Virkamiesruotsista, humanistienglannista, psykologian ja valtio-opin sivuaineopinnoista, ranskan jatkokurssista, saksan alkeiskurssista, kirjallisuuspedagogiikasta, kasvatussosiologiasta ja kirjoittamisen lajeista sekä käytännöistä.
Tämä siis, jos jollain tapaa haluaa ottaa stressiä ja tehdä kärpäsestä härkäsen. Itse näen sen lähinnä turhana hysterian lietsomisena. Itse kun olen lähinnä innoissani koko paketista, sillä akateeminen vapaus suo minulle mahdollisuuden jättää pakkopullalta tuntuvat kurssit kesken.
Jos jaksan kaiken loppuun asti minua odottaa muhevat 35 opintopistettä - mutta sehän on täyttä utopiaa, sillä jotkut näistä kursseista tulevat kohtaaman loppunsa ennen varsinaista tenttiä. Ajattelin tämän vuoden kuluttaa kokeilemalla kepillä jäätä, josko löytäisin yliopiston sisällä jotain mieltä kutkuttavaa kurssi- tai ainetarjontaa ennen suuntaamistani muille pilville. Muutama ovi onkin jo rakosillaan, kunhan vain uskallan sujahtaa ovesta ja kuunnella intuition ääntä. Nyt kuitenkin edetään hitaasti makustellen, jotta eliminoidaan itselleni tyypillinen tuuliviirimäinen sählääminen elämän eri osa-alueilla.
Ajatukset tulevaisuuden ja ammatin suhteen alkavat kirkastua. Olen pohtinut pääni puhki mahdollisuuksia ja välillä antanut kaiken olla hetken omassa rauhassaan - palatakseni asian äärelle uudestaan entistä enemmän pyörällä päästäni. Vaikeaksi oman alan etsimisen tekee erityisesti kaikki yhteiskunnan ja läheisten asettamat rajoitukset. En voi tehdä sitä, tätä tai tuota, koska olen nainen, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja silmälasit ja olen niin kamalan herkkä. Kaiken lisäksi mun pitäisi nyt vain miettiä rauhassa kun olen niin kamala tuuliviiri, että tuokin idea on vain ohimenevä ajatus. Niin ja kaiken lisäksi olen niin kauhean fiksu, joten puolet ideoistani on lahjakkuuden hukkaan heittämistä.
Loppujen lopuksi uskon kuitenkin, että suurin osa viimeiaikaisesta oireilustani johtuu vain väärän alan opinnoista, siitä, että yritän täyttää jonkun muun unelmaa. Herkkyys voi olla myös vahvuus. Silmälasit nyt ovat vain silmälasit ja sukupuoli on tekosyy. Tuuliviireily johtuu kannustuksen ja tuen puuttesta ja niistä muiden asettamista rajoituksista. Lahjojaan ei kannata heittää hukkaan, mutta fiksuuttakin on niin paljon erilaista. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että kaikki on mahdollista jos vain uskaltaa. Tämä on kuitenkin minun elämäni, joten jos haluan tehdä itsestäni jotain, olen ainoa joka sen voi toteuttaa.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti