Kuulen hänet uneni lävitse,
hän kuiskii pimeässä hämähäkinseittejä,
piilottaa lasit hyllyiltä sängyn alle
siruiksi
ja sotkee keittiön tasot.
Aamuauringossa avautuvat silmäni
ovat jo unohtaneet
miltä hänen äänensä kuulostaa.
Ja miltä hänen ihonsa tuoksuu.
Mikään ei ole niin kuin ennen.
***
Seisotte sillalla
eikä allanne ole enää vaaleanpunaista hattaraa.
Se katosi jo vuosia sitten.
Jäljellä on vain tyhjäksi kaluttuja käpyjä,
joulusta kuivuneet joulukuusen oksat.
Pistävää,
hänen sanansa ovat myrkkyä posliinisille hermoillesi.
Olet viimeinen muru aamiaispöydällä.
Etkä siltikään riisu
harsoja kaihisilta silmiltäsi.
Ääntäkään ei kuulu
ja ulko-ovi pysyy kii.
***
Elän hänet uudelleen.
Tyhjiksi tummuneet vuodet
ja pöydälle unohtuneet teekupit.
Hiljaiset ja pysähtyneet yöt,
salaiset kosketukset pöytäliinojen alla,
tukehdutetut itkut ravintoloiden vessoissa.
Itken hänet uudelleen,
mutoilen kyynelistään hänen kasvonsa
jokaisen peilin nurkkaan.
Muistan hänet uudelleen,
jos vain voisin avata padot
ilman että murtuisin.
***
Ethän päästä minusta,
tuuliviiristä kauniista.
Otathan minut uudelleen,
halaukseen ja suojaukseen.
Julmalta maailmalta,
suojelet minut haavoilta
ja paikkaat jokaisen halkeaman.
Patoat kyyneltuvan,
nekin,
jotka eivät vielä ole päätyneet jokien reunoille.
Ethän päästä minusta,
tuuliviiristä kauniista,
vaan olet siinä vielä
kun kesä päättyy
ja talvi kaatuu niskaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti