SE tunne, kun löydät vanhat kadotetut biisit ja albumit uudelleen.
Muistat sen, minkä takia kuuntelit kyseistä kappaletta (tai levyä) ja ihmettelet miten oot voinut kadottaa ne. Edes hetkeksi.
Coldplayn Fix you, sellaiset kyyneleet silmissä, jotka eivät koskaan karkaa ja kylmänväreet selkäpiissä.
Square one ja kertosäe, jossa silmät painuu kiinni ja rytmi vie susta voiton.
White Shadows. Ei vaan mitään hajua, miksen voi enää ohittää biisiä.
Vanhat tutut. Niin paljon muistoja, parannus jokaiseen haavaan.
Mumford & Sons, I will wait ja White blank page. Rakkautta. Niin paljon rakkautta.
Musiikilla on niin vahva voima muhun. On ollut aina. Se saa mun tunnekaalat ääripäästä toiseen, se saa mut epätoivosta ja euforiaan. Tietyt kohdat tietyistä kappaleista saa mut lähelle transsia, enkä ymmärrä miten. Maailma vaan katoaa ympäriltä ja jäljelle jää vain musiikki rytmeineen. Tuntuu jotenkin tosi alastomalta ja paljaalta, mutta niin luonnolliselta.
Koska kuuntelen musiikkia jatkuvasti, liittyy moneen biisiin hyvin vahvoja muistijälkiä. Muistan todella tarkasti tiettyjä tilanteita menneisyydestä musiikin kautta. Jokin biisin kohta voi palauttaa isoja tai pieniä asioita salaman lailla mieleen. Siksi onkin montakymmentä biisiä, joihin liittyy niin kipeitä muistoja, että en niitä enää voi kuunnella.
Rakastan kaikkea musiikkia, mutta mun sydäntä lähimpänä sykkii indie-, alternative- ja folk rock sekä electropop. Mumford & Sons, Jack Savoretti, Tove Lo, The 1975, Coldplay, Chevrches, Florence + the Machines jajajaja.
Sen lisäksi kuuntelen muunkinlaista musiikkia, joko urheillessa tai tiettyyn mielialaan. On siellä soittolistoilla rokkia ja ties mitä. Keväisin tuo musiikkimakuni laajenee aina; lempibiiseihini lukeutuu yhä enemmän House- ja EDM- musiikkia, sekä lempibiisieni remix-versioita. Tämä on ilmiö, joka on tapahtunut nyt tässä viimeisen neljän vuoden aikana. Siksi osaan aina odottaa sitä hetkeä, kun kaipaan menevämpää ja iloisempaa musiikkia. Silti kaikkea kuuntelemaani musiikkia leimaa Emilian mukaan "rauhallisuus". Hassua, koska kehoni reagoi musiikkiin kaikilla muilla tavoilla kuin rauhallisesti. Toinen kuulemani kommentti musiikkimakuuni liittyen oli, että se musiikki on melankolista. Se kyllä pitää paikkansa. Suuremmalla todennäköisyydellä rakastun melankoliseen biisiin - poikkeuksen tuo kevät.
Toiset kuuntelevat bändejä, minä kuuntelen biisejä. Yleensä tiedän jo parinkymmenen ensimmäisen sekunnin aikana pidänkö biisistä vai en. Poikkeuksiakin toki on. Joskus biisi pitää kuunnella kymmeniäkin kertoja, ennenkuin löydän siitä "sen" jutun.
Melodinen house-musiikki on niin loistavaa! Luulen, että tässä on ehdottomasti ensi kesäni hittibiisi.
Olen ihan koukussa tähän Speaker of the House:n biisiin! Se soi repeatilla, jos vähänkään erehdyn kuuntelemaan sitä. Tässä yksi päivä hyräilin huomaamattani tätä bussissa, samalla kun huudatin sitä kuulokkeistani. Hups.
Lisäksi rakastan raspikurkkuja! Eli en puhu mistään uudesta vihanneslajikkeesta, vaan tarkoitan niitä miehiä, joilla on rouhea, viskinen ja tupakan kuluttama ääni. Tai sitten vain synnynnäisesti jumalallinen naistenkaatoääni.
On vähän siinä ja siinä, pystynkö enää kuuntelemaan tätä jälkimmäistä biisiä. Niin jumalattoman ihana ja kaunis, mutta muistojenpalauttamisefektin takia erittäin kipeä.
Tämän löysin eilen, mutta kylmänväreiden määrä oli rajaton! MISSÄ OLET OLLUT ENNEN !?Duettobiisit ovat parhaita, eteenkin näissä biiseissä, joita kantaa ero / epäonninen / täyttymätön rakkaus.
It's too late for you to stop and think
Too late to mention
I make a move and spill my drink
To break the tension
I know you're never gonna understand
I'll try my best to follow if I can, but
I would have let you leave.
No jo siinä vaikka olisi vähäksi aikaa!
Ihanaa torstaita, se on toivoa täynnä ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti