Pahin tilanne oli joulu-tammikuussa. Pidin syksyllä järjestetystä lyriikan kurssista tavattomasti, mutta opettaja antoi aika suoraa palautetta esseestäni ja passiivisesta osallistumisestani (vaikka omasta mielestäni en ollut yhtään niin passiivinen, kuin mitä opettaja väitti). Pidin kurssin asioita todella kiinnostavina ja itse esseetä oikein hyvänä - toisaalta olin ehkä liian innokas ja valitsin liian laajan näkökulman. Vaikka kurssin työmäärä oli valtava, ei se tuntunut ylitsepääsemättömältä. Negatiivissävytteinen palaute kuitenkin pilasi koko kurssin loppufiiliksen. Ajattelin, etten ollut hyvä edes siinä yhdessä asiassa, minkä koin vähänkin kiinnostavaksi.
Sitten alko tammikuu, luennoille paluu tuntui kamalalta. Taisi olla ensimmäinen päivä, kun kaikki vyöryi ylitseni. Päätin jättää kaiken stressin ja suunnitelmallisuuden ja siirtyä sen sijaan keskittymään luentoon yksilöllisinä luentoina. Päätin, etten jatka kasvatustiedettä tai pakota itseäni mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä. Kolmannen periodin jaksoin joten kuten, hommat olin tehnyt paljon aikaisemmin mitä piti. Huomasin kiinnostuvani pikkuhiljaa asioista, kun sain tehdä sen omaan tahtiini. Estetiikka alkoi vaikuttaa kiehtovalta ja lisäksi kirjallisuudenhistorian luennoilla pikkuhiljaa heräsin koomastani. Luin melkein kaikki kurssin runokirjat! Romaaneista luin vain pari, mutta päätin keskittyä vain siihen mikä minua kiinnosti. Lopulta kuitenkin valitsin kurssin loppuesseen aiheeksi Tuntemattoman Sotilaan erilaiset tulkinnat. Sen kautta tajusin miten paljon pidän asioiden analysoimisesta ja tulkitsemisesta. Haluan selvittää mitä implisiittinen kertoja tai kirjailija on ehkä voinut tarkoittaa.
Lisäksi estetiikan itsenäinen kurssi osoitti minulle, miten paljon pidän asioiden teoreettisesta pohtimisesta - vaikka pidin itseäni ennen käytännönläheisempänä ihmisenä. Vaikka tentti meni "huonosti", jäi kiinnostus kauneuden filosofioihin elämään; "mikä on taiteessa kaunista, mikä tekee sen kauniiksi ja millä perusteella - voidaanko taidetta arvottaa?" Lisäksi englannin kurssi auttoi minut takaisin aktiiviseen osallistumiseen ja pääsin pikkuhiljaa kuorestani.
Lomalla sitten aloin käydä läpi Lyriikan tutkimuksen kirjallisuutta. Työmaana runous esittelee erilaisia runoudentutkimuksen nykysuuntauksia; modernismia, materialismia ja etiikkaa & politiikkaa. Kirja koostuu erilaisista artikkeleissa, jossa lähestytään tiettyä runoilijaa, runoa tai teosta tietystä näkökulmasta. Olen tällä hetkellä vasta puolessa välissä kirjaa, mutta olen viimein löytänyt asian johon tunnen suurta paloa. Lyriikka. Erityisesti metalyyrisyys ja postmodernismi. Sen takia aineopintoihini kuuluva Modernin ja postmodernin murroksia -kurssi on kuin karkkipäivä keskellä viikkoa. Ensimmäinen luento on takana, ja olen nyt jo innoissani. Opettaja on inspiroiva ja asiat tuntuvat todella helpoilta, ehkä juuri tuon Lyriikan tutkimuksen takia.
Lisäksi hihkuin innosta, kun Modernin ja postmodernin harjoitustyön aiheeksi minulle oli arvottu postmodernistisen runokokoelman, Luonnollinen tanssi, pohdintaa tutkivalla otteella - ei proosaa tai tutkimuskirjallisuutta! Runokokoelman tekijä Väinö Kirstinä on myös mainittu tuossa Työmaana runous -kirjassa, joten hän on minulle jo hieman tuttu. En voisi olla onnellisempi!
Kaiken tämän lisäksi huomasin tänään kirjastossa käydessäni, että lukuintoni on löytynyt uudelleen! Lainasin tuon Kirstinän teoksen lisäksi Riikka Pulkkisen Rajan ja Sofi Oksasen Stalinin Lehmät. Kummankin olen halunnut lukea jo vähän aikaan, mutta motivaatiota ei ole löytynyt.
Hommaa on luvassa parin seuraavan viikon aikana enemmän kuin laki sallii; englannin portfolion arvostelua, postmodernin esseen kirjoitus ja esitelmän valmistelu parin viikon päähän ja postmodernin kurssin referaatin teko ensi viikolle, lisäksi pitäisi opiskella paljon ranskaa tenttiä varten ja yrittää opetella itsenäisesti ruotsia valmennuskurssille. Sen lisäksi pitäisi lukea kirjallisen asiaviestinnän tenttiin JA lukea Lyriikan tutkimuksen kirjallisuus sekä valmistaa essee. Siltikään en kuole stressistä. Tiedän, että tästäkin selvitään - sitten koittaa kesäloma kesätyöt!
Uu, kerro sitten, mitä mieltä olit Stalinin Lehmistä (ja Rajasta)! :)
VastaaPoistaTosi kivaa, että sä koet ton jutun nyt omakses ja todellakin tykkäät tuosta kurssista. Ja se sulle osunut aihe oli just nappiin menny valinta.