Rikastumisella en tarkoita taloudellista rikastumista - todellakaan. Olen teoriassa köyhempi kuin koskaan elämäni aikana, mutta tulen toimeen opintotuen ja -lainan yhdistelmällä. Olen oppinut, ettei raha ole asia, joka vain itsestään lisääntyy äidin ja isän pankkitilillä ja jota voi heitellä ilmaan aikansa huviksi. Siksi itkenkin verta jokaisen laskun ja kauppapäivän äärellä. Raha ei kuitenkaan ole onnen määritelmä, sekin on opittu. Tottakai raha huolettaa ja siitä stressaan, ymmärrän nyt mitä on olla aikuinen.
Olen yliopiston aikana tutustunut ihan mielettömiin ihmisiin, osaan vähän liiankin hyvin (Emilia.) ja osaan haluaisin tutusta vieläkin paremmin. Onneksi on aikaa. Sen lisäksi olen huomannut oikeiden ystävien arvon. Monet ystävyyssuhteet ovat vähän päässeet unohtumaan Turkuun muuton jälkeen, mutta toisista tiedän etteivät ne ole kuolleet - kummallakin on kiireitä. Erityisesti Sanna, Roosa, Marika, Jade ja Liina, tiedän edelleen voivani luottaa teihin jos tarve tulee ja kiitos että olette pysyneet aktiviisesti osana elämääni. Kiitos myös siitä, että olette kestäneet jokaisen kirjallisuusvitsin ja opiskelukuvan - ne ovat oikeasti aika hauskoja.... Ihana tietää, ettei muuttoni ole vaikuttanut meidän suhteisiimme, joidenkin ihmissuhteiden kohdalla asia on päinvastoin.
Lisäksi tiedän mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Tiedän olevani matkalla kohti unelmaani, oli se sitten journalisti jossain Ranskassa tai lukion kirjallisuuden opettaja jossain rantaruotsalaisessa lukiossa. Elämä vie, so let it be.
Olen itsenäistynyt todella paljon, varsinkin kevään aikana! Hoidan omat laskuni & vuokrani, soitan isännöitsijälle kämpän (ja naapureiden) vioista, käyn yksin kaupassa ja päätän mitä syön päivisin. Hoidan lääkkeet ja lääkärikäynnit. Rytmitän päiväni. Pesen pyykit, silitän, siivoan. Tuntuu hassulta olla näin itsenäinen. Tottakai äidin kanssa puhun monta kertaa viikossa, mutta enää puhelut eivät ole tyyliä "mitä mä teen kun en voi kävellä ja nilkka on ihan turvoksissa?" Äidin kanssa puhuinkin tässä pari viikkoa sitten risteilyllä, että asiat ovat muuttuneet hirmuisesti vuoden aikana. Minä olen onnellisempi, äiti ja isä ovat helpottuneempia - kaikenkaikkiaan perheeni elämänlaatu on parantunut.
Ja ne kokemukset! Niin paljon upeita kokemuksia! Öiset kävelyt Turun kaduilla ja juoksulenkit jokirannassa, syksyinen meri-ilma tai kesäiset opintohetket omalla parvekkeella, myöhäinen syksy jokirannassa, baarikierros ja liian suuret promillet kauppatorin Hesellä, kastajaiset ja "ostakaa makkaraa" puhaltaminen tyhjään kaljapulloon, eroottisen runon lausuminen Portissa, ensimmäinen (ja varmasti viimeinen) kerta Marilynissä, hikiset spinningit ja aerofitit, tuskaiset lihasten rullailut, hengailut Sirkkalan fyysisessä välititlassa, öiset naurut röhkimiset Emilian kanssa, kirjamessut, Aleksis Kiven päivän illalliset, muutamat lintsatut sitsit - NIILLE VOISI JOSKUS IHAN MENNÄKIN!!! - Oscar gaala-bileet, kakkukerhon kokoontumiset, lukuisat nauruntäyteiset kahvihetket ja maukkaat kouluruokailut, joulupukkina olo Muusan pikkujouluissa, ranskan sylkeminen juslenian homeisiin kuulokkeisiin aina maanantai-aamuisin....
Opiskelut näyttävät tällä hetkellä saavan loppunsa tuossa huhtikuun alussa. Olen löytänyt ahkeruuteni ja itseni uudelleen - uskoisin sen johtuvan siitä, että opiskelen asioita joihin minulla on pohjattomalta tuntuva mielenkiinto. En koskaan saa tarpeekseni kirjallisuuden eri termeistä tai uusista teorioista. Metalyriikka. Metalyriikan typologiset määritelmät. Implisiittinen metarunous. Pluralismi. Fragmentaarisuus. Merkitysvaje. Tyhjentyminen. Vieraantuminen. Materialismi. Ekokritiikki. Jambi. Konteksti. Aktualisointi. Kollaasi. Pastissi. Intertekstuaalisuus. Seinämetafora. Syntagma. Abstrahointi. Temanttisuus. Syntaksi. KIITOS.
Vaikka te ystävätkin saatte ärstyyntyneitä viestejä esseiden pakertamisen äärestä, olen jokaikisestä esseestä tyytyväinen ja ylpeä - jokainen niistä on aina kotiinpäin. Minun on vain pakko välillä tuulettaa tunteitani. Mutta niin, olen jälleen tunnollinen ja pitkäjänteinen, sellainen kuin olin ennen kaikkea elämäni hässäkkää. Ehkä joillekin olen ylisuorittava tai perfektionisti, mutta itseasiassa nautin opiskelurytmistäni. Se pitää ajatukseni poissa ikävistä asioista silloin kun sille on tarvetta, ja se pitää minut kurissa silloin kuin elämä alkaa mennä yli. En pidä asioiden jättämisestä viime tippaan, olen elementissäni silloin kun hoidan kaiken heti pois alta. Näin elämänikin pysyy kontrollissa ja järjestyksessä, ja voin oikeasti keskittyä elämiseen.
Tällä hetkellä ei näytä siltä, että kokemusteni vuosi olisi lähelläkään loppua - päinvastoin. Asiat ovat viimein järjestymässä omalla painollaan juuri sellaisiksi, kuin toivoinkin. Monia muutoksia on tämänkin vuoden kuluessa vielä tulossa ja monella elämäni saralla myllertää. Olen kuitenkin muuttunut optimistisemmaksi, joten olen valmis ottamaan kaiken vastaan - oli se sitten mitä tahansa. Tällä kertaa muutos taitaakin tosin olla vain positiivista...
Innolla jään odottamaan mitä seuraava opiskeluvuoteni tuo tullessaan. Toivon kovasti että selviän siitä ilman tämän vuoden kaltaista henkistä kriisiä. Ehkä jopa pääsisin sitseille asti? Tai vaikka osallistuisin laskiaiseen? Tai vaikka aurasoutuihin? Hmm, katsotaan - tervetuloa pysymään elämässäni mukana jatkossakin :)
Edit. Pahoittelen viimeiaikojen opiskelupainoitteista postaussisältöä, elämässäni ei juuri tapahdu mitään tällä hetkellä. Ainakaan sellaista mistä voisin kirjoittaa. Eiköhän asia kevään aikana muutu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti