet vaatteet; kuvassa näkyvä toppi ja valkoiset, matalavartiset converset. Kesä tulee myös vaatekaappiin!
- Kesäistyvä (keksin uuden sanan) Turku kukkasineen, puistoineen ja ihmisineen.
- Kissa, joka kehrää ja tartuttaa sinuun rapsutussessionsa aikana kaikki irtokarvansa. Miksei kissat muutu kaljuksi, vaikka niistä irtoaa tavaraa enemmän kuin lakastuvasta kukkasesta? Kuvassa Wilma, karvainen ottolapseni ♥
- Poikaystävä ja ruoka. Mieluiten yhdessä, nautitaan oluen kera syntymäpäiväviikolla. Turkuun suuntaavat/Turussa asuvat. Käsityöläiskadun rauhaan jäävä aasialaisravintola Maneerat on MIELETÖN! Ulkonäöllisesti aika huomaamaton, mutta varsinainen aarre!
- Ilman laseja edustaminen!
- Synttärit, jotka toimivat nyyttäriperiaatteella ja jonne tuli ihania ystäviä ja joiden jatkot juhlittiin Hospodassa.
- Nukkuva Wanda. Tämä kissaäidin riiviö tykkää hyppiä hyllyillä, pöydillä ja pudotella tavaroita. Kissan lempipuuhiin kuuluu myös televisioruudun edessä seisominen, lasipöydällä kiehnääminen, oksennusten tekeminen eteisen matolle ja protestipaskojen vääntäminen sängyn viereen. Kylppäri on kans kiva, eteenkin suihkukaivossa tai märällä lattialla itsensä kastelu. Kahdeksannen kerroksen ikkunasta on kans kiva katella lokkeja ja luulla voivansa metsästää niitä. Hölmö Wandaali, mutta niin ihana ♥. Isosisko Wilma on ihana yökaveri. Mutta joo, nukkuessaan kissat ovat parhaimmillaan - eteenkin työpäivän jälkeen, niin ei tarvitse olla vahtimassa jatkuvasti.
- Ruoka, ruoka, ruoka ja herkuttelu. Varmaan jotain kymmenen lisäkiloa parissa viikossa, tai siltä ainakin tuntuu. Yh. Mutta vitut, minähän syön ssssaatana.
- Kati ♥, muusapyllyjen Mumford&sons yms. slash olutfriikki -kerhon ykkösmimmi. Kiitos vielä synttäreistä, mulla oli todella hauskaa sönköttäessä kaikkea Hospodan terassilla.
- LÄHESTYVÄ BARCELONAN REISSU. Itseasiassa reissuun on enää 13 päivää. Dingdigidingding, La rambla, ranta ja öiset sivukujat, täältä minä tulen!
Lisäksi minut sai toissapäivänä erittäin onnelliseksi se, että Kelan kanssa stressiä aiheuttanut asia on saatu sovittua loppuelämäni ajaksi. Yksi suurensuuri stressinaihe pois päiväjärjestyksestä niin kauan kuin tätä maailmaa kaunistan.
Olen tässä tajunnut, että vaikka jokainen päivä ei olisi pakosti hyvä päivä, jokaisessa päivässä voi olla jotain hyvää. Onnellisuus riippuukin pitälti siis siitä, mistä näkövinkkelistä asioita katsoo.... Minulla on monta asiaa, jotka ovat huonosti, mutta samalla niin moni asia on niin tavattoman hyvin. Yötaivaalla on siis tähtiä - aina.
Mikä on saanut sinut viimeaikoina onnelliseksi?



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti