perjantai 13. helmikuuta 2015

Oma prinsessapäiväni 2013

Tuntuu hassulta ajatella, että tänään kun jälleen uudet prinsessat tanssivat vanhojentanssejaan, omistani on vierähtänyt kaksi (2) vuotta!! Mihin tämä aika oikeasti katoaa?

Muistan oman päiväni ja valmistelustressin vielä kirkkaasti. Mekkoni oli toinen laatuaan; ensimmäisen hankin vuotta aiemmin, mutta sitten laihduin siitä niin paljon, ettei se ollut enää edes pienennettävissä. Lopulta ostin marraskuussa toisen mekon netistä, ja siihen rakastuin todellakin. Muokkasin sitä hieman itse; vyötärön ja helman paljetit lisäsin ja kukkien paikkoja muuttelin.

Aamulla En mennyt kampaajalle tai mekkiin - tein ne itse. Geelikynnetkin laitoin itse. Pari päivää ennen vanhoja sain migreenin ja seuraavana päivänä mahataudin. Olin kipeänä vielä edellisenä iltana, joten vanhojen aamuna ei olonkaan ollut vielä mikään loistavin. Lisäksi elin tällöin aikaa, jota jälkeenpäin kutsun "mustaksi ajaksi". Voin tuolloin todella huonosti, enkä näytä tarveeltä vaikken ole edes laihimmillani. Olen kuitenkin riutuneen näköinen, onneksi tuo elämänvaihe alkaa olla takanapäin.

Vanhojen aamuksi olin suunnitellut hienon kampauksen toteutettavaksi, mutta sitten loppujelopuksi vaan kiharsin ja pinnitin hiukset nopeasti paikoilleen. Ei oikeastaan kiinnostanut. Meikin tein nopeasti - ihmettelen jälkeenpäin miten vähän minua kiinnosti kaiken sen jännityksen jälkeen. Jälkeenpäin katsoessani toivon, että olisin jaksanut panostaa vähän enemmän.

Mekon päälle minulla oli äidin vanha turkis, mummilta aikoja sitten saatu muhvi ja taisi olla vielä turkispillerihattu. Eli siis kävelevä täytetty eläin. Karkkien heittely oli hauskaa, kävin vanhalla ala- ja yläasteella. Ala-asteella vanhat leirilapset ja uimavalmennuksessa olevat lapset tulivat halaamaan ja kehumaan, että näytin oikealta prinsessalta. Se lämmitti.

Illan viimeinen tanssiesitys oli niin ihana, en olisi halunnut sen koskaan loppuvan. Muutenkin voisin ottaa päivän vaikka heti uusiksi! Vaikka jalkoja särki, heikotti, etoi ja päätä jomotti, oli mieletöntä pyörähdellä kaikkien nähtävillä ihanassa mekossaan. Kivun läpi jaksoi helposti tietäessään, että kyseinen tapahtuisi vain kerran elämässään. En tiedä koska tulen kokemaan samantyylisen tilanteen, ehkä sitten häissäni?

149942_3782030247660_2019606464_n 16306_3782023767498_787141384_n 487962_3782024527517_1371966421_n 223545_3782027487591_1475902093_n 62896_3782032767723_683184599_n 860453_3782002486966_152726300_o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti