Vapaa

Vuosi sitten muutin elämäni ensimmäiseen yksiöön. Vuoden päivät pelkäsin kulkea öisin kaduilla ilman avaimia rystysten välissä. Vuoden päivät en tiennyt mitä rauhallinen naapurielämä on; kuuntelin ääniä, hälyjä, elämää. Näin elämästä monta puolta - osa olisi voinut jäädä kokemattakin. En tiennyt paremmasta. Elin päivisin, pelkäsin ja valvoin öisin.

Toki elämä ensimmäisess omassa kodisssani oli aluksi auvoisaa ja ihanaa, mutta uutuudenviehätyksen kadottua se oli kieltämättä kovin katkeraa. Pikkuhiljaa päivien vieriessä alkoi kotona ärsyttää kaikki; milloin se oli suihku väärässä kohdassa kylpyhuonetta, milloin tulitikkuaskin kokoinen vessan allas, milloin vähäinen kaappitila, milloin sänky keskellä keittiötä. Useimmiten se oli kuitenkin rauhattomuus ja vastakkaisesta talosta asuntooni jatkuvasti tuijottava karvainen mies. Poissa ovat ne päivät.

Nyt istun uudessa pikkuyksiössäni. Neliöitä on kaksi vähemmän, mutta onnea sitäkin enemmän. Tämä on koti. Täällä ei ärsytä. Täällä ei tarvitse kuunnella naapureiden elämää - en edes tietäisi heidän olemassaolostaan ellen näkisi rappukäytävässä iloisia kasvoja tai kuulisi pirteitä tervehdyksiä. (Missä ovat vihaiset mulkaisut tai kiireiset "mmmmheiit"?) Täällä on eteinen, jossa on kaappitilaa reilusti. Täällä on uusi vessa, jossa suihkukin on fiksusti sijoitettu ja altaaseeen mahtuu vaikka neljä naamaa kerralla. Täällä on keittokomero, sängylle oma alkovinsa ja olohuoneessa sohva sekä nojatuoli. Enää en menetä yöuniani jos varmuuslukko jää laittamatta.

Äsken seisoin ulkona ja hengitin kesäyön kirpeää ilmaa. Syksy on tulossa. Ennen kaikkea elämäni turvallisin syksy, jota ei tarvitse pelätä. Ei öitä, ei naapureita, ei uniongelmia. Turku on elämäni rakkaus, enkä tiedä mitään kauniimpaa kuin sen öiset valot poikaystävän asunnon kahdeksannen kerroksen ikkunasta. Sen rinnalle on kuitenkin tullut nyt oma kotini, jonne on ilo palata reissujen jälkeen. Jossa tuntuu olevansa kotona. Olkootkin pieni ja ahdas koti, mutta ainakin se parempi kuin edellinen.

Edellinen asuntoni on nyt jossain hämärässä menneisyydessä; avaimet luovutettu lopullisesti ja hyvästit sanottu. Nyt kun muutot ja stressit on lusittu, voin taas keskittyä täydellä panostuksella syksyn opintojen suunnitteluun ja blogin päivittämiseen. Lupaan kerätä itseni kasaan ja etsiä teille kuvamateriaaliakin, ehkä kertoa tulevasta lukuvuodesta ja suunnitelmistani, kuulumisistani ja vääntää pari mukahauskaa vitsiä. Nyt kuitenkin painun sänkyyn kuuntelemaan hiljaisuutta ja nauttimaan unistani. Olen väsynyt, väsynyt raskaasta vuodesta ja kaikesta turhasta stressistä. Mutta voi pojat, miten onnellinen olenkaan siitä huolimatta.