Ison kaupungin hälinä sai minut hämilleen. Niin paljon elämää, niin paljon ihmisiä ja nähtävää! Sulauduin ihmisjoukkoon helposti. Tarkkailin ohikulkevia ihmsiä, heidän ilmeitään ja asenteitaan, muotiaan ja tapaa kantaa itsensä. Huomasin, että saatoin kävellä kadulla ilman kenenkään minua tunnistamatta. Saatoin astella kaupoille ilman tunnistavaa välähdystä ihmisten silmissä, Olin ei-kukaan, ja voi pojat, miten hyvältä se tuntuikaan.
En vuoden aikana ole kyllästynyt kertaakaan kävelyyn. Sidon lenkkarit jalkaan ja heitän juoksuvaatteet päälle ja lähden. Turku ei ole niin kuin Valkeakoski; sisäänpäinkääntynyt, tehtaankatkuinen varjoisa mätäs - minulle aina se tuhkimotarinoiden ilkeä äitipuoli -, vaan tämä kaupunki on elävä, hengittävä ja avoin, hieman kuin meri-ilmalta tuoksuva isoäiti. Turkuun tekee mieli eksyä, ja sen kadut eivät koskaan näytä samanlaisilta. Eivät, vaikka olisit kohdannut ne lukuisia kertoja. Aina ne tuovat jotain uutta.
Turku on suuri iso kaupunki. Pienessä kaupungissa asuneelle merituulen rakastajalle se on suuri. Samalla kaikki on kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Liikkuminen on helppoa ja vaivatonta. Sinne, minne jalat eivät jaksa kantaa, pääsee Fölillä. Kauppoja löytyy joka kulmasta, ja keskustan vaatekaupoista löytää aina mieleisensä. Kirppareita on siellä sun täällä ja jokainen niistä on toistaan parempi aarreaitta.
Vuosi sitten muistan, miten minun oli määrä ajaa autokoulun kolmannen vaiheen arvioiva ajo Turussa. Olin jäykkänä kauhusta. eikä autokoulun BMW - vai oliko se FORD? - tuntunut käsiin mitenkään tutulta ja turvalliselta. Hätiköin, ajoin väärin, sammutin auton - kiitos ja kumarrus ettei korttia enää voitu ottaa pois. Palaute tuli, eikä se ollut positiivista nähnytkään. Siksi Turku pysyi minulla jotenkin urbaanina cityviidakkona, jossa autoilijan on selviydyttävä hikikarpalot oksalla ja pelko-oksennuksen maku suussa. Vajaa vuosi myöhemmin sain auton Turkuun. Yhtäkkiä Keskustan "asfalttiviidakko" ei ollut enää viidakko. Olin kävellyt kadut niin moneen kertaan, että kadut olivat tutut. Hikikarpalot ja pelko-oksennukset pysyivät poissa, ja minäkin olin rauhallinen. Olin turkulainen.
Minusta on Turussa asuminen myötä tullut rikas köyhä. Olen opiskelija, eikä tilini tanssi salsaa muuta kuin opintolainan kilahtaessa ja välillä opintotukipäivänä. Olen silti rikkaampi kuin koskaan. Minulla on iso läjä upeita ystäviä, perhe joka seisoo ehdoitta rinnallani, mielettömiä vuoden aikana kerättyjä muistoja, ainutlaatuinen poikaystävä ja maailman parhaat appivanhemmat. Kaikki tämä olisi jäänyt saamatta ja kokematta ilman Turkua. Some things are meant to be.
Vuosi sitten elin hyvin samanlaista elämäntilannetta kuin nyt.. Olin muuttamassa ekaan asuntooni, tulevaisuudessa häämötti kaikkea uutta ja jännää. Nytkin olen muuttamassa, itseasiassa juuri tänään. Pahvilaatikkovuoret estävät näkemästä lasikuitutapettia, jätesäkkikasat peittävät lattiat. Vuosi sitten olin epäonnisesti, yksipuolisesti ihastunut, nyt olen korviani myöten rakastunut - ja tiedän että minuakin rakastetaan ihan yhtä paljonl. Vuosi sitten olin keskellä syömishäiriön viimeisiä rippeitä bulimian ja laihduttamisen merkeissä, nyt olen edelleen toisinaan ajatusten tasolla ihan keskellä sh-helvettiä, mutta osaan hiljentää ajatukset ja elää normaalia elämää ilman mitään noita kuvottavia tekoja. Vuosi sitten roikuin ystävyyssuhteissa, joissa sain vähemmän kuin annoin. Nyt olen upeiden ystävien ympäröimä, ja ettekös te olekin aika kirjavaa kansaa. Vuosi sitten olin epäitsenäinen ja ihmisriippuvainen, nyt osaan tehdä asiat yksin ja viettää aikaa itseni kanssa. Vuosi sitten olin päivittäin onneton. Nyt olen onnellinen, en tietenkään joka hetki mutta pääasiassa tyytyväinen elämääni.
"...koska asioilla on aina tapana järjestyä."
- Äiti Heikkilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti